MF DOOM eli Daniel Dumile Thompson kuoli toistaiseksi tuntemattomasta syystä jo 31. lokakuuta, mutta kuolinilmoitus tuli vasta vuoden 2020 viimeisenä päivänä. Englannista lähtöisin oleva, mutta Long Islandilla varttunut artisti tuli tunnetuksi monista alter egoistaan (mm. Viktor Vaughn, King Geedorah) sekä varsin omaperäisestä suhtautumisesta hip hip -musiikkiin. MF DOOM oli samaan aikaan underground-nörtti-backpacker ja true street räppäri, josta pitivät oikeastaan kaikki gangsta-faneista taiderap-faneihin.
Ura alkoi KMD-nimisessä yhtyeessä, jonka ensimmäinen Mr. Hood on vähemmän tunnettu hip hop klassikko. Mr. Hoodilla musiikki on Native Tongues -henkistä ja huumorilla höystettyä, mutta toinen levy Black Bastards oli jo tummempaa soundia, joka ennakoi MF DOOMIN äänimaisemaa. Black Bastards ilmestyi monta vuotta KMD:n hajoamisen jälkeen MF DOOMIN veljen (DJ Subroc) kuoltua auto-onnettomuudessa. Kuoleman jälkeen Doom vietti pitkään hiljaiseloa, comeback tuli vuonna 1999 Operation: Doomsday muodossa.
DOOM tuli tunnetuksi myös jupakasta, missä oli lähettänyt keikalle jonkun muun itsensä sijasta. Tämänkään tempauksen nerokkuus ei auennut kaikille, sillä se oli suora viittaus Doomin esikuvaan, Marvelin supersankariin Dr. Doomiin, joka lähetti myös kaksoisolentojaan Ihmenelosten riesaksi.
MF DOOM nähtiin Suomessa Nosturissa, ja keikalla taisi olla aito Dumile, koska se jää historiaan Suomessa nähtyjen rap-keikkojen parhaimmistona. Täpötäysi Nosturi räppäri kaikki biisit mukana ja selväksi tuli, että fanipohja Suomessa oli todella laaja.
R.I.P MF DOOM