Mun ekat muistot Jukasta on Cube-hallilta. Halli oli silloin melko uusi ja Jukka oli yks vakkari-skideistä. Kyse on jostain 2000-luvun alusta. Jonkun omituisen läpänheiton kautta Jukalle ja hänen aisaparilleen Tuomakselle (Kulju) keksittiin roisit lempinimet. Jostain syystä nämä nimet eivät olleet sen yhden illan juttu, vaan ne vakiintuivat ja kulkivat heidän mukanaan pitkään. En ole yhtään varma tehtiinkö me ”isot pojat” siinä kovin iso palvelus näille herroille. No, nimi ei ainakaan miestä pahentanut, sillä Jukasta on kasvanut ihan hyvätapainen herrasmies, ja näyttäisi tuo skeittauskin ihan sujuvan. Jukka on ollut jo vuosikausia ihan täysi velho laudalla. Siistiä, että hän vihdoin saa ansaitsemaansa huomiota. -Pete Ruikka
Oli syksyinen alkuilta Helsingin Kalliossa, kun allekirjoittanut, Jukka ”Jääkaappipakastin” Koskinen, Kiiskilän Joni ja Meloksen Arttu istahtivat Ravintola Mäkikuplaan juttutuokiolle.
Jukka: Jaa, mites tää nyt sitten pitäis aloittaa?
Toni: No kerro vaikka alkuun, että kuka on Jukka.
J: Jukka on 27-vuotias turkulainen, paljasjalkainen turkulainen. Kasvanut Pernon lähiössä.
T: Turussa aloitit skeittaamaan. Milloin ja miten lauta löyty?
J: 2003 aloitin skeittaamaan eli keväällä tulee 19 vuotta täyteen. Isot pojat, isot pojat kadulla. Mikäs sen parempi kuin tollanen triggeri: näät, mitä isot pojat tekevät.
Kiiskilä: Mites näet nämä valmennushommat, että otetaan poikaa tukasta kiinni ja siinä on sulle lauta, että pyörittele sitä?
J: En näe sitä oikein skeittauksena. Sopii varmaan joihinkin juttuihin, mutta ei se oikein skeittaamiseen sovi. Mun mielestä skeittaamisen tulee tulla enemmän sinusta itsestäsi: ei sitä voi pakottaa kellekään.
K: Oletko meinannut vanhemmalla iällä hakeutua skeittilukioon?
J: En oikein näe sitä välttämättä enää omana mahdollisuutena: se on nuorempien ihmisten, jotka haluaa lähtee sit tähän enemmän tai vähemmän tosissaan, kilpaskeittaukseen tai miten sen haluaa kattoo. Tai sanotaan näin, että jos mä oisin tällä hetkellä yläasteella ja ois mahdollisuus lähteä siihen lukioon, niin hakisin sinne kaikin mahdollisin tavoin.
K: Turhia puolustelupuheita. Kaksoistutkinto: autopuoli ja lukio. (naurua)
T: No minkä oot käyny sit?
J: Kauppiksen eli merkonomi.
Melos: Klassikko.
T: Äijä, kun on noin tikissä, nii sinulla on varmaan jotain urheilutaustaa? Tai mitä oot harrastanut junnuna?
J: Jaaa, junnuna, hmm. Yhteensä vuoden futista nappulaliigassa – ei napannut. Menin viimeisenä vuonna nappikset jalassa skeittilaudan kaa kentälle. Siinä alkoi vähän kehkeytyä, että mikä saattaa olla mun laji. Yksissä korisharkoissa, ei lähteny. Mut sanotaan että ei ole lajeja, mistä en tykkäisi niin paljoo. Kaikki on ihan helvetin hauskoja. Kaikki urheilumainen.
K: Puulaakisportti on enemmän äijän juttu, kuin tuo tuollainen ohjattu ammattilaisuuteen tähtäävä kilpasport?
J: Kyllä ehdottomasti, pipolätkä ja kaikki tämmöset höntsäsarjat – niissä on paras tunnelma.

Kesällä tosiaan reissattiin Troposphere-jengillä ympäri Suomea kahden viikon ajan. Tourilla olleet tietää, että oma aika on melko kortilla ja yksityisyyttä ei ole. Paine pääsee siis kahdessa viikossa kasvamaan niin ylä- kuin alapäässä.
Pitkän tourin päätteeksi vedettiin leiri meidän mökille ja rentouduttiin viimeinen yö päättäjäisjuhlien merkeissä. Sinne olivat myös puolisot tervetulleita, ja lopulta mun ja Villen tyttöystävät saapuivat paikalle. Saunottiin ja vieteltiin iltaa hyvissä tunnelmissa. Aamuyön puolella todettiin yläpään paineet puretuiksi ja erimielisyydet selvitetyiksi. Kukin valui hiljalleen omaan nurkkaansa nukkumaan. Sängyn pohjalle hiljentyessä voi todeta, ettei alapään paine ole kadonnut minnekään. Eipä siinä pienessä mökissä mitään. On odotettava huomista kotiutumista.
Aamulla heräiltiin rauhassa ja väsäiltiin aamupalaa yhdessä. Joku oli nähnyt erikoista unta ja pohtii sen merkityksiä ääneen, innostaen samalla muitakin tekemään samoin. Myös Jukka osallistuu ja kertoo edellisyön tapahtumista. Jukka ei arkaile, ja toteaa nähneensä niin villiä unta, että heräsi aamulla mällit pitkin makuupussiaan. Kertomusta seurasi hämmentynyt ja varovainen nauru, sekä ihmettelyä siitä, kuinka Jukka ei arkaillut tuoda kaikkien tietoon jotain, mitä valtaosa pitäisi häpeissään sisällään. Siinähän oli tyttökaveritkin jo paikalla.
Se hämmästely oli siis Jukkaa arvostavaa ja hänen avoimuuttaan ihailevaa. Ehkä avoimuus mahdollisti Jukalle nautinnon, josta me muut jäätiin paitsi. Jukan lempinimi on muuten Mälli, eikä se liity tähän tapaukseen mitenkään.
Oon kuullut, että Jukkaa on kuulemma lapsena kutsuttu maidoksi vaaleutensa vuoksi. Saatan muistaa väärin, mutta oisko Kiiskilä ollut se, joka lopulta ylensi Jukan maidosta mälliksi. Kasvoiko lie pojasta mieheksi.
Osuva lempinimi joka tapauksessa. Ollaan aateltu, että tehään paitoja ja graffa tuosta tahmeasta makuupussista. Meikästä se on hyvä idea. Kuvaa loistavasti paitsi tourielämää, mutta myös Jukkaa. -Joel Juuso
K: Voisitko kutsua itteäsi tällaiseksi luovaksi ja luonnolliseksi tähdeksi kaikessa? Että löytyykö sulla sellanen, kuten normaalisti aika monella skedeejällä löytyy, sellainen pelisilmä montaa lajia kohtaan? Että on nopeasti luonnollinen taito siinä, miten se laji menee, vaikka et olisi sitä harrastanut?
J: Joo, kyllä, vois sanoa, että jotain sinne päin ainakin. Ehkä se on vähä kuten lahjakkuus tietyllä tapaa. Esimerkiksi piirtäminen tai joku taiteellinen näprääminen: ei mitään jakoa siinä touhussa, ja on niin vitun vaikeeta. Kaikki missä pääset käyttämään kehoasi tuntuu paljon luonnollisemmalta, tuntuu oikeelta. Ois ihan nättiä oppia soittaan jotain instrumenttia tai oppia piirtämään. Myös tietysti kai sitä oppisi, jos yrittäisi ja laittaisi siihen aikaa ja efforttia.
K: Nii onhan siinä muutama semmoinen perusfakta, että laulamaan oppii laulamalla ja piirtämään piirtämällä ja skedeemään oppii skedeemällä ja tulipaloja oppii sammuttaan sitten vähä helpommin.
J: Niin. Harjoittelu.
M: Onko sinua ikinä pyydetty tai ootko harkinnut malliuraa?
J: Molempiin joo. Joku tyyppi, semi setä-äijä tuli Turussa…
K: Maine?
J: Jotenkin samaa kaliiberia mutta vähän eri staili. (naurua). Emmä tiiä, vähän outo tyyppi tuli kysymään multa, että saako kysyä kysymyksen, ja olin että kysy pois. ”Ooks tehny ikinä mallihommii?” Mä olin, että en. ”No haluisiks tehä?” No voidaan me testaa, että miksei. Antoi yhteystiedot ja sovittiin tapaaminen ja menin jutteleen sen kaa kahville, ja se kysyi kaikki oleelliset tuohon liittyen ja pyysi tekemään portfolion ja muuta. En tehnyt mitään portfoliota, menin yksiin mallitreeneihin Lyniin (Nightclub Marilyn -toim.huom.), ja siinä kohtaa hälytyskellot soi jo, että ööö okei. Sitten niitten ns. treenien jälkeen, että okei tämmöinen homma. Sitten selitin Mikkelle töissä tätä hommaa, ja siinä kohtaa, kun sanoin ne kaikki asiat ääneen, tajusin, että vittu se touhu oli niin vastenmielistä – täysin päinvastaisesti, miten näen näitä asioita, siis myötähäpeää. Jotain seinää vasten käsilläsi tälleen sit työnnät ittees pois sieltä silleen katuvana. (naurua)
M: Eli käytännössä sinulta löytyy siis jonkinlainen malliura, mut ei ihan?
J: No jaa. En mennyt sen jälkeen enää yksiinkään treeneihin. Nyt olin kyl yksissä sellasissa mainoskuvauksissa. Joku reilu kuukausi sit. Haettiin sellaista uimahyppääjäroolia, missä piti pystyä hyppäämään 10 metristä vaarattomasti. Mä höystin niille siinä kuvauksissa, että joo pystyy tekemään sitä ja tätä kymppiin asti. Sit mulle sanottiin, että et soveltunut rooliin. Sitten tuli päivää ennen sitä kuvausta soitto, että ”Hait tähän rooliin, että kiinnostasko tulla jonottamaan sinne kymppiin.” Aa mitä? ”Nii et seisot vaa siellä ja odotat hyppyvuoroos, eikä tarvii hypätä ees. Saat 120 euroo.” Joo mä tuun. Siinä meni kaksi tuntia odotettua kauemmin eli yhteensä viisi tuntia ja se summa nostettiin 160 euroon, koska kauhee vaiva. Ite menetin 2 tuntia yöunia työttömänä joten…(naurua)
Se tulee johonki Postin mainokseen; en tiiä milloin se tulee ulos – varmaan joulun aikaan. Soitettiin myös yks päivä, että jos haluaisin tulla body doubleksi, enkä tiennyt mitä se tarkoittaa. Johonkin kansainväliseen elokuvaan, 193 senttiä pitkä tyyppi. Oon 191. Sanoivat, että kahden sentin ero saa olla vastanäyttelijään, mutta se tyyppi oli kalju/siili. Ne kysyivät, että saako leikata hiuksia tarvittaessa, jos tulee tähän. Oon heittänyt kavereille, että jos leikkaatte mut siiliksi tai kaljuksi sammuneena tai ei, nii se on 5000 euroa suoraan lapaan, niin kerroin samat ehdot sille agencyn tyypille, eikä se vastannut mitään. (naurua)
K: Miksi muutit Stadiin?
J: Joskus hyvin nuorena – olin alkanut skeittaamaan jo silloin – kävin Oskari Suomisen ja Mikko Marttisen kanssa kesäisin skeittaamas täällä, about viikon reissuja. Sitten tajusin, tai loin itselleni elämään tavoitteen: muuta Helsinkiin. Meni monta vuotta ja ajattelin, että en nyt tiedä siitä Helsingistä, että onko se nyt elämän tavoite myöskään. Mut sitten tarjoutui niin hyvä tsäänssi. Meddis kysyi, jos haluan muuttaa sen kämppikseksi Vaasankadulle. Ei tarvinnut säätää mitään kämppää, eikä mitään duunii, vaan kaikki oli valmiina eli pystyin muuttamaan valmiiseen pakettiin. Mähän olin Turussa vielä sillon töissä, tai menin Turun päädystä silloin laivalle töihin; se toimi ihan helvetin hyvin, ja pääsin takas Turkuun aina. Ei päässyt karkuun, vaikka ois yrittänyt.

Jukka on ilmiömäinen rullalautailija. Eritoten haluan korostaa Jukan tyyliä. Kyseessä ei ole mikään väkinäinen steezy pönötys, vaan luontainen äärimmäisen rento tyyli, jota ei voi opetella. Löysin rantein nakutellut kurbiteknot ovat Jukan erikoisalaa. Lähtee sillä kyllä silti kaikki muukin. Jukka on tolkun ja rauhan mies. On sillä myös helvetinmoiset muskelit. -Joni Laurinen
T: Mites aikanaan Klapi, miten päädyit Klapille?
J: Olinkohan ehkä 8. luokalla, ja me oltiin kaverin luona yökylässä ja katottiin kauhuleffoja. Tuli soitto joskus 11 aikaan aamulla. ”Mitä äijä, läheks skeittaamaan? Me tullaan hakemaan, tuu Varvintorille.” No mennään vaan. Niillä sessareil Joni sanoi, et tervetuloa Klapille. Olin n. 14-vuotias.
M: Sähän olit käytännössä ensimmäisiä jäseniä, tai ainakin todella varhaisia. OG Klapi tulee kuitenkin Mynämäeltä, niin se on ihan erikseen.
T: Oliko Klapin jälkeen sitten mitään ennen kuin Aste tuli myöhemmin kuvioihin?
J: Semmoinen huvittava, Day Off, oli siinä välissä.
K: Sami Hedbergin tiimissä äijä paino flippiä. Yhtä naurettava kuin koko Hedberg: ei naurata yhtään. Sit Hedberg on ihmeissään, kun homma ei lähtenyt toimiin.
J: Joona kysyi minulta Ventspilsissä Latviassa hotellihuoneessa, kun oltiin siinä kahdestaan sekunnin ajan, että ”Mulla olis tämmönen kysymys, että kiinnostaisko äijää tulla tonne Day Offille skeittaa?” Joo, mikä ettei. En siis tiennyt siitä yhtään mitään sitä ennen. Lähdin Aasiaan samana päivänä, kun kauppa aukesi, ja kun tulin takaisin kahdeksean kuukauden jälkeen, meni hetki tajuta, että missä toi brändi menee. Kävi sitten ilmi, ettei hirveän hyvään suuntaan. Näin jotain kuvia, joissa koomikot on Day Offin paidat päällä televisiossa. Väärä suunta, ei. Ja ei se sitten ollukaan niin hyvä kuin luulin. Aattelin, että kaikki menee ihan omalla painollaan, ja näää.
K: Niin mutta on tuossa tietyllä tavalla varmaan luonnollista kuitenkin se, että sait halvemmalla tai ilmaiseksi lautaa. Kun haluaa skeitata paljon, niin kyllä se varmaan…
J: Joo siis totta kai toi asia höllii tosi paljon. Siinä oli potentiaalia tulla oikeesti ihan vitun siistiksi. Mun mielestä. Se olisi voinut olla ihan vitun siisti juttu.
M: Mutta nykyään siellä on skedekauppa?
J: Joo nykyään siellä on Tilesquare shop, mikä on tosi kova juttu Turun skeittiskenelle.
M: Olet silläkin?
J: Olen myös siinä. Erittäin iso hatunnosto niille äijille, Jasse Toivoselle ja Eetu Hakuliselle, että uskaltavat heittäytyä tuommoiseen.
K: Mitäs sponsseja äijällä sitten on?
J: Tilesquare ja Aste.
T: Miten Troposphere, mikäs siellä on homma?
J: Ihan kingejä äijiä ja hyvä meininki. Oltiin kesällä kahden viikon tourilla. Meillä oli paku, jonka Beyondi ja Lamina sponssas, vuokran ja bensat. Ei tarvinnut murehtii mitää, koska reissussa on aina se, että mitä se maksaa ja se säätäminen. Mutta helppo juttu, kysy vaan, onnistuu, nättii. Kaikki sponsoroituja siinä autossa, joten aika helppo myös tavallaan saada sitten asiat kuntoon, ettei joudu säätämään. Että ei joudu hakemaan sponsoria, kuten sanotaan vaikka joku koripallojengi hakee johonkin paitaansa sponsoria ja sitten saa ilmaiset wingsit johonkin saunailtaan, niin vähä eri meininki tavallaan. Ei joudu näkemään niin paljon turhaa vaivaa tuommoisissa asioissa.
M: Mutta teillä tulee se vaiva käytännössä puoli-ilmaseksi, kun kuvaatte koko ajan sitä matskua ja sitä tulee vaikka Instaan koko ajan.
J: Niin kyllä se tulee itsestään tavallaan se vaiva, kun se on se, mitä me tehdään.
K: Niin, se on sitä, mistä diggaatte. Sitten kun on poikkeuksellisen lahjakkaita x määrä, niin kyllähän se aina vetää puoleensa sitä kiinnostusta sponsoreidenkin puolelta totta kai. Täähän on tällainen, mikä kannattaisi ottaa tällaiseen aktiiviseen kuvaavaan skeittaukseen ja skeittausta eteenpäin vievään asiaan, koska toi on se, mikä on sitä oikeeta skedeystä, eikä nää lukiot sun muut paskat.
J: Tuohan toisi enemmän sitä aitoutta irti. Ne tekee just sitä mistä ne tykkää. Omalla tyylillään.
K: Mutta siis tourit kiinnostaa?
J: Tourit kiinnostaa kaikkia ja tourit on tuottoisimpia kaikille. Siellä tapahtuu eniten.

Muistuu mieleen raju hotelliaamiainen Klapin pöydässä. Mopedi-ikäisyyden kynnyksellä käyneen Koskisen lautasmalli oli tasainen kaksijako pekonin ja dominokeksien välillä. Jostain ne ”Massamöykyn” raamit saivat alkunsa. Koskisen skeittaus todistaa painon tasaisen jakautumisen. -Jukka Maine
K: Oletko selvinnyt ilman loukkaantumisia?
J: No aika pitkälti (koputtaa pöytää). Milloinkahan viimeksi on vääntynyt nilkka? Varmaan 2017. Sitä ennen kerran meni reisi paskaksi futiksessa ja olin 1,5 kuukautta skeittaamatta.
M: En ainakaan muista itse, että olisin nähnyt ikinä, että oisit paskana paskana.
J: Jep, silloin mulla oli jopa kepit, ensimmäistä kertaa ikinä, eka ja ainoa kerta.
M: Ai sulla on ollut kepit?
T: Eka ja ainoa?!
J: Toistaiseksi. Viikon ajan oli kepit. Ei taipunut jalka siis ei yhtään johonkin ekaan viikkoon, enkä päässyt autoon edes istumaan. Pelkääjän paikalle menin niin, että penkki on ihan takana, ja olen myös aika pitkä tyyppi niin jouduin silleen ottamaan tuosta kiinni ja tuolta kiinni, ja sitten ensin oikean jalan, mikä oli paskana, laittamaan sinne suoraksi ja tunkemaan loput itsestään – iha vitun hirveetä. Mutta muuten ihan minimiloukkaantumisilla; en ymmärrä, miten se on edes mahdollista.
T: Äijä on niin tikissä, ja ehkä sillä on jotain tekemistä…
J: Joskus juttelin Maineen kanssa tästä ja Maine totesi, että jos loukkaat itsesi jotenkin, niin olet tehnyt virheen, ja sitähän se on: teet epähuomiossa jotain, mitä ei pitäisi tehdä, ja satutat itsesi.
K: Nii tai pelästyt perusasiaa.
J: Tulee tavallaan joku tämmöinen harha, minkä takia laitat jalkasi jonnekin muualle kuin mihin sen pitäisi mennä, ja sitten loukkaannut.
K: Siksi loukkaannut helpommin sillä flättishovella kuin jollain trikillä isosta gäpistä, koska sun keskittyminen on huomattavasti pienempää siihen basic-juttuun kuin siihen, mitä oikeasti lähdet tekeen. Mites moneen parttiin sinulla on matskut?
J: Tropoon on partillinen matskuu. Tilesquareen ei niin paljon matskua, mutta kyllä vielä pitäisi saada. Toivottavasti riittää aikaa ja ilmoja, koska nyt olen menossa Turkuun. Olisi hyvä mennä niitten kanssa kuvaamaan: siellä on kuitenkin hyvä meininki sen suhteen, että jengi lähtee kuvaamaan.
K: Paljonko nousee penkistä?
J: En tiedä; en oo nostanut moneen vuoteen.
M: Kyllä sä oot naruuntunut vähän.
J: No ihan huolella.
M: Huomasit, että se liiallinen ylävartalotreeni ei ole hyvästä.
J: Ei todellakaan.
K: Sähän näytit ihan koholta.
J: Mikä on koho?
K: No siis ongen koho. (naurua)
K: Kapeet jalat ja iso yläkroppa.
J: Jesse laittoi jostain mun vanhasta Fatin pätkästä jonku mun vanhan klipin, ja katoin vaan, että ei vittu mikä jätkä määkin oon ollut oikeesti. Pastellinvihreet sortsit ja hihaton paita. Kiree hihaton. Katoin, että mitä mä oon oikeen kelannut.
K: Se oli vitun jees – älä häpeä.
J: En häpeä, mutta sanotaan, että tekisin toisin. (naurua)
K: Paljonko menee leukoja?
J: No sanotaan, että 15.
K: 15?! No entä öljyttynä?
J: No varmaan 20. (naurua)
A: Peilin edessä 25 öljyttynä.
T: Montako vatsalihasta äijältä löytyy?
J: En tiedä – joku on laskenut kahdeksan. (naurua)
T: Eiköhän tähän ole hyvä lopettaa.
K: Eiku vielä se sun mutsin puhelinnumero? Saisko sen vielä?
J: (naurua) Eeeei.
K: Mä oon pyytänyt sitä jonkun 19 vuotta eikä vieläkään?!
Seuraa Jukkaa Instassa: @b0ss_taurus