Tams

Tamsin unenomaiset ja haikeat pop-biisit ovat soineet toimituksen kuulokkeissa säännöllisesti joten päätimme kysellä vähän mikä Tams on ja mistä syntyy moinen melankolia.

Kerro vähän sun musiikkitaustasta? Minkälaisissa bändeissä ja projekteissa olet ollut mukana ennen Tamsia? 

Soittamaan mä aloin ala-asteella, kun hevistä innostuin ja piti päästä tiluttamaan. Autotallissa kaikenlaista rokin räimettä soiteltiin veljen ja parin kaverin kanssa. Sitten oikeastaan soittaminen jäi, kun skeittaus ja lumilautailu tuli kuvioihin enkä tiluttamaankaan oppinut. Vähän ennen Joensuuhun muuttoa aloin taas soittamaan, ja täällä sitten perustettiin ensin countrypunk-henkinen yhtye Highway Burns, joka sitten folkahti ja rokahti ja siitä tuli Mustarinta. Sitten se jäi parin levyn jälkeen telakalle, kun kaikille tuli vähän vaikka mitä ja mä en varsinkaan jaksanut enää säätää. Meitä oli parhaimmillaan yhdeksän tyyppiä lavalla, niin siinä sitä säätöä riitti.

No miten Tamsin idea ja tyylilaji syntyi? 

Se tuli oikeastaan sattumalta. Kun Mustarinta laitettiin sivuun niin mulla oli jonkinlaista kroonista väsymystä ja alakuloa, eikä mua oikein musa edes kiinnostanut. Aloin vaan kirjotella kaikenlaista sinne tänne ja puhelimen sanelimeen pistelin talteen sanoja. Sitten jostain syystä jossain kohtaa tsekkailin, että mitä sinne on tullut tehtyä – ja ne sanat tuntui tosi hyviltä. Mietin, että entäs jos tekisi sittenkin näistä biisejä – ihan vaan omaksi huviksi. Oli myös jännittävää alkaa tekemään, kun aiemmin oli tehty biisit porukalla: mä olin vaan vienyt sanoja ja sointuja ja sitten niitä alettiin soittamaan. Nyt pitikin tehdä kaikki itse, jos niistä biisejä halusi. Aluksi ajattelin tekevän John Fruscianten soololevyjen kaltaista kamaa missä kitarat olisi isommassa osassa ja sitten joku rumpukone säksättää taustalla, mutta ehkä taidon puutteesta johtuen tyyli alkoikin mennä enemmän synapopin suuntaan niin ajattelin, että antaa mennä: menköön sitten täysillä sinne. Enhän mä silloin synapopista oikeasti juuri mitään edes tiennyt, mutta kun sitä alkoi tehdä niin muistui mieleen, että tätähän mä lapsuudessa olin fiilistellyt. Vähän kuin olisi löytänyt kauan kateissa olleen sukulaisen, jonka kanssa alkuhämmennyksen jälkeen huomaa olevansa samaa verta.

Tuntuu että tämä on vähän ajan henki, että ihan kustannussyistäkin ison bändin pyörittäminen ”marginaalimusiikilla käy aika raskaaksi pidemmän päälle ja yhden hengen reppubändiä on paljon kevyempi vetää töiden ohessa ”harrastuksena”? Luuletko että tässä on perää? 

On siinä varmaan jotain perää. Tuskin olen ainut, joka on samaan päätelmään tullut, että jos haluaa tehdä niin parempi tehdä itse. Olihan se aikoinaan ihan pirun kivaa viettää pitkiä iltoja treeniksellä ilman sen kummempaa päämäärää. Saattoi mennä helposti kuukausiakin ettei oikeastaan mitään saatu aikaiseksi – se kun vietettiin aikaa ja se oli hyvä niin. Tällä hetkellä jos mulla on jossain kohtaa tunti ylimääräistä aikaa, niin siinä ajassa saatan tehdä vaikka uuden biisin alusta miltei valmiiksi. Ainakin tällä hetkellä se toimii mulla hyvin, mutta voi sitten olla, että jossain kohtaa alkaa taas kiinnostua enemmän bändihommista. Ainakin siihen nähden kuinka paljon Suomesta tulee tällä hetkellä kovia marginaalibändejä, niin kyllä siihenkin hommaan monilla näyttäisi vetoa olevan.

Tamsin konseptiin kuuluu myös vahva visuaalisuus videoissa ja kansissa, syntyikö tämä helposti vai joutuiko ”Tamsin maailmaa” pyörittelemään kauan. 

Totta puhuen en ole pyöritellyt yhtään. Ihan puhtaasti fiilispohjalla mennyt sellaisilla asioilla mitä fiilistelee. Ajoissa kyllä sen verran päätöksiä tein, että päätin ettei rajoja ole. Tekee sitä mikä tuntuu kiinnostavalta eikä yhtään sitä että mikä olisi ns. ”oikein”. Toki siinä sitten lopulta joku teema pysyy, kun kaikessa on itse mukana ja melkein kaiken itse tekee. Onneksi kuitenkin on saanut apua tyypeiltä, jotka ovat halunneet lähteä tähän taidesekoiluun mukaan. Kiitos visuaalihommista Jari Salolle, Ilkka Kosuselle, Jukka Kiistalalle, Anssi Soiniselle, Ville Asikaiselle ja Simo Vilhuselle, että olette halunneet olla auttamassa. Ihan kaikkeen ei kuitenkaan yksin kykene.

Minkälainen tuotantokoneisto sulla on tässä takana? Tuotatko kaikki itse ja mihin saakka? Onko laulut äänitetty sadan tonnin studiossa vai vaatekaapissa? 

Ekat biisit tein vanhalla Macbookilla ja Garagebandilla, mutta nykyään olen siirtynyt uudempaan koneeseen ihan vaan käyttövarmuuden vuoksi: 15 vuotta vanha kone alkoi jo sen verran paljon yskiä, ettei uskaltanut enää pistää sillä mitään talteen. Onneksi uudellakin voin tehdä kaiken tarpeeksi kälyisesti. Käytän Garagebandin vakiosoundeja, ja sen mitä livenä äänitän hoidan kotoa joko sellasella perus laulumikillä tai sitten talteen suoraan Macin sisäisellä mikillä. Joitain kitarasoundeja saa sillä ihan hullun hyvin. Kaiken tuotan itse miksausvaiheeseen saakka, jonka jälkeen Marttilan Heikin fiksataan niistä sellaiset miltä ne nyt sitten kuulostaa. Koneisto on pieni ja siten saa tehtyä just sitä mitä haluaa eikä tarvitse liikoja perustella kenellekään.

Pidätkö enemmän sanoittamisesta vai musiikin tuottamisesta? 

Kyllä mä tykkään molemmista ihan yhtä paljon – ja säveltämisestä myös. Ja kaikissa niissä on yhtä paljon opittavaa, niin yhtä antoisiakin ne ovat. Sanoituksissa koitan olla puhumatta ihan pelkkää löpinää, mutta että niissä olisi silti joku twisti. Säveltämisessä ja myös sovituksessa koitan mennä, että sielläkin olisi joku twisti vaikka perus synapoppia onkin. Että vaikka siellä on tunne ja fiilis taustalla, niin sitten lopulta se on aina jonkun ongelman ratkaisua: vähän kuin jonkun salapoliisimysteerin selvittämistä. Se tekee niistä molemmista tosi kiinnostavia. Mysteerin selvittämistä, mistä vaan itse tiedän milloin se on ratkaistu.

Leevi and the leavings on mainittu useassa yhteydessä Tamsin esikuvaksi ja yhtymäkohtia on kieltämättä helppo kuulla. Onko tässä perää? 

On siinä aika paljonkin. Ennen tein tosi polveilevia kappaleita, missä oli paljon eri osia ja sooloja ja mitä kaikkea. Varsinkin Mustarinnan loppuaikana alkoi tulla jo aika eeppistä kamaa. Nyt kun ei muita soittajia ollut, niin piti opetella tekemään yksinkertaisia kappaleita ilman turhia härpäkkeitä. Siinä Gösta on mun mielestä aina ollut kunkku. Sen biisit kuulostaa edelleen vuosikymmenien jälkeen täydellisiltä pop-biiseiltä ja sellaisia halusin itsekin tehdä. Göstahan myös käyttää ihan perus sointuja niin kuin teen itsekin ja tosi melankolisia kappaleitahan silläkin on. Silloin kun aloin sovitustyötä tekemään, niin kyllä mä tarkasti Göstan hommia kuuntelin, että millaisia ratkaisuja se tekee ja niistä jalostin omat ratkaisut. Neljä sointua, synat, stemmoja ja suomen kieli: niillä elementeillä kaikilla ei voi välttyä Leavings-viittauksista. Mutta se missä erotaan aika täydellisesti on sanoitus. Gösta leikittelee sanoilla ja riimeillä, ja itse halusin, etten sitä tee yhtään. Semmosta pikkunokkeluutta en kaivannut ollenkaan. No, ehkä siinä en ihan onnistunut: vähän turhan nokkelaa sanailua tulee välillä tehtyä. Gösta myös laittaa tarinta tiettyyn tarkkaan kontekstiin ja ne on nimenomaan tarinoita, joiden päähenkilönä ei koskaan ole Gösta vaan joku aivan muu. Mulla on täysin toisin. Mä itse olen se tarinan kertoja, mutten silti jätän tarinat paljon enemmän auki kuin Gösta.

Minkälaisena sanoittaja itseäsi pidät, minkälaisista jutuista siihen lähtee fiilikset? 

Sanoittajana mulla on tosi paljon dogmia. Ehkä vähän liikaakin, ja niistä pikkuhiljaa pyrin eroon. Tärkeämpää kuin millainen sanoittaja haluan olla on ollut, että millainen sanoittaja en halua olla. Esimerkiksi kielikuvia ja yltiöpäistä runollisuutta olen vältellyt kaikin voimin. Arkiset, johonkin tiettyyn aikaan viittaavat sanat on myös olleet kiellettyjen listalla. Ja sitten sellaiset ärsykkeet mitä nykysanoituksessa käytetään paljon, niin ei pysty. Haluan tehdä lyriikkaa, joka tuntuu tosi helpolta mutta josta tavallisten sanojen seasta löytyy jokin uusi kulma tai kiinnostava tarina. Tarinat mulla lähtee omasta itsestä, koska haluan, että siellä on pohjalla aito tunne. Ilman sitä se olisi pelkkää höttöä.

Mitä muuta musiikkia tulee kuunneltua inspiraation lähteenä? 

Kun aloin tekemään musaa, niin just oli tullut uusi Twin Peaksin kausi ja sieltä otin paljon fiilikseen vaikutteita. Onhan noita hyviä bändejä vaikka millä mitoilla, mutta tosi vähän tulee varsinaisesti vaikutteita otettua. Chromaticsista ja muista Johnny Jewelin jutuista tykkään tosi paljon, mutta ne tekee asiat niin tyylikkäästi etten siihen pääse ikinä. Joku Molly Nilsson on kans mitä katsoo, että vau miten siistiä kamaa se tekee. Tai Fleetwood Macin biisien sävellykset ja sovitukset, että huhhuh. Onhan noita. Suomessakin hulluna hyviä tekijöitä tällä hetkellä, esimerkiksi Rosita Luu, Vesta tai vaikka Ruusut, mutta en mä tiedä tuleeko niistä mitään vaikutteita. Suurin vaikuttaja viime aikoina mulle on ollut Phil Collinsin rumpusoundi. Siitä oon saanut tosi paljon virikkeitä. Aina olen kuunnellut paljon kaikenlaista musaa ja kaikki musa vaikuttaa varmasti vaikuttaa myös siihen mitä teen. Muuten tänä vuonna ilmestyneistä Suomi-levyistä kannattaa ehdottomasti kuunnella Amurin ja Lyytin debyytit. Siis huh miten hyviä levyjä.

Tams

Tams sai musiikkimedioissa aika aika suitsutusta ja huomiota. Realisoituiko huomio myös muun kun musiikkimedian puolelle? Onko tullut paljon fanipostia? 

Ehkä siihen nähden, että keikkoja olen nyt soittanut tasan kolme, ei mulla ole levy-yhtiötä, olen pysynyt Noljakassa piilossa enkä muutenkaan tunne ”skenestä” ketään, niin siihen nähden olen saanut tosi paljon huomiota. Enemmän kuin olisi mitenkään voinut uskoa. Ja onhan se kivalta tuntunut, että huomataan, mutta ei se kyllä vielä mitenkään ole realisoitunut. Ehkä ajat on sellaiset, ettei oikein kellään voi realisoitua mitenkään. Ehkä normaalina aikana mullekin olisi vähän enemmän keikkapyyntöjä tullut – tai ainakin niin olisi toivonut. Ja tulihan niitä jo viime vuonna, mutta silloin en vielä ollut valmis keikkailemaan. Helmikuussa kun sain setin kasaan, niin silloinhan sitten kaikki meni kiinni. Ajoitus oli loistava, hehheh. Ja aika hiljaista on fanipostinkin kanssa ollut. Tosin yksi juttu on ollut, kun yks tyyppi laittoi kuvaa kun oli ottanut tatskan mun lyriikoilla. Se oli aika kova.

No tällä hetkellä keikkailu on vähän jäissä, mutta oletko vetänyt keikkoja Tamsin tiimoilta ja minkälaiset jatkosuunnitelmat sen suhteen on? 

Noiden kolmen lisäksi pari kertaa streamina soittelin, kun halutti jotain tehdä kun kerran oli tullut treenattua. Vaikea tässä tilanteessa on mitään suunnitelmia tehdä, mutta ensi vuonna multa ilmestyy ensimmäinen pitkäsoitto ja olisihan se viimeistään sen tiimoilta kiva keikkoja soittaa. Että jos jotain on mielessä niin saa olla yhteydessä. 

Tietääkseni Tams-julkaisuista ei ole fyysisiä versioita? Onko näiden tekeminen enää mitenkään tapetilla esimerkiksi tulevasta levystä vai mennäänkö ihan digitaalisessa maailmassa? 

Joo ei ole noista kahdesta EP:stä fyysisiä levyjä olemassa eikä niistä ainakaan sellaisia tule. Tuleeko sitten pitkäsoitostakaan, niin se on vaikea kysymys. Mulla on edelleen varastossa edellisten bändien levyjä, joista en usko koskaan pääseväni eroon. Periaatteessa haluaisin tehdä vinyylin, koska oman fyysisen levyn saaminen omiin käsiin on upeaa, mutta varastoon en ainakaan yhtään levyä enää kaipaa. Levy-yhtiöhän tällaisessa voisi auttaa, mutta eiköhän ne paikat ole varattu nuoremmille artisteille. Katsotaan miten käy. Jos kysyntää on, niin hyvin pienen erän voisin vaikka tehdä. Mutta vain jos sellaista oikeasti joku haluaa.

Kiitos haastattelusta Tams!

Pistä Tams Seurantaan:
IG
Youtube
Spotify

Teksti: Mikko Kempas

- Mainos -

Suosituimmat

Unet ja skeittaus

”MoƐ” by eetu

Nordic Light