Tony Hawk’s Pro Skater -pelisarja mullisti käsityksen skeittauksesta ja samalla koko skeittitalouden. Mikä on kuitenkin pelisarjan todellinen perintö?
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla esitetty Ludwig Gürin dokumentti Pretending I’m a Superman: the Tony Hawk video game story (2020) valottaa tapahtumia, jotka ajoivat Tony Hawkin suunnittelemaan 1990-luvun lopussa skeittaukselle pyhitettyä videopelisarjaa. Tämä taas muutti skeittauksen ja talouden välistä suhdetta pysyvästi ainakin siten, että 2000-luvun alkuvuodet olivat skeittauksen suurimman extremeurheiluboomin kulta-aikaa.
Gürin dokumentti esittelee suhteellisen kattavasti varsin yleisesti jaetun näkemyksen koskien skedehistorian tulkinnan yleisiä kehityskulkuja: 1980-luvun loistovuodet päättyivät 1990-luvun skeittiteollisuuden suureen lamaan, josta harvat ja itse skeittaus nipin napin selvisivät.
Gürin dokumentti on myös varsin kattava katsaus itse THPS-pelisarjan sekä Neversoft-pelitalon synnystä. Sen heikko puoli on kuitenkin se, että se ei tee kovinkaan kriittistä arviota siitä, kuinka paljon Hawk hyötyi pelistä taloudellisesti tai miten skeittaukseen kohdistunut kasvava kiinnostuneisuus vaikutti pitkällä aikavälillä skeittaukseen niin hyvässä kuin pahassa.
Dokumentissa on ihan sinänsä kiinnostavia anekdootteja eri pelisarjassa esiintyvien skeittaajien suhtautumisesta pelisarjaa kohtaan. Esimerkiksi vegaanina ja streittarina tunnettu Jamie Thomas suhtautui sarjaan osallistumiseen hyvinkin skeptisesti, mutta vietettyään aikaa loukkaantuneena peliä pelaten koki, että pelisarja voi totisesti lisätä tietoisuutta erilaisista tempuista, näiden nimistä ja kaupunkitilan käsittämisestä. Rodney Mullen taas kertoo dokkarissa pelastuneensa turpakeikalta, koska hänet tunnistettiin sivukujalla pelisarjan hahmoksi. Kaikki pelisarjassa esiintyvät skeittaajat eivät ole kuitenkaan edustettuna. Mitä mahtaisi pohtia esimerkiksi Arto Saari? Tai Berricsissä THPS-luokkakokouksessa ja pelin uuden remaken julkaisussa vierailleet Kareem Campbell ja Elissa Steamer?
Toisaalta dokumentti on myös kuvaus siitä, miten peliala itsessään muuttui rajattuna perspektiiviin extremeurheilupelien sovelluksista. Hawk ei löytänyt videopelejä sattumalta, vaan oli kiinnostunut pelaamisesta ja pelialasta vuosikausia ennen pelisarjan syntyä. Dokumentissa on jo 1980-luvulta materiaalia, jossa Hawk pelaa 720°-arcadepeliä. Hawk itse asiassa joutui näkemään suuren vaivan mallintaessaan itse pelisarjan ensimmäisen osan temppuja toimivaan grafiikkamuotoon, josta peli sai myös pelialan sisällä paljonkin tunnustusta. Toimivan pelitalon ja puitteiden löytäminen ei ollut myöskään itsestään selvää, vaan Hawk etsi pitkään tilaisuutta tehdä onnistunut peli, josta hänellä oli selkeitä näkemyksiä. On hyvä muistaa, että Playstationilla oli ennen THPS:ia muitakin yrittäjiä skedepelien suhteen, kuten Street Sk8er tai BMX:ää ja bleidaustakin sivunnut 3Xtreme. Thrasher ja Grand Theft Auto -pelisarjasta vastannut Rockstar menettivät oman ikkunansa julkaistessaan sinänsä muuten hyvän ja toimivan mutta graafisesti jäykän Skate and Destroyn vain kuukausi ensimmäisen THPS-pelin jälkeen lokakuussa 1999.
Ehkä on hyvä myös suhteuttaa Hawkin taloudellinen menestys johonkin mittaluokkaan. Hawkista tuli 14-vuotiaana pro, joka tienasi 1980-luvun lopussa omien sanojensa mukaan lautaprovikoilla 20 000 dollaria kuussa. Tällä hetkellä Hawkin omien lähteiden mukaan hän on pelkästään nimeään kantavalla videopelisarjallaan rohmunnut 1,4 miljardia euroa.
Jotenkin näyttää, että 1990-luvun lama jätti Hawkiin syvän traumajäljen samalla tavalla kuin roskapankit 90-luvun lama-Suomen yksityisyrittäjään. Hawk on kiinnostavasti eritellyt tätä aikaa Jenkemille pari vuotta sitten antamassaan haastattelussaan. Hawk otti esimerkiksi taloudellisen riskin perustaessaan Birdhousen vuonna 1992. Takapiharamppi oli jo lahonnut, koska kunnostamiseen ei ollut varaa. Samana vuonna Birdhouse myös julkaisi pro-laudan uppoavasta laivasta, jonka nimi oli SS T-Hawk. Laudan oli tarkoitus olla Hawkin eläköitymiseen liittyvä pro model. Riley Hawk syntyi samana vuonna, ja Tony Hawk oli itse 24-vuotias. Tulevaisuus näytti epävarmalta.
Kun skeittaus vähitellen elpyi, ”vert was dead”. Muut vetivät 30mm renkailla ja Hawk 55mm:llä. Hawk skedesi myös itse streettiä Birdhousen ensimmäisissä leffoissa Feasters (1992) ja Ravers (1993), ja hyvin muuten skeittasikin. Sinänsä tämä ei ole mitenkään ihme, sillä olihan Hawk valittu vuodesta 1990 Thrasherin jakaman SOTY-pystyn ensimmäiseksi saajaksi. Leipää tuli kuitenkin pöytään erinäisillä freelancer-hommilla – mm. editoimalla ja tekemällä grafiikoita esimerkiksi Foundationin Cocktails-leffaan.
Skeittileffojen siirtyessä kotivideoaikaan löytyi tilaa uusille AV-tekniikkaan liittyville taidoille. Silti on selvää, etteivät Feastersin ja Raversin kaltaiset videot sisältäneet Future Primitiven tai Animal Chinin kaltaisia tuotannollisia arvoja, eikä näillä ollut myöskään vastaavaa myyntiin liittyvää merkitystä. Mutta Hawkin tapauksessa on myös syytä muistaa, että Birdhouse onnistui myöhemmin Hawkin menestyksenkin siivittämänä julkaisemaan yhden kaikkien aikojen varmasti myydyimmistä skedeleffoista, The Endin. éS:n Menikmatin ohella The End oli myös pioneerileffoja DVD-julkaisussa lisämateriaaleineen.
Kaikki tämä jotenkin vahvistaa kuvaa, jossa Hawk on aina määrätietoisesti mukautunut skeittauksen nykyhetkeen omalla tasollaan. Hawk yleisesti onkin kiinnostavimmillaan hahmottaessaan skeittausta koskeneita megatrendejä, kuten voisi lukea skeittauksen tulevaisuuden selonteossa. Uusin vaihe tässä kehityksessä lienee se, miten Hawk on avannut jopa itseironisesti itseään esimerkiksi Berricsissä, haastatteluissaan ja omalla Insta-tilillään lähivuosina sekä tehnyt RIDE-kanavalla 900:n ”mahdollisesti viimeisen kerran”. Hawk on hyvin tietoinen omasta statuksestaan ja tunnustuksesta Cardielin kaltaisia nimiä myöten. On hyvin vaikea myös lähteä kiistämään, etteikö hän olisi varmasti yksi keskeisimmistä ja innovatiivisimmista skeittaajista ikinä. Ironia ei välttämättä ole kuitenkaan aivan niin spontaania kuin luulisi.
Hawkin myöhempi menestys käydään läpi dokumentissa ilman tarkkoja summia. Dokumentin loppupuolella annetaan liikaa kenties painoarvoa pelisarjan epäonnistumisille, kuten Guitar Hero -pelisarjan tapaisesti vuonna 2009 kehitetylle Tony Hawk:Ride-pelille (Neversoftista tuli pelisarjan kehittäjä MTV:n omistaman Harmonix Music Systemsin jälkeen vuonna 2006). Vaikka olen itsekin pelannut pelisarjaa vuonna 2009, en tiennyt, että Hawk onnistui tekemään erillisellä laudalla, ”Ride boardilla”, pelattavan pelin, joka julkaistiin peräti Nintendo Wii:llä, Playstation 3:lla sekä Xbox 360:lla. Pelin oli tarkoitus lisätä realistisuutta. THPS-pelisarjan suosio kuitenkin vaikuttaa perustuneen vahvasti ”THPS-kombojen” tekemiseen.
Gürin dokumentti on kiinnostavimmillaan oikeastaan yleisesti pelihistoriaa ja hämmästyttävän suureksi nousutta pelisarjaa sekä sen taustalla olleita pelitaloja, julkaisija Activisionia ja kehittäjä Neversoftia kuvaavana dokumenttina. Mutta jos osaa katsoa oikeasta vinkkelistä, dokumentti avaa kiinnostavan kuvan Hawkiin, rullalautasuhdanteiden todelliseen ”haukkaan”.
2000-luvun alun skeittauksen taloudelliset kultavuodet eivät kuitenkaan valitettavasti tule dokumentissa avatuksi. Nämä mielestäni ansaitsivat oman esityksensä tai tulkintansa lähitulevaisuudessa, johon uskon kylläkin pelisarjan suosion myös läheisesti liittyvän. Jotenkin kuvaavaa tähän liittyen on, että vuonna 2001 järjestettyjen SM-kisojen pääsponsoreina toimivat Sampo, Pepsi ja Siemensin matkapuhelimet. Messuosastolla markkinoitiin hiusgeeliä ja matkapuhelinliittymää ja kisattiin sormiskeittauksen sekä THPS-pelisarjan kansallisesta mestaruudesta. Näitä mittasuhteita voi kukin arvioida tähän päivään omalla tahollaan.
Dokumentti katsottavissa erinäisten on demand -palvelujen kautta. Lisätietoa dokumentin kotisivuilta osoitteessa thpsfilm.com.
Teksti: Joonas Pulkkinen Kuvitus: Arsi Keva