Vans Wayvee Justin Henry weartest

0
1025

Teksti: Nikolai Alin Kuvat ja video: Mikko Kempas

Olen skeitannut viimeiset kymmenen vuotta pelkästään Vanseilla ja eri malleja on tullut testattua kymmeniä. Liekkö syynä kolmosella alkava ikä, huomaan entistä useammin ajattelevani, että ennen oli asiat paremmin. Vansillakin suosikkikenkäni ovat Authentic ja Era, klassikkomallit, joita on valmistettu 60-luvun lopulta asti. Vanhassa vara parempi, sanotaan ja sanomiseen on helppo yhtyä.

Nostalgiaan taipuvasta luonteenlaadustani johtuen huomaan suhtautuvani uusiin kenkämalleihin, jopa Vansilta, hieman varovaisesti. Uusia kenkiä tarkastelen, tunnustelen, nuuhkin – ja vertaan kaikkiin niihin uskomattomiin kenkämalleihin, joita brändi on vuosien varrella, jo seitsemällä eri vuosikymmenellä tehtaillut. Vansin kohdalla onkin mihin verrata – kenkämerkin historia on ainutlaatuisen rikas mitä tulee skeittitossujen valmistukseen. On pakko tunnustaa, että suhtauduin Vansin uusimpaan lanseeraukseen, Vans Wayvee-kengän Justin Henry nimikkomalliin, pienellä varauksella, jonka perusteista en ole itsekään täysin perillä. Boomer mikä boomer – kaikki uusi pelottaa, kenties.

Koska kenkien ja muiden käyttöesineiden arvioiminen pelkästään ulkonäön perusteella on täyttä ajanhukkaa, päätimme ottaa kengästä selvää Tommin ja Kempun kanssa kylmänä ja pimeänä marraskuisena iltana suuntaamalla Otaniemeen skeittaamaan ja kiertelemään katuja. Otaniemeen päädyttiin täysin sattumalta, mutta jälkikäteen valinnassa on nähtävissä selkeä skeittikenkäjumalien johdatus: Vans Wayvee Justin Henry kätkee sisäänsä teknisyyttä, jota kaikissa nykykengissä ei ole. Tai siltä se ainakin tuntuu. Joka tapauksessa teekkarikylän innovatiivinen ja tekninen ilmanala tarjosi optimaaliset testiolosuhteet ja nyt kerron vähän itse kengästä.

Kuten mainitsin, ensisilmäyksellä kengän ulkonäkö olisi nostattanut toista kulmakarvaani, mikäli osaisin nostaa vain yhtä. Tummaa burgundyä ja mustaa yhdistelevä väritys, tekninen verkkomateriaali jalkapöydällä sekä itselleni aina yhtä vieras musta pohja antoivat, jälkikäteen tarkasteltuna täysin turhaan, jalansijan epäilyille. Voiko tämän värinen kenkä tuntua hyvältä jalassa? Häiritseekö väritys, miltä jalka näyttää ylhäältäpäin? Pohja näyttää jäykältä, onko kengässä lautatuntumaa riittävästi? Epäilevää mieltäni ei varsinaisesti rauhoittanut lyhyt ulkonäön spekuloiminen testiryhmämme kesken ennen skeittausta. Koska pohja tuntui kiertojäykältä (kiertojäykän kengän pohja tuntuu jämäkältä kun sitä kiertää akselinsa ympäri kuin rutistaisi tiskirättiä – esimerkkinä todella kiertojäykistä kengistä ovat esimerkiksi tennis- ja fudiskengät) pohdimme, voiko kenkä olla skeitattavissa suoraan paketista vai pitäisikö sitä ajaa sisään kävelemällä ensin muutamia päiviä. Oletimme, että kengän ominaisuudet puhkeavat kukkaan vasta sisäänajon jälkeen, ei ensimmäisellä käyttökerralla.

Vetäistyäni kengät jalkaan, häpesin paitsi itseäni, myös koko kolmen hengen kollektiiviamme. Kuinka väärässä voikaan yhteensä seitsemänkymmentä skeittivuotta vyöllään kantava testiryhmä olla? Jalka sujahti mukavan isolla läpällä varustettuun kenkään kuin mummon kutoma lapanen käteen ja leveä jalkapöytäni ländäsi mukavasti Pop Cush-pohjallisella varustettuun tossuun. Joskus kengästä tietää heti jalkaan vedettyään, että se toimii skeitatessa täydellisesti – ja nyt oltiin tällaisessa tilanteessa. Oma kokoni on 9.5 ja testikenkäni oli samaa kokoa – mitään kokojen heittoa Vansin sisällä ei siis tässä kengässä ollut havaittavissa vaan kokotaulukko pitää kutinsa täydellisesti. Iloisena yllätyksenä kengästä löytyy jo mainitsemani pitkähkö läppä, joka tuo tukevuutta lipokkaan kiristämiseen ja on varmasti omalta osaltaan vaikuttamassa kengän hyvään istuvuuteen. Nauhojen kärjistä löytyvä punainen detaljiväri tuo mukavasti mieleen takavuosien skeittikengät ja ilmassa leijaileekin Brian Andersonin vanhan nimikkokengän henki.

Vansin todella pitäviin ja hetivalmiisiin vohvelipohjiin tottuneille todettakoon, että Wayvee jatkaa samalla linjalla. Jalkaan vedettynä Wafflecup-pohjan jäykkyys tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä, eikä jämäkkyys poissulje pitoa eikä lautatuntumaa. Itse asiassa päkiän alueen vaivoista vuosia kärsineenä rakastin kengissä erityisesti juuri tätä jäykkyyttä ja sen tuomaa turvallisuudentunnetta – primoja tai muita skedeyksessä väistämättä varpaiden alueelle osuvia iskuja ei tarvitse näissä kengissä pelätä. 

Vans Wayvee Justin Henry-plääkissä on mukavan kapea kärki ja flipit, ne kolme, jotka osaan, lähtivät kengillä heti kuten pitääkin – jopa sysipimeässä ja +2-asteisessa Espoossa. Koska koko skeitti-industry pyörii mielikuvien myymisen ympärillä, on ymmärrettävää, että tyylikäs ja erittäin kova Justin Henry on valikoitunut nimikkokengän saajaksi. Valinta on ansaittu, sillä Justin Henry vaikuttaa hyvältä tyypiltä myös skeittauksen ulkopuolella, mutta Wayvee toimisi varmasti hyvin myös ilman tyyliniekan vetoapua. Kengästä löytyy pienet Henry-detaljit kantapään takaosasta sekä pohjallisesta, mutta yleisilmeeltään kenkä on minimalistinen eikä suunnittelupöydällä ole turhaan villiinnytty – ja hyvä niin, tuote on ajaton ja toimii varmasti myös ei-skeittikäytössä.

Kokonaisuutena Vansin uusin kenkämalli saa allekirjoittaneelta erinomaisen arvosanan. Kahden tunnin intensiivisillä sessareilla sain kenkään pienen kulumajäljen olliesta. Tästä jäljestä kiitos kuuluu yläasteikäisenä käyttämilleni liian kapeille luistimille, jotka hiersivät oikeaan jalkaani liikavarpaan, jota vanha työkaverini nimitti aikoinaan sm-liigavarpaaksi. Tommin skeittauksen jäljiltä kengät olivat kuin pakasta vedetyt ja vahva fiilikseni onkin, että kyseessä on todella kestävä kenkä ja varmasti hintansa väärti.

Kenkää saa varmasti kaikista hyvin varustelluista skedekaupoista Suomesta tai vähintäänkin Vansin nettikaupasta. Peace!

-Nikke

Tsekkaa tästä vielä Youtubesta Justin Henryn tarina:

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän