Tulostusystävällinen versio

Klikkaa tästä nähdäksesi viestiketjun normaalissa muodossa

Hangup keskustelupalsta _ Minne mennä? _ Steve Gunn (us), To 19.9. Kuudes Linja, Hki

Lähettäjä: Artemi on 15.05.2019 09:07

FOLK-MUUSIKKO STEVE GUNN KONSERTOI SUOMESSA SYKSYLLÄ
19.9.2019 Helsinki, Kuudes Linja

Arvostettu yhdysvaltalainen laulaja-laulunkirjoittaja Steve Gunn palaa Suomeen syyskuussa. Merkittävän ja monipuolisen uran indien, psykedeelisen folkin ja kaihoisan americanan parissa tehnyt muusikko esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla torstaina 19. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 17. toukokuuta Tiketissä.

Philadelphiassa syntynyt Steve Gunn on miltei 15-vuotisen uransa aikana levyttänyt lukuisia soololevyjä ja tehnyt yhteistyötä mm. Kurt Vilen, Michael Chapmanin ja Bridget St. Johnin kanssa. Estottomien kitarajamitteluiden höystämällä meditatiivisella folkillaan Gunn on kartuttanut vannoutuneen fanikunnan, johon lukeutuvat muun muassa Sonic Youthin Lee Ranaldo sekä indie-sensaatio Snail Mailin Lindsey Jordan.

Rock-musiikin parhaiten pidetyksi salaisuudeksi kutsuttu Gunn julkaisi tammikuussa 2019 tuoreimman albuminsa ”The Unseen In Between”. Arvostetun Matador Records -levymerkin (mm. Car Seat Headrest, Pavement ja Belle and Sebastian) kautta julkaistu levy on saanut osakseen estotonta ylistystä, ja monet vaikutusvaltaiset musiikkimediat ovatkin kuvailleet levyä Gunnin todelliseksi läpimurtoteokseksi. Askeettisen lumoavasta näppäilytaidostaan tunnettu Gunn esiintyy Kuudennen Linjan lavalla soolona.

LIPUT:
-ennakkoon Tiketistä alkaen 20,50 EUR
-ovelta 22 EUR

http://www.steve-gunn.com 
http://www.facebook.com/therealstevegunn 
http://www.kuudeslinja.com 
http://www.fullsteam.fi 

Lähettäjä: Artemi on 17.05.2019 09:10

Liput myynnissä!

https://www.tiketti.fi/steve-gunn-solo-usa-kuudes-linja-helsinki-lippuja/62475 

Lähettäjä: Artemi on 05.08.2019 11:07

Keikka lähestyy! Liput myy Tiketti --> https://www.tiketti.fi/steve-gunn-solo-valley-maker-kuudes-linja-helsinki-lippuja/62475 

Steve Gunn-"Vagabond":

https://www.youtube.com/watch?v=h6-dwxvTQd0 

Valley Maker (US) lisätty lämppäriksi:

http://www.valleymaker.com/ 

Valley Maker-"A Couple Days":

https://www.youtube.com/watch?v=zN_MyHEpXdg 

Lähettäjä: Artemi on 18.09.2019 09:09

Huomenna Kutosella. Illan aikataulu:

19:00 ovet auki
20:00 Valley Maker (US)
21:00-> STEVE GUNN (US)

Liput ennakkoon Tiketistä alk. 20,50€, ovelta 22€ --> [url]https://www.tiketti.fi/steve-gunn-solo-valley-maker-kuudes-linja-helsinki-lippuja/62475[/ur]

Powered by Invision Power Board (http://www.invisionboard.com)
© Invision Power Services (http://www.invisionpower.com)