Tulostusystävällinen versio

Klikkaa tästä nähdäksesi viestiketjun normaalissa muodossa

Hangup keskustelupalsta _ Minne mennä? _ Iron & Wine (us)+pale Honey (swe), Ti 16.1. Kulttuuritalo, Hki

Lähettäjä: Artemi on 28.08.2017 15:08

IRON & WINE SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Ti 16.1.2018 Helsinki, Kulttuuritalo +Pale Honey (SWE)

Laulaja-lauluntekijä Sam Beamin johdolla esiintyvä yhdysvaltalainen indiefolk-kokoonpano Iron & Wine esiintyy Helsingissä ensi talvena. Elokuun loppupuolella kuudennen albuminsa "Beast Epic" julkaissut Iron & Wine nousee Kulttuuritalon lavalle tiistaina 16. tammikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä perjantaina 1.9. klo 10.00 alkaen.

Vuonna 2002 Sub Pop -levy-yhtiön julkaisema "The Creek Drank the Cradle" nosti Iron & Wine -yhtyeen keulakuvan Sam Beamin maailman tietoisuuteen kotistudiostaan. Mm. Pitchforkin kuluvan vuosituhannen parhaiden albumien top 200 -listalle ansioituneesti nostettu esikoisalbumi keräsi ilmestyessään vertauksia Nick Draken, Elliott Smithin ja Neil Youngin musiikkiin. Tuottelias ja luomiskykyinen artisti on uusiutunut jokaisen julkaisunsa myötä säilyttäen orgaanisesti soivan äänimaailmansa tunnistettavan soundin. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen täysin uutta materiaalia sisältävä "Beast Epic" -albumi on paluu Sub Popin huomaan.

Iron & Wine on esiintynyt Suomessa aiemmin vain kerran, vuoden 2011 Flow-festivaaleilla.


LIPUT:
- Ennakkoon Lippupisteestä ja Tiketistä alkaen 42,50 EUR
- Ovelta 44 EUR

http://www.ironandwine.com 
http://www.facebook.com/ironandwine 
http://www.kulttuuritalo.fi 
http://www.fullsteam.fi 

Lähettäjä: Artemi on 01.09.2017 10:46

Liput myynnissä!

https://www.tiketti.fi/Iron-and-Wine-USA-Kulttuuritalo-Helsinki-lippuja/49396 

http://www.lippu.fi/Lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=1992276&includeOnlybookable=false&xtmc=iron_wine&xtnp=1&xtcr=1 

Lähettäjä: Artemi on 29.11.2017 11:42

Pale Honey (SWE) lisätty lämppäriksi!

https://www.facebook.com/palehoney/ 

Lähettäjä: Artemi on 16.01.2018 10:39

TÄNÄÄN!

18:00 ovet auki
18:45 PALE HONEY (SWE)
20:00-> IRON&WINE (US)

Lippuja saatavilla vielä rajoitetusti Tiketistä ja Lippupisteestä:

https://www.tiketti.fi/Iron-and-Wine-USA-Pale-Honey-SWE-Kulttuuritalo-Helsinki-lippuja/49396 

http://www.lippu.fi/Lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=1992276&includeOnlybookable=false&xtmc=iron_wine&xtnp=1&xtcr=1 

Powered by Invision Power Board (http://www.invisionboard.com)
© Invision Power Services (http://www.invisionpower.com)