Jussi ”Jussba” Hakala

0
1332

Ahtaan paikan lumo – Jussi ”Jussba” Hakalan tarina.

Sinä

Löysin sut ensimmäisen kerran jo lapsena,
en silti innostunut sinusta kylliksi.
Naapuri kolisutteli,
joten hankin sinut uudelleen teininä.
Olit hankala kaveri,
satutit minua yhä uudelleen ja uudelleen.
Silti olin kiintynyt sinuun,
näin unia sinusta.
Perheeni ei ymmärtänyt sinua,
jouduit takavarikkoon.
Piilotin sinut pyörävajan alle,
josta hain sinut salaa tapaamisillemme.
Kauttasi tutustuin ihmisiin, joita kutsun nykyään ystäviksi.
Olit minulle henkireikä, suuri ensirakkaus.
Suhteemme kuitenkin väljeni,
pärjäsin omillani ilman sinuakin.
Olimme pitkään erillämme, olit joutunut jo muuttamaan varastoon.
Kun viimein kaivoin sinut esiin, et ollut minulle vihainen.
Olet rauhoittunut, et enää pyöri entiseen malliin, et kaipaa kovaa vauhtia, olet muuttunut kuten minäkin.

Jussi ”Jussba” Hakala on esimerkki siitä, miten omalla skeittauksellaan – tyylillä, temppuvalinnoilla ja kokonaisvaltaisella näkemyksellä skedeyksestä – voi saavuttaa kulttiaseman. Ahtaiden välien, wallridejen ja erikoisvalintojen mestari inspiroi etenkin Helsingissä montaa sisäpihan nuohoajaa 2000-luvun puolivälissä. Nyt Jussbaa on purrut hiljaiseloa kestäneiden vuosien jälkeen skedekärpänen pahemmin kerran uudestaan.

Moni yhdistää Jussban alun perin Helsingin Käpylään, mutta Jussba ehti lapsuudessaan asua useammassakin paikassa. ”Lapsuutta mä olen alkanut elää Munkassa. Sieltä muutetiin neljäksi vuodeksi Lappeenrantaan. Sieltä muutettiin takaisin stadiin ja silloin Käpylään. Siellä alkoi oikeasti skeittaaminen.” Idyllisessä Käpylässä löytyi 1990-luvun lopussa pikku hiljaa porukkakin, jonka kanssa alkaa skeittaamaan. ”Oli sellaiset Pauli ja Tuomo, joiden kanssa kävin `harjoittelemassa`. Tatu Engeström oli jo silloin tosi hyvä. Se asui toisella puolella Käpylää. Karjalatalon kurbit olivat kokoontumispaikka, jossa kaikki näkivät. Siellä Tatusta esimerkiksi näki, mitä skeittaaminen voi olla, jos sitä on tehnyt vähän kauemmin. Flipit lähti, kuten myös kurbin päältä toiselle välin yli tailslide. Itse treenasin fiftaria. Myös Peke [Alkuperäisen Controlin tiimiin kuulunut Jani Peltonen] asui kanssa siinä lähellä, niin se saattoi tulla siitä ohi kruisaten. Ei huomannut oliko se switchiä vai normaalia, koska kaikki näytti samalta. Mutta siellä on tehty ekat fiftarit ja ajonoset.”

Välillä Jussba saattoi eksyä myös Pasilan puolelle ja legendaarisille virastotalon kurbeille. ”Siellä ei kyllä uskaltanut skedee. Siellä oli taas sitten Hakki [Marko Harmaala]. Viiden blokin tailslideja ja hirveää huutamista. Itse olis voinut vetää pääasiassa flättiä. Että kyllä siinä suosiolla jäätiin sivummalle ihastelemaan.” Jussba myöntää Controlin vetäjillä ja etenkin kahdella ensimmäisellä leffalla, Sisulla ja Teensillä, olleen iso vaikutus. ”Teens oli aamupala. Aamulla katsoi sen ja lähti skedeemään. Etenkin Hakki siinä ja sitten fiilisteli Artoa [Saari] kanssa niin paljon, että myöhemmin kiinnosti kaikki, mitä se teki.”

Wallride 5-0

Jussba ei ole koskaan peitellyt omaa Arto-fiilistelyään. ”Mulla oli yksi seinä täynnä Arton kuvia – se oli melkein kuin Arto-verho. Kun muutin Käpylästä, niin mä taittelin sen pariinkymmeneen osaan, mutta se ei ole päätynyt enää minnekään; se on tainnut myös kadota.” Arto-fiilistelyn takana ovat etenkin legendaarisen DOG-porukan tekemät videot. Arto on ollut osittain erityinen, koska Jussba on kyennyt näkemään Artosta kotivideopuolen. ”Jossain Disco Dogissa Arto tekee Pasilan kirjaston blokkiin noseblunttia ja Hartikainen puristelee munista. On se vähän erilaista leikkimistä laudalla. Ei ne Flipin matskut koskaan ole ehkä ne, mitkä on kiinnostanut samalla tavalla. Onhan se tehnyt himmeitä partteja, mutta silti Helsingissä tehdyt yksittäiset jutut on enemmän jäänyt mieleen.”

Toinen vaikuttava tekijä Jussban skeittaukselle on ollut DOG:n videoista pääosin vastannut Timi Valo. ”Se vapautti muita enemmän sitä, mitä skeittaus saa olla. Ehkä Timi on ollut 10 tai jopa 20 vuotta etuajassa. Kaikki se, mitä tapahtuu Ranskassa tai vaikka Polar-kama, niin sehän on sellaista mielikuvituksellista leikkimistä laudalla. Timi etsi rajoja eri lailla kuin muut.” Jussba pitää omalle skedeykselleen merkittävänä, että on päässyt skeittaamaan Timin kanssa. ”Se on antanut luvan lainata idiksiä ja vähän matkiakin jotain, vapautta. Mutta ei niinkään yksittäisiä temppuja; en mä koskaan oppinut esimerkiksi feebleä tai impoa, jotka on Timin bravuureita.”

Vaikutteet ovat näkyneet Jussban skedeyksessä hötkyilyinä ja venytyksinä, mutta hänellä itsellään on myös aina ollut vahva näkemys skedeyksestä. Tätä voisi luonnehtia epämukavuuden tuntemukseksi. ”Mad Circlen 5Flavours oli ensimmäisiä mun näkemiä leffoja. Siinä on kohta, jossa Pontus Alv hyppää kurbiin grindaten sellaisen lasisen bussipysäkin takaa. Silloin, kun mä näin sen, mä mietin, että toihan olisi voinut skeittaa tohon kohtaan, missä ei ole tota bussipysäkkiä. Mä häkellyin siitä, että toi on vaikeampi ja epämukavampi tolleen. Mutta se näyttää kyllä siistiltä. Timiltä tuli flippi siihen Ateneumin ränniin, johon se teki myöhemmin fs flipin. Mä mietin, että toi on niin siistin näköistä skedeemistä, että tollaista mä haluaisin nähdä itse enemmän. Sitä on sitten joutunut pitkälti itse toteuttamaan.”

Mittanauha

Pidän laudasta kiinni, gripin tuttu karheus tuntuu sormenpäissä, katse suuntautuu maahan.
En ole täällä ensimmäistä kertaa.
Kävin edellisenä kesänä mittaamassa paikan.
Olen tuijottanut Google street view-kuvaa tunteja, unelmoinut.
Olen pohtinut kuinka onnistuisin sulloutumaan tuosta kolosta.
Ajattelutyö on tehty jo suureksi osaksi kotona.
Enää puuttuisi toteutus.
Mikä olisi sopiva vauhti? Saisiko jostain kädellä tukea?
Tottakai otan tukea, kun tuo tolppa on käden ulottuvilla, sitä ei näkynyt Googlaamassani kuvassa. Tietenkin tulen hiljaa, muutenhan kolhisin itseni.
Ystäväni on asettunut etäämmälle kameransa kanssa, hän nostaa peukalon pystyyn, on aika toimia. Otan määrätietoisesti vauhtia, jarrutan vielä viime metreillä vähän.
Koitan olla mahdollisimman ohut, kuin paperiarkki. Vedän vatsan sisään.
H-hetki lähestyy, hengitys pysähtyy, kaikkialla on hiljaista.
Kaikki tapahtuu nopeasti, mutta tuntuu kuin olisin hidastetussa elokuvassa.
Tunnen rinnassani tömähdyksen, selässä raapimista, korvani juuttuu hetkeksi seinään.
Tuntuu kuin hukkuisin, haron käsilläni tolppaa ja vedän itseni kuiville.
Aurinko paistaa kirkkaasti silmiin, alkaa hymyilyttää.
Tekisi mieli repiä huppari riekaleiksi.
Pääsin taas maaliin.

50-50

Välien skeittaus ja epämukavuus luovat Jussban skeittauksessa ylimääräisen ulottuvuuden. Tai oikeastaan epämukavuus on Jussban yleinen lähestymistapa hänen kiinnostuksen kohteisiinsa. ”Kun mä tein graffitteja, mä jätin vikaksi hankalat pitkät viivat. Mä muutin sen niin, että ne duunit alkoi olla täynnä pitkiä ja hankalia viivoja. Ne kirjaimet alkoi olla mahdollisimman yksinkertaisia. Koitin saada leikkisyyttä kapeiden ja leveiden kohtien kesken. Jos oli pitkiä pystyviivoja kymmenen, niin kyllä niistä aina jonkin tyri. Ite sen virheen sieltä sit löytää, vaik ei kukaa muu huomais. Mutta jos skedeyksen suhteen mun vahvuus ei ole koskaan ollut mikään rohkeus, niin peinttaamisen suhteen mä olen vielä nössömpi.” Jussba näkee skedeyksessään myös yhteyden paljon kuuntelemansa skweee-musiikkiin. ”Se ulvominen ja nilkutus on aivan kuin mun skedeystä. Mä olen pitkä ja haluun päästä ahtaisiin koloihin. Mutta mielellään ilman kapeata lautaa. Kahdeksan tuuman lauta, ja jos muutama milli jää tilaa johonkin, niin kyllä sinne voi mennä.”

Jussba toteaa, ettei ole lautojaan juurikaan modannut, mutta myöntää tehneensä poikkeuksen kolmannessa Melussa olleeseen kuvaan Tennispalatsin edessä olleesta walliesta. ”Siitä on ollut tosi paljon kuvia: sitä on skedetty ditsinä ja hyppyrinä. Talvella aloin kuitenkin pohtii sitä spottia, ja kävin potkii lumet pois ja mittailemassa, niin se ländi oli just joku 17 senttiä. Lauta on suunnilleen 20.” Mittanauha johti omanlaiseen työhönsä, jonka voi katsoa melkein tuovan lisäarvoa itse kuvatulle tempulle. ”Kävin kiertelemässä kaikkia kauppoja etsimässä vähän kapeampia trukkeja ja lautoja. Lopulta ostin mun tyttärelle banaanilaudan, jossa oli kapeammat trukit ja vaihdoin ne omaan lautaan. Mä sahasin pois siitä pari senttiä. Matkalla Kamppiin opettelin skeittaamaan sillä laudalla. Trukit oli aivan hirveät, mutta onneksi se juttu meni.”

DOG-videoiden maailmaan ei ollut monelle leffat tietävällekään pitkään helppoa päästä käsiksi. Leffat kiersivät pitkään VHS-kopion kopion kopiona. Jussba löysi ne, kun Tatu lainasi Jussballe Disco Dogin sekä Zoo Yorkin Mixtapen. ”Aika hyvät leffat, joista pääsi skeittauksen makuun. Dogia kun katsoi, mietti, että vitsi toi on kiehtovaa. Että kunpa olisi osa tota, näkyisi taustalla tai olisi yksi juttu, niin skeittiura olisi siinä.”

Kickflip ahtaasta välistä.

Suuresta arvostuksesta Timiä kohtaan kielii, että Jussba halusi tietoisesti pitää aina kunnioittavan etäisyyden Ala-malmin Augustus Pabloksikin kutsuttuun Timiin. ”En mä viitsinyt sille koko aikaa laittaa viestiä, vaikka sen kanssa oli siistiä skedee. Ja Hartikainen [Ville, toinen keskeinen DOG-hahmo] ei ollut niihin aikoihin mikään maailman helpoin sessarikaveri. Ei sille uskaltanut sanoa mitään,” nauraa Jussba.

Varsinaisesti Dogeihin Jussba ajautui itse puolivahingossa. Hän skeittasi yhden kesän kuuluisan skeittimentorin Toni Hynnisen kanssa, jonka kameralle kertyi myös videomateriaalia. ”Se antoi salaa matskut Timille, koska se tiesi, että fiilaan Dogia niin paljon. Sille se ei ollut iso juttu, koska se on aina ollut lähellä tota porukkaa.” Ennen Where Is Mollyn ensi-iltaa Timi tuli juttelemaan Jussballe Kontulan hallilla. ”Se sanoi, että älä hanki lippua, sillä pääset ilmaiseksi, ja sulla on partti. Mä tärisin sen jälkeen himassa jonkun viikon, että mitä ihmettä toi tarkoittaa.” Where Is Mollyssa Jussballa on noin kymmenen temppua, mutta seuraavaan DOG-leffaan, Top Dogieen, Jussba kuvasi jo Timin kanssa.

Hynnisellä oli kuitenkin vaikutus myös laajempaan käsitykseen skeittaajien hahmogallerian Marvel-universumista. ”Hynnisen kautta avautui maailma muista skedeejistä. Myöhemmin mukaan tuli Käpylässä esimerkiksi Duudson [Tuukka Korhonen], lukiossa tutustuin Saarioon [Janne], mutta kun Noita-Matti [Matti Sumari] tuli mukaan kuvioihin, se oli menoa.” Noita-Matti oli Käpylästä katsottuna radan toiselta puolelta, Ruskeasuolta. ”Hahahaha, se oli alkuun musta jopa vähän ärsyttävä tyyppi. Mä oon jollain lailla järjestelmällinen, ja me ollaan siinä suhteessa ihan yö ja päivä. Jos me tehdään tällit keskustaan, niin se tulee aina myöhässä. Oot lukenut jotain Transworldia Stokkalla sikakauan ja soitat, että missä sä oot? Se on Kisiksen kohdalla ja kuulet samalla sen himan hissin äänen. Mutta se vaatii aikaa, että oppii tuntemaan toisen.”

Jussba kuvailee suhdettaan Noita-Mattiin lähes tavalla, jolla legendaariset jalkapallon kärkiparit tai Kurri ja Gretzky kuvailevat ajattelun yhteen sopimista. ”Kun lähettiin kiertämään spotteja sisäpihoille, niin me käytiin sanatonta keskustelua, että sä teet tohon switch bs flipin ja mä teen jonkun ihan toisen jutun. Se oli tosi siisti symbioosi. Tiedettiin tosi tarkkaan, mitä toinen pystyy tekemään. Siihen liittyi jossain vaiheessa myös Sampo [Peurala], joka oli muuttanut landelta stadiin. Mä olin muuttunut ujosta skeittaajasta sellaiseksi, joka tunsi kaikki. Pystyin stunttaamaan useassa porukassa, kuvaamaan Raine Huvilan kanssa Capturediin ja käymään Matin kanssa sisäpihoilla. Sampo kuvasi multa paljon myös juttuja Dogeihin.”

Jussba kuvasikin 2000-luvun puolivälissä videolle paljon. Matskua hän kerrytti Pönkäsen Dark Horse -leffaan sekä toistaiseksi hänen osaltaan viimeiseksi DOG:ksi jääneeseen Jeesus Kristus Nasarettiin. Jussban mukaan hän kuvaili etenkin Sampon kanssa paljon, vaikka matskut päätyivätkin täysin erilaisiin suuntiin.

Jussballa oli ollut nuoruudessaan ongelmia skeittauksen suhteen vanhempiensakin puolesta. Skedeystä ei katsottu kovin hyvällä Jussban perheessä. ”Kadut nähtiin tosi vaarallisina verrattuna golf-kenttään tai lumilautailuun.” Useampi kompliitti joutui jopa takavarikkoon. ”Se johti lopulta siihen, että tiesin missä ne on, ja kävin vaihtamassa niistä paremmat osat kakkoskompliittiin, josta tein ykköskompliitin. Muistan joskus saaneeni takavarikosta kompliitin takaisin, jossa renkaat oli sinitarralla kiinni. Kaikki osat oli vaihdettu siihen komplariin, joka oli pyörävajan alla.”

Jussba muutti täysi-ikäisyyden myötä Lauttasaareen, joka vapautti skedeystä huomattavasti.” Silloin olen ehkä ollut skedeyksessä parhaimmillaan tai ainakin tehnyt sitä eniten.” Sponsorointia Jussba ei ole kuitenkaan koskaan edes pohtinut, tai oman skeittauksen viemistä sen raamit täyttävälle tasolle. ”En mä koskaan ole kyllä ollut hirveän lähellä edes. Mä sain varmaan Ayattomalta pari pipoa. Ehkä oon joskus saanut joltain kaupalta puoleen hintaan kamaa, ilman että se on ollut virallista. Location of Louie on antanu mulle pari lätsää, mutta mulla ei ole ollut silti yhtään matskua niiden leffassa.”

Vaikka Jussba väittää olevansa ”mahdollisimman huono mannekiini”, niin hänen voisi kuvitella olevan monella tavalla ideaali valokuvattava usealle kuvaajalle. Jussba näkee spotissa muutakin kuin pelkän objektin tai mitä siihen voi tehdä, spotin yhteyden laajemmin ympäristöönsä, joka vaikuttaa oleellisesti siihen kokonaisuuteen, miltä mikäkin juttu näyttää. Jussbasta löytyykin noilta ajoilta varsin paljon kuvia vanhoista Numeroista. ”Mä kuvasin siihen aikaan Mikko Sinervon, Jukka Alanteen, Olli Oilingin ja Heepun [Aukusti Heinonen] kanssa. Mä oon tehnyt sellaisia juttuja, jotka on vieläkin musta siistejä. Esimerkiksi Numerossa siinä kuvaajista tehdyssä jutussa se wallride-kuva Ruoholahdesta ja flippi hanguppi Taiviksen kattogäpistä.”

Larussa asuessaan Jussba työskenteli siivojana Katajanokalla. ”Kun kuvattiin Dark Horsea, niin Pönkäsen kanssa oli aamusessareita, joista menin suoraan töihin. Esimerkiksi se noseblunt, joka lähtee Pohjoisrannassa alta, niin oon mennyt siitä suoraan duuniin.” Myöhemmin Jussba on jakanut postia Lahdessa, Pasilassa sekä nyt myöhemmin Lauttasaaressa 13 vuoden ajan.”Mä kyllä diggaan siitä duunista. Sen raskaimmat puolet saattaa olla jotkin henkilöt. On kiva, kun saa liikuntaa ja pystyy ajattelemaan ihan muita asioita ja perehtymään esimerkiksi musiikkiin siinä samalla.”

50-50 fs shove to 50-50

Jussba joutui myös Dark Horsen aikoihin ongelmiin virkavallan kanssa tehdessään Let Me Love -tarroja. ”Sinä kesänä 2004 skedesin helvetisti sisäpihoja Matin ja Tuukan kanssa ja liimasin niitä tarroja kaikkialle.” Jussba joutui levittäessään tarroja varjostuksen kohteeksi, ja kohtaloksi koitui Roban sähkökaappi. ”Jouduin sit boseen. Mutta tarran voi liimata kuka vaan, joten se on aika vaikea osoittaa, että kuka sen liimaa. Mä maksoin sitten kolmestakymmenestä Roballa olleesta tarrasta jotain puhdistuskuluja ja sakon, joka oli parisen sataa. Se oli siisti yhden kesän juttu, mutta ihan hyvä, että se oli sen oman aikansa, ei se olisi loputtomiin voinut jatkua.”

Eniten Jussba kuvailee hänen skedeykseensä vaikuttaneen muiden ihmisten sijainnit. ”Matti lähti taidekouluun Kokkolaan ja myöhemmin muutti Ruotsin puolelle Umeåån ja sieltä Malmööseen. Matin muutto muutti mulla tosi paljon sitä, että…kun me oltiin vähän niin kuin veljekset – mä tein normina, se teki switchinä – oltiin nuohottu yhdessä kaupunkia, mutta se muutti sinne Kokkolaan ja mä en löytänyt enää sellaista samaa intoa. Timinkään kanssa ei tullut kuvattua enää niin paljon. Innostus skedeykseen hiipui pikku hiljaa. Ei siinä, etteikö se olisi kiinnostanut, mutta muut asiat alkoivat vaan kiinnostamaan enemmän. Mä menin helpommin vaikkapa maalaamaan.”

Jussban mukaan pilke silmäkulmasta tippui skedeyksen osalta pois. ”Kun Matti muutti, puuttui yhtäkkiä se, joka syöttää maalille ja jonka syöttöön ei tarvitse enää kuin ohjata maaliin ja tuuletella.” Jussba ajattelee, että tämä on kuitenkin vain yksi syy, ja kyse on kuitenkin paljon pidemmästä prosessista. ”Jo silloin, kun mun skedeysinto oli hiipumaan päin, saatoin skedee enemmän kuin nyt. Mutta ei se määrä tai aika lopulta määritä sitä, miltä se skedeys itsessään maistuu. Vaikka skeittaisi vain kerran kuussa hyvällä fiiliksellä kolme tuntia, niin se saattaa olla antoisampaa kuin että skedeisi päivittäin ja se tuntuisi paksulta.”

Jussba myöntää, että kamera on hyvin oleellinen osa hänen omaa skedeystään. ”Ei se tunnu samalta, että menee skeittaan flättiä tai kuvaa instaan klipin. Jos on optio, että on oikea kamera paikalla, niin mä keskityn ihan super paljon. Saan vaan itestäni valtavasti enempi irti kameralle. Mä oon kyllä oppinut nyt menee myös skedeen ilman kameraakin, vaikka mä pidän tärkeänä saada itselleni skedeyksestä edes joitain dokumentteja muistoksi.”

Fronside Wallride

Jossain vaiheessa Jussba alkoi pohtia, että ei enää ole skedeejä. Paikkoja sattui, minkä takia skedeys maistui puurolta ja spottien katsominen ei jaksanut kiinnostaa. Hän muutti 2010-luvun vaihteessa Lahteen, ja skedeys vaihtui hetkeksi juoksemiseen. Lahteen muutto lamaannutti Jussban skedeysinnon kokonaan. ”Se oli mun skedeykselle ihan myrkkyä.” Jussban oli vaikea löytää hengenheimolaisuuteen sopivaa skedeseuraa. ”Se oli liikaa sitä, että mennään Launeen parkille skeittaa ja juomaan kaljaa. Ja mä en ole koskaan ollut mikään parkkijäbä. Jos jengi skedee niin eri lailla, niin ei se motivoi. Mä kyllä katoin paljon leffoja, mutta en mä skedennyt. Jos mä tulin Helsinkiin, niin en mä edes ottanut lautaa mukaan.”

Arsi ja Sampo eivät kuitenkaan esimerkiksi päästäneet Jussbaa helpolla innostuksen laannuttua. ”Vielä silloinkin, kun mun eka lapsi oli tulossa, nii Arsi soittaa, että ollaan menossa Berliiniin hyvällä porukalla, lähde mukaan. Että häh, en mä osaa skedee enää. Aina tuli kuitenkin vielä kutsua, et lähde skedee, mutta ei se oikein johtanut mihinkään.”

Skedeys korvautui myös osittain juoksuharrastuksella. ”Duunissa ja juoksemisessa tuli niin paljon kuormitusta keholle, että paikat meni. Jossain vaiheessa se oli pohje, jossain vaiheessa jalkapohja. Se esti jo skedeemistä. Silloin se oli aika vapauttavaa päättää, että ei ole enää skedeejä.”

Seuralla on ollut Jussban skeittaukselle aina ratkaiseva merkitys. Vaikka Jussba aikoinaan ”stunttasi” useassa eri porukassa, kokee hän myös olevansa pohjimmiltaan ujo. ”Mulle on aika vaikeata lähteä liian tuntemattoman kanssa rullaamaan. Mä olen parhaimillani, kun olen turvallisessa, mahdollisimman pienessä porukassa. Uudet projektit ovat olleet siistejä, kun on pystynyt kuvaamaan jopa ihan kahdestaan.”

Kickflip kanavaan

En uskalla ottaa kovia vauhteja,
pudota korkealta,
opetella uusia temppuja,
tehdä suurinta osaa vanhoistakaan.

En uskalla mennä pettymään parkeille,
skeitata isossa porukassa,
tutustua tuntemattomiin,
ylipäätään skeitata kovin usein.

En uskalla ilman että nojaan seinään,
kurkotan lähimpään tolppaan,
tai laitan jalan maahan,
joten likimain pidän aina jostain kiinni.

En uskalla,
mutta ei mun tarvitsekkaan.
Kun uskallan,
niin se tuntuu merkitykselliseltä.
Ja näin on hyvä.

Mahtuu mahtuu.

Tähän juttuun paljon kuvia ottanutta Ville Jokista [Leppäkosken, ei Porin] Jussba ei ole tuntenut kovin kauan. Villestä on tullut kuitenkin uusi merkittävä Jussban skedeyksen dokumentoija ja aisapari. ”Me ollaan tiedetty toisemme, ja mä olen joskus ollut Hämeenlinnassakin skedeemässä ja yöpynytkin Villen luona, mutta ei se ole ollut sellainen tyyppi, jolle soittaa, että lähde skedeemään. Se on tullut vasta myöhemmin.”

Jussban uusi innostuminen skeittaukseen lähti osittain Villen ja uudemman sukupolven skedeleffojen myötä. ”Mä näin suunnilleen samaan aikaan Rullalautajuhlat, joka oli ihanan outo kokemus. Katsoin sen himasta käsin. Ville Uolevin Utun näin melkein heti perään. Ja siinä ehkä eniten Olli [Aarni] avasi mun silmiä uudelleen. Olli tuli kahden postilaatikon välistä käsillä punttaamalla wallridesta alas. Mua oikeasti vähän harmitti, että mun olisi pitänyt tehdä toi matsku. Mä olin ihan kateellinen sille; ei siinä ollut edes mitään järkeä. Mä en ollut nähnyt koko spottia sitä ennen, ja jos olisin nähnyt, niin olisin saattanut kävellä vain ohi, koska mähän en ollut mikään skedeejä enää. Siinä matskussa yhdistyi kaikki itselle merkityksellinen: mun duuni ja käsien käyttö – kaikki tuntui omalta.”

Jussballa oli alkuun jaloissa kipuja, mikä tuotti pientä pelkoa sekä myös käytännön vaikeuksia. Keho oli skeittaukseen tehdasasetuksilla. Vaikka nykyään Jussba joutuukin skeittaamaan perheellisenä aika usein varsin täsmälleen rajatuissa sloteissa, saattaa tämä tehdä skedeyksestä jopa palkitsevamman tuntuista. ”Voi olla vaan, että skedeysslotti on sunnuntaiaamusta kaksi tuntia. Viikko menee sitten miettiessä muita asioita, ja sit yrittää olla vaan mahdollisimman vedossa sen kaksi tuntia. Että kun on, niin koita olla ajatuksella mukana. Kun käyt aina vähän liian harvoin, niin ei oo vaikeeta löytää innostusta hetkessä.” Suurin osa Jussban uusista matskuista onkin kuvattu viikonloppuna aamusessareilla. ”Miettii, että vitsi mikä aikaikkuna. Ketään ei ole skeittaa silloin. Mutta sitten, kun on tullut sen kolme matskua riikkaampana himaan ja vouhottaa niistä siellä, niin himassa ollaan tosi tyytyväisiä, kuinka hyvällä tuulella sitä on.”

Jussba ajattelee, että hänen skedeyksessään on iso ero tämän päivän ja esimerkiksi vanhojen DOG-juttujen välillä. Tämä liittyy paljolti omaa skeittausta koskeviin käsityksiin ja kykyyn hahmottaa ympäristöä. ”Vaikka vanhoissa dogeissa oli sellaisia vilahduksia, niin kyllä mä skeittasin silloin myös muille kuin itselleni. Partissa piti olla temppuja, jotka ei tuntunut oikeilta itselleen. Piti ikään kuin todistaa, että osaa oikeitakin temppuja.”

Jussba tietää ja myöntää rajansa ja rajoittuneisuutensa. Esimerkiksi portaiden hyppiminen ei tulisi kuuloonkaan. ”Enkä mä ole tosi tekninenkään.” Esimerkiksi Dark Horsen matskuissa Jussban mukaan on kuitenkin myös juttuja, joihin hän voi olla tyytyväinenkin, vaikka pitää osaa jutuista tylsinä. ”On siellä hyviäkin ideoita. Esimerkiksi, että skedee ranissa kummallakin puolella Pursimiehenkadulla. Mutta ei siinä ole montaa juttua, mitä en nykyään ländäisi. Sitä Bulevardin

wallridea en kyllä enää tekisi, vaikka ei se mikään maailman puhtain ländäys ollutkaan. Ja fs flippi switch manua en kyllä enää saisi. Se taitaa muutenkin olla teknisin juttu, minkä oon koskaan tehnyt.”

Jussba kokee, että hänen vahvuutensa skedeejänä eivät todellakaan löydy esimerkiksi temppusäkin koossa. ”Mä saatan ajatella jotain spottia siten, että saanko siihen edes mitään temppua, vai riittäisikö vaan ajaminen matskuksi. Jos vaikka miettii, että joku haluaa pikemminkin jonkun tempun nauhalle, niin mä kyllä mietin enempi spottia.”

Jussba kokee, että hänen silmänsä spottien suhteen on kehittynyt vuosien aikana sen verran, ettei luota vanhoihin muistikuviinsa spottien suhteen. ”Enkä siihen, että olen kolunnut 15 vuotta sitten sisäpihat oikein. Mä koen olevani skeittaajana paljon fiksumpi kuin nuorena. Ja että mulla on paljon parempia ideoita.” Spottien lähestymiseen Jussba on kehitellyt myös erilaisia metodeja. ”Saatan löytää jonkun spotin, joka näyttää kiinnostavalta, mutta en keksi siihen välttämättä heti mitään juttua. Otan siitä kuvan ja saatan muhia duunipäivän ajan, mitä siihen vois tehdä. Kattoa kuvaa ja lopulta saattaa tulla jopa puolen vuoden päästä mieleen, mitä siihen vois tehdä. Idea ei välttämättä ole spontaani, vaan pikemminkin fiilis, että tohon spottiin täytyy saada jotain.”

Tällä hetkellä Jussballa on työn alla omien sanojensa mukaan kaksi varsin erilaista pätkää. ”Rullalautajuhlat kakkoseen olen kanssa kuvannut. Ne tosin on niin mystisiä kavereita, että en tiedä onko siihen tulossa vaan matskua vai partti. Siitä ei myöskään tiedä, että koska se tulee.” Videoiden tekemisen jo kerran lopettaneen Villen leffaan Jussbalta on tulossa kokonainen partti. ”Se taas on niin erilainen, kun yksi tyyppi tekee kaiken kuvauksesta musien valintaan. Se on omanlainen taideteoksensa. Rullalautajuhliin taas on kuvannut useampi tyyppi.”

Jussba kokee, että hänen kuvaamansa matskut eivät sinänsä vanhene, vaikka kokeekin tuoreempien juttujen tuntuvan ideatasolla raikkaammilta. ”Spotit ovat kaikessa ykkönen. Tai perspektiivin pitää olla erilainen, jos spottia on skedetty ennenkin.” Ville Uolevin kädenjälki on erityisesti Jussban mieleen. ”Mulla on käynyt kyllä tosi hyvä tuuri siinä, että pääsin Timin sädekehän sisään ja että nyt kuvaan sattumalta Ville Uolevin kanssa, joka on ihan pirun taitava kuvaamaan. Utu on mestariteos, jota katson jatkuvasti uudelleen. Nyt kun näkee raakamatskuja, niin on tosi kiitollinen, että juuri tollasta kamaa saa aikaan.”

Vaikeinta tällä hetkellä Jussballe on oikeastaan odottaa eri tuotosten valmistumista. ”Siis jopa siinä määrin, että mun on pitänyt opetella nyt malttia! Yritän olla tosi chillisti, että ne tulee ulos sitten kun tulee. Biisit on vaihdellut moneen kertaan. Mutta tiedän, että voin seistä niiden takana ja olen itse tosi ylpeä. Mä olen tosi tyytyväinen, että vuosien tauon jälkeen saa aikaan jotain sellaista, mitä voi kelata lopun elämänsä nauhalta edes takaisin.” Innostus skedeykseen löytyy Jussballa kodin piiristä. “Kun mä katson mun lapsien leikkimistä, niin niillä on sellaista viatonta uteliaisuutta siinä mukana. Sitä mä haluaisin mukaan myös mun omaan skeittaukseen.”

Teksti: Joonas Pulkkinen Kuvat: Ville Uolevi Jokinen

Julkaistu alunperin lehdessä 1/2020

Noseslide

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän