AAVA (2020)

Aava on Ville Jokisen (Utu, Direkte Gom, RCM…) uusin elokuva. Ville lupaili jo kertaalleen että Utu olisi hänen viimeisin teoksensa, mutta skeittaajien onneksi näin ei ollut. Villen videot ovat aina poikkeuksetta kotimaisen skeittivideotaiteen merkkipaaluja, joille pitää löytää pysyvä paikka suomalaisessa skeittihistoriassa. Mutta annetaan tekijöiden itsensä kertoa Aavan synnystä.


Aava by Ville Uolevi

Kuvattu 2017 – 2020. Editoitu kesällä 2020.

Antti Heikkinen
Herkko Karjalainen
Niklas Kortesalmi
Ville Jokinen
Olli Aarni
Jussi Hakala
Juha Nikkinen
Arsi Keva
Pentti Järvelin
Jyri Leskinen
Mikko Björk

Tekstit: Soile Ekman
Kuvaus ja editointi: Ville Jokinen

Ville Jokinen

Tässä sitä taas ollaan. Kesäkuussa 2017 Utu-leffani ensi-illassa sanoin yleisön edessä, että tähän on hyvä lopettaa. Ajatus kuvaamisen lopettamisesta tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta, koska konkreettisia hyötyjä olisi monia: enemmän aikaa perheen parissa, ei painavaa kamerareppua, ei kameran takaa todistettuja takojaisia eikä myöskään paineita siitä, pääsenkö itse ollenkaan skeittaamaan sen muutaman tunnin aikaikkunan sisällä, jonka olen skeittaukselle varannut. Tulevaisuuden näkymiin kuului pelkästään onnistumisen kokemuksia lähiparkeita, ja ehkä sitä saisi itsestään myös jonkun kännykkäklipin Instagramiinkin. Ajatus tuntui vapauttavalta, koska viimeisin leffani oli ollut minulle suuri projekti, jota kuvasin enemmän tai vähemmän aktiivisesti yhdeksän eri skeittaajan kanssa.

Huoletonta parkkielämää kesti kuitenkin vain hetken, jonka jälkeen kamerareppu oli taas selässä, koska Nikke ja Wille pyysivät minua kuvaamaan Flulle promovideon. Ensimmäinen ajatus oli, että pätkä syntyy helposti, koska olin kuvannut Willen ja Niken kanssa jo aikaisemminkin, ja tiesin, että yhteistyö sujuu. Tästä projektista hyödyin myös taloudellisesti, toisin kuin aikaisemmista omakustanneleffoistani. Myös Utun saama suuri positiivinen vastaanotto antoi itseluottamusta kaupallisen projektin tekemiseen. Flu-video kuvattiin syksyllä 2017. Nopean aikataulun takia kuvauskertoja oli melko vaikea saada sopimaan yhteen Willen ja Niken kanssa. Aina puhelimen piipatessa takaraivossani oli ajatus siitä, että kuvaaman on lähdettävä, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Kun omasta harrastuksesta alkaa saamaan rahaa, sitä huomaamattaan alkaa luomaan itselleen turhia paineita, jotka ainakin tässä minun tapauksessani söivät myös lopputulosta. 

Niinpä Flu-videon valmistumisen jälkeen päätin kaikessa hiljaisuudessa alkaa jälleen kuvaamaan omaa skeittileffaani. Jostain sellaisesta, mitä on tehnyt lähes päivittäin 15 vuoden ajan, on todella vaikea päästää irti, vaikka päätöksen olisikin mielessään järkeillyt moneen kertaan.

Intron kuvaukset

Yksi suurimmista inspiraation lähteistä uuden leffan kuvaamiselle oli se, että Jussba oli löytänyt takaisin laudan päälle. Tämä tarkoitti sitä, että nyt minulla olisi ehkä vihdoin mahdollisuus kuvata partti hänen kanssaan. Mieltäni lämmitti myös tieto, että yksi merkittävä syy Jussban paluulle laudan päälle oli ollut Utu

Näinä kolmena viime vuotena, joiden aikana Aava kuvattiin, elämäni on muuttunut paljon. Olen tullut isäksi, mikä on muuttanut arjen rytmiä paljon. Vanhemmuuden myötä kuvauskerrat ovat luonnollisesti vähentyneet ja samalla myös täsmentyneet oikeastaan pelkästään viikonloppuihin lapseni Leon päiväuniaikaan. Leo nukkui kuvausten aikana 2–3 tuntia päiväunia, joten aikaa kuvaamiselle on ollut, kunhan kuvattavat ovat olleet joustavia ja tulleet kotini lähettyville suorittamaan temppujaan. Koska aikaa on ollut rajallisesti, olen etsinyt (ja keksinyt) kotini lähimaastosta mahdollisia spotteja jo valmiiksi – yhteisiä tutkimusretkiä tietenkään unohtamatta. Näin jälkeenpäin onkin hienoa nähdä, kuinka rajallisuus onkin kääntynyt projektin voimavaraksi. Onneksi myös kotiosoitteeni vaihtui projektin aikana Helsingin sisällä päädystä toiseen.

Olen voinut tehdä elokuvaa ilman kiirettä tai aikatauluihin liittyvää stressiä, koska kukaan leffan päätähdistä ei ole statukseltaan sponsoroitu skeittaaja. Täten kenelläkään ei ole ollut minkäänlaisia velvoitteita näkyvyyden tai muun vastaavan suhteen. Aavaa kuvatessa meillä oli myös hyvin pitkiä taukoja. Esimerkiksi heinäkuussa 2019 kamerani meni mystisesti rikki sessareiden aikana, eikä uutta samanlaista kameraa löytynyt mistään. Ehdin oikeastaan jo unohtaa koko jutun, kunnes pari kuukautta myöhemmin Mikko laittoi minulle kuvan uudesta kamerasta, jonka hän oli tilannut salaa Ebaystä. Projektin aikana myös jatkuvasti särkyvät kalansilmälinssit rajoittivat kuvaamista. Eräänkin linssin elinkaari kesti tasan 10 minuuttia, kun Jussban fs wallrideä kuvatessa iskin linssin kivitolppaan.

Kaikki edellä mainitut takaiskut ovat vain hidasteita, sillä skeittileffojen tekeminen on ollut minulle aina se ainoa kanava, jonka kautta pystyn itseäni taiteellisesti toteuttamaan. Varsinkin editointivaiheessa tuntuu upealta, kun kaikki palikat loksahtavat vihdoin paikoilleen ja luovuus pääsee valloilleen. Editointi sekä varsinkin leffassa käytettävien musiikkien valinta on minulle tärkein osa hyvää ja toimivaa skeittileffaa. Ennen varsinaista editointia käyn musiikkivalintoja pitkään läpi timelinellä ja pyrin luomaan leffan rungon ja tunnelman musiikin avulla. Leikkaan myös itse kappaleita, joita käytän leffoissa: saatan esimerkiksi poistaa kappaleesta säkeitä tai luupata biisiä, jos partti sitä vaatii. Kaikkia Aavassa kuultavia kappaleita onkin muokattu tai leikattu jollain tavalla. Valittujen kappaleiden pitää tietysti myös sopia skeittaajan pätkään ja tyyliin. Kappaleiden tulee myös kestää kulutusta, eli jos kappale rupeaa jossain kohtaa minua häiritsemään, niin se menee vaihtoon. Aavan kappaleet vaihtuivatkin monesti editoinnin aikana, mikä tarkoittaa sitä, että monta kertaa editoin pätkiä täysin uusiksi.

Olen keräillyt levyjä jo pitkään, joten jo pelkästään levyhyllystäni löytyy paljon editointiin sopivia kappaleita. Esimerkiksi Mikon partissa käytetty biisi on ollut mielessäni leffassa käytettävien kappaleiden listalla jo vuodesta 2011, kun sain kyseisen levyn kokoelmiini. Usein tietyt kappaleet tuntuvat tarvitsevan juuri tietynlaista skeittimatskua päälleeni. Tämän takia pidän matskujen karsimista hyvin tärkeänä, kun editoin skeittileffaa. Tyylini editoida on melko tarkka, ja hion partteja aina tietoisesti todella pitkään. Tavoitteenani on tehdä sellaisia skeittileffoja, joita itse haluaisin nähdä. Pyrkimyksiini kuuluu myös se, että tekemäni videot olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä ja ajattomia ja näin ollen tekisivät vastarintaa skeittimatskujen kertakäyttökulttuurille. 

Nyt kun Aava on ollut jo jonkin aikaa valmiina ja tarkastelen ajatuksiani projektin valmistumisen jälkeen, päällimmäinen mielikuvani Aavan tekemisestä on se, että aivan kuin olisimme olleet innokkaita lapsia rakentamassa pala palalta hienoa ja salaista majaa syvälle tiheään metsään, minne muut kylän lapset eivät löydä.

Kiitos Mikko, Jussi, Olli ja Antti.

Villen 30v sessarit Helmikuussa 2019

Mikko Björk

Mun mielestä Ville oli jo Direkte Gomin aikaan luonut upean persoonallisen visuaalisen maailman johon pystyi eläytymään ja sukeltamaan syvällekin ajaltaan määrittelemättömiin skeittipäiviin ja reissuihin. Kalansilmälinssi ja päällekkäiskuvan yhdistelmä näyttää kuin kristallipallolta tulevaisuuteen, jossa esiintyy jatkuvasti taianomaisia hetkiä, sessareilla koettuja tunteita ja visuaalisesti upeaa skeitin sekä kameran hallintaa. Mikäs sen parempaa skeittileffan katsojalle!

Seuraava leffa Utu piirtää selkemmät viivat ja täyttää ne hienovaraisilla tekstuureilla. Utu värittää skeittauksella harmaita 2000-luvun alun betonilähiöitä ja teollista ympäristöä kuin värityskirjaa konsanaan. Ville osaa käyttää loistavasti edukseen todella arkisia ja monotoniseksi miellettäviä spotteja. Kauneus on murretuissa väreissä, naarmuissa ja sumeassa linssissä, minidv-kasetin pikselisyydessä ja digihäiriöissä, spottien arkisuudessa, helposti lähestyttävyydessä sekä niitä ruohonjuuritasolta katsellessa. Ja äänimaailma on kerrassaan loistava. Musiikit ovat alusta loppuun asti mietitty kokonaisuus, joka toimii itsenäisenä miksauksena missä tahansa tilanteessa ilman sekuntiakaan videomateriaalia.

Aavassa on lainattu Utun värityskirjaa mutta tällä kertaa suurimman osankuvista ollessa jo väritettynä näyttää siltä kuin värittäjä innokkuudessaan ja turhautuneisuudessaan ei ole välittänyt viivoista enää samalla tavalla.

Vaikka taustalla on selkeästi erotettavissa Utun piirtämät viivat on tämä leffa värittänyt sivun täyteen kaikilla mieluisimmilla väreillään. On todella suoria vetoja laidasta laitaan mutta myös pisteitä sekä pyörittelyä. Jopa tarkoin varjellusta tarrakokoelmasta on valittu suosikkeja ja liimattu joillekin sivuille. Sivuja on leikattu ja niitä on taiteltu. Vihkonen on saattanut myös hieman kastua ja kannesta värit halkeillut pois.

Tajuatte varmaan mitä haen takaa. Aavassa on paljon lapsenomaista innokkuutta ja välittömyyttä. Mulla tuli tätä kuvatessa usein se tunne kuin oltaisiin kuvaamassa meidän ihan ensimmäistä skeittileffaa. Omalta osalta juuri Villen kanssa kuvatessa on tavallaan palattu sinne mistä on aloitettu, betonipihoille parvekkeen alle, leikkikentille, ison tien yli lähilastauslavoille, sunnuntaiaamuihin milloin ei ollut muuta mielessä. Ekoihin olliejyystöihin, temppujen opetteluun mutta myös uudelleenopetteluun, ekaan hankittuun kameraan, ekoihin kuvattuihin matskuihin ja spekulaatioon onko ne oikeita matskuja. Tässä kristallipallossa sekoittuvat aikajanalla menneisyyden ja tulevaisuuden skeittisessarit.

Kolmen vuoden aikaikkunaa on vaikeaa tiivistää muutamaan kappaleeseen mutta olen todella otettu että oon saanut olla mukana tässä leffaprojektissa kaikkien näiden super-inspiroivien tyyppien kanssa.

Mikko: Ollie Hi Jump – Kuva: Ville Oulevi

Jussba 

Alkuun oli haastavaa löytää rentous kameran edessä, kun Ville tunkee kameraa niin lähelle. Huomasin, että Ville ei peräänny vaikka lauta linssiin kopsahtelikin. Villen kuvaus saa mun skeittaamisen näyttämään paljon vauhdikkaammalta, eikä mun rajoitteet temppusäkissä paista niin selvästi läpi. Me kuvattiin paljon syksyisin ja keväisin, eikä jätetty kameraa pölyttymään talvellakaan. Välillä oli pitkiäkin jaksoja kun ei aikataulut natsannut. Itse sessarit oli monesti tosi tehokkaita, vaikka keskittyivätkin lähes poikkeuksetta sunnuntaiaamuihin. Porukka oli tiivis ja inspiroi toteuttamaan huolettomasti. Lopputulos on just sellasta skeittausta, jota oon halunnu nähdä iteltäni.

Jussba: Primoslide. Kuva: Ville Uolevi

Olli Aarni

Aina laudalle astuessani pääsen kosketuksiin sisäisen teinini ajatusmaailman kanssa. Siinä on jotain kaunista ja samalla koomista, että vuosikymmen toisensa jälkeen skeittamaan lähtiessään yrittää täysin tosissaan havitella samoja vanhoja unelmia tempuista, tyylistä ja elämäntavasta.

Videokamera on armoton työkalu, sillä se paitsi luo illuusioita myös murskaa niitä. Oma poppi ei ehkä ole niin maaginen kuin välillä tuntuu. Slaidit eivät näköjään liu’u juuri yhtään. Kädet vispaavat ja speed wobbleja tulee kävelyvauhdissa. Mutta kaikesta huolimatta videokameran edessä saa jahdata unelmiaan ja välillä myös saavuttaa niitä.

Olli Aarni intron kuvauksissa.

En ajattele, että kaikki tähän pätkään kuvatut temput olisivat välttämättä erityisen hienoja, mutta kaikissa niissä on jokin itselleni merkityksellinen piirre. Halusin nauraa ymmärtäväisesti omalle teini-ikäiselle visiolleni skeittauksesta. Esimerkiksi näin: sisäinen teinini on ehdottomasti sitä mieltä, että on kova juttu dropata katolta alas switchinä, joten vähän yli kolmikymppinen minäni tottelee mukisematta ja droppaa. Tuntui todella vapauttavalta keskittyä tekemään pätkä, joka ei yritä kertoa, kuinka hyvä olen skeittaamaan. Otin tavoitteekseni sen, että ländäämäni jutut saavat Villen nauramaan kameran takana.

Oman pätkäni temput ovat puoliksi Villen tekemiä. Useat temput saattaisivat näyttää suorastaan vitsiltä erilaisella kuvaus- ja editointityylillä, sillä välillä spotit ovat hädin tuskin minkäänlaisia, vauhdit hitaat ja tyyli horjuva. Ville osasi tuoda niihin kuvauksella ja editoinnilla sen herkkyyden ja unelmoivan tunnelman, joka niin helposti hukkuu. Villen näkemykseen on helppo luottaa, sillä muistan jo Irc-Galleriasta, kuinka hän sai muutaman levyn vaneria ja läjän kakkosnelosia lumikinosten reunustamalla pyörätiellä näyttämään taianomaiselta ympäristöltä toteuttaa itseään.

Sillä mitä katolta droppaaminen switchinä on, ellei typerä lätsähdys asfalttiin tehtynä vieläpä tarkoituksellisesti itselleen vaikeaksi asettamalla väärä jalka eteen, jolloin liike näyttää hieman epämukavalta. Lisäksi siitä aiheutuu vähintäänkin jonkinlaista meluhaittaa, ja tässäkin tapauksessa vartija pyysi meitä poistumaan paikalta. Mutta sisäinen teinini puhkuu ylpeydestä katsoessaan videolta, että jumalauta sieltä sitä tullaan – katolta alas switchinä!

On onni ja ilo saada jahdata unelmiaan sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää. Kiitos Ville. Kiitos muut.

Antti Heikkinen

Skeittaus. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan parasta mitä tiedän. Kun asiaa pitäisi alkaa pukemaan sanoiksi, ollaankin aika vaikeassa tilanteessa. Puhuessani skeittauksen yksinkertaisuudesta tarkoitan sillä lähinnä sitä, kun heität laudan alle ja lähdet pyörimään ilman päämäärää, kuinka kaikki muu unohtuu, eikä siinä hetkessä ei ole mitään muuta kuin sinä ja lauta. Kuinka suuria tunteita se saakaan aikaan. Jokainen voi miettiä asiaa omalla kohdallaan. Kuitenkin skeittaus pitää sisällään niin paljon asioita, että se tietty yksinkertaisuus, mikä itselle on edelleen se suurin syy skeittaukseen, saattaa hetkellisesti unohtua.

Esimerkiksi kun kuvaan astuu skeittauksen tallentaminen, asiat voi alkaa mutkistumaan. 

Se mikä vielä edellisenä päivänä on saattanut tuntua aivan uskomattoman hyvältä, ei enää kuvatessa näytäkään juuri miltään. Takana hirveät hinkkajaiset, temppu menee rimaa hipoen, kaiken lisäksi kädet menee tempun aikana aivan solmuun, niin ja noi kengätkin näyttää ihan kauheilta. Siinä vaiheessa saattaa kysyä itseltään, että entä jos olisit vaan tyytynyt muistelemaan sitä tunnetta, jonka sait tempusta aiemmalla kertaa. Ai että mikä fiilis se olikaan, eikä tarvinnut miettiä käsien liikeratoja ja kenkien kauheutta, jotka on aivan toissijaisia seikkoja. Kun skeittausta on tallennettu johonkin muotoon, kaikki tekijät tulee vahvasti esille, niin hyvät kuin huonot. Tässä kerron mahdollisista kuvaustilanteen synnyttämistä ajatuksista, jotka siis ovat vain omiani, eikä asiat aina mene edellä mainitulla tavalla. Välillä voi tulla onnistumisia pienemmälläkin vaivalla, ilman suurempaa jälkipuintia.

Antti.

Pysytään vielä siinä skeittauksen yksinkertaisuudessa, ja millaisia tunteita se parhaimmillaan synnyttää, verrattaen siihen mitä skeittauksen kuvaaminen taas voikaan saada tunnepuolella aikaan. Jokainen kuitenkin reagoi tilanteisiin omalla tavallaan. Kuvaaminen on kaikessa kompleksisuudessaan hyvin koukuttavaa puuhaa. Onnistuessa pääsee jakamaan ilon kuvaajan ja paikalla olijoiden kanssa, kun joskus tulee sellaisia pettymyksiä, että koko touhu kyseenalaistuu. Välillä mikään ei tunnu miltään ja itsekritiikkiä satelee kaatamalla. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja jos edellisenä päivänä on saatu jotain nauhalle, koita siinä sitten odotella että aikataulut taas seuraavan kerran natsaa yhteen. Tästä päästäänkin siihen, miten saat helposti luotua paineita jollekin viikonlopun aamupäivälle.

Saan nyt ehkä skeittauksen kuvaamisen kuulostamaan aivan väkinäiseltä ja paineiden täyteiseltä suoritukselta, mitä se ei kuitenkaan ole. Kuvauspäivät kavereiden kesken on yleensä todella miellyttäviä löytöretkiä, joskus jopa oikeita seikkailuja, ja välillä vastaan tuleekin vaikka minkälaisia aarteita. Aika ajoin taivaalle muodostuu tummia pilviä, mutta useimmin aurinko vie voiton!

Onneksi tämä löytöretki on ollut tiiviin porukan kesken kuvattu matalan kynnyksen projekti, mistä kaiken maailman velvoitteet ja kilpailuhenkisyys on olleet hyvin kaukana. Jäljelle on ehkä jäänyt omia odotuksia ja paineita, mutta kun ne tekijät on saatu prosessoitua, homma onkin mennyt kohti oikeaa suuntaa. Kuvattavana oleminen voikin olla jopa hauskaa!

Olen kasvanut skeittilehtien ja elokuvien parissa, joista oppi jo varhaisessa vaiheessa, että skeittausta kuuluisi tallentaa. Vuosien varrella fiilikset skeittauksesta ja sen kuvaamisesta on vaihdellut paljon, ja välillä ne on olleet hyvinkin ristiriitaisia. Mutta kuinka onnellinen sitä onkaan, kun kaikkien niiden enemmän tai vähemmän kriittisien vuosien jälkeen on löytänyt oman paikkansa, ja vielä tällaisessa porukassa! Saa skeitata ja viettää aikaa uskomattomien tyyppien kanssa, ja voi vielä kuvailla siinä sivussa. Ja että vuosien varrella on muotoutunut niin hyvä suhde Villen kanssa, että kehtaat ’’viedä’’ toisen aikaa vaikkei mistään ole mitään takeita, ja sinusta tuntuu ettei tämä toinen ole kameran takana aivan pakon edessä. Ehkä siis on jossain määrin oppinut luottamaan omaan tekemiseen, ja muodostanut samalla aivan erityisen luottamussuhteen toiseen. Kiitos Ville!  

Ja myöskin tuhannet kiitokset Mikolle, Jussille ja Ollille kaikista sessareista, nauruista, tsemppauksista ja inspiraatiosta, unohtamatta kaikkia muitakin mukana olleita! Terveisiä äidille Lentiiraan!  

Kameran hautajaiset.

Katso myös muita Ville Uolevin leffoja:

- Mainos -

Suosituimmat

Eniz Fazliov Memory Screen

Enis sai oman Memory Screeninsä, missä siis on koottuna matskuja vuosien varrelta yhteen parttiin. Best in bisness, Enari!!!

Lotties x Vans “On God”

Lotties skedekaupan pätkälstä löytyy legendaa kuten Reynolds, Jerry Hsu ja Andrew Allen sekä uutta verta kuten Nick Michel, Pedro Delfino, Dustin Henry...

Eniz Fazliov Nike Sb Heritage Vulc release party / wear test

https://vimeo.com/471675993 Katso myös Eniksen Nike Sb partti TÄSTÄ

Nike SB | Eniz Fazliov | Heritage Vulc

Eniz Fazliovin Nike Sb Heritage Vulc saatavilla skeittikaupoista tänään. Toimitus suosittelee!