Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Gim Kordon

09.01.2015 / Toimitus

Lehdessä 3/14 julkaistu haastattelu bändistä nimeltään Gim Kordon


Vaihtoehtomusiikkiin sisään kasvaneet herrasmiehet osaavat avoimesti nostalgisoida ja tiedostavat, ettei aina voi olla helppoa. 

Gim Kordon syntyi yhtyeeksi soittajiensa tarpeesta uudenlaiseen ilmaisuun. Yhtyeen laulaja Aleksi Pahkalalla ja basisti Lasse Kiehelällä oli menossa entisen bändinsä Duplon kanssa garage rock -vaihe rumpalin Tommi Forströmin muuttaessa Jenkkeihin. ”Oltiin sitten, että otetaan Aleksi [Karoutsos –toim. huom.] rumpuihin. Hakattiin päätä seinään muutama tunti niitä Duplon biisejä ja ei siitä tullut yhtään mitään. Aleksi ei osannut soittaa rumpui. Sit noi meni röökille parin tunnin jälkeen ja mä rupesin soittamaan vanhoi riffejä ja vanhoi Duplon biisei, mitä ei ikinä tehty valmiiksi. Sit noi tuli takas ja oli, että mitä v*ttua!? Päätettiin perustaa sitten uusi bändi ja päätettiin, että lauletaan suomeksi”, avaa Pahkala yhtyeen syntymistä. ”Ne oli tosi pitkät treenit, mutta tosi hyvät treenit. Me tajuttiin ettei tää garagepaska jaksaa enää paljoo kiinnostaa”, kertoo Karoutsos, jonka varsinainen pääinstrumentti on itse asiassa kitara. Rumpuja Karoutsos oli halunnut mielessään soittaa jo pitkään ja näki Forströmin lähdössä oman mahdollisuutensa. Muutos uuteen instrumenttiin on asettunut pikkuhiljaa muottiinsa. ”On se hyvä, että rumpali osaa vaihtaa kielet, kun kitaristi ei osaa”, nauraa Pahkala. Alun hankaluuksiin kuului myös yhtyeen vääntö keskenään suomeen laulukielenä liittyvistä kysymyksistä. Alkuvuodesta 2012 alkaneen projektin tulikaste tapahtui kuitenkin jo saman vuoden Kuudes Aisti -festareilla. Pitkä yhteinen historia saattoi avittaa bändin jäseniä keskenään. Basisti Kiehelä ja Pahkala olivat soittaneet myös aikaisemmin yhdessä Shake-yhtyeessä, joka teki pari EP:tä levy-yhtiölle nimeltään Levy-yhtiö. Rumpali Alexandros Karoutsos oli soittanut pääinstrumenttiaan kitaraa yhtyeissä Monday Box ja Shake sekä turkulaisyhtye Disgracessa, mutta kaikki siis tunsivat enemmän tai vähemmän toisensa. 

Mikä kuitenkin ajoi yhtyeen suomenkieliseen ilmaisuun? ”Mulle tuli se silleen, että mä halusin haasteita. Ja sit tosi moni biisi mitä mä olin tehnyt oli sellasia aihioita, jotka mä oon tehnyt himassa joskus ’96; mä muistan, että niitä on väännelly just joskus lukioaikaan niitä riffejä ja ne on vaan jäänyt messiin. Niissä on ollut jotkut surkeat englanninkieliset sanat jollain Remu-englannilla, niin siihen menoon tarttu suomen kielen kautta jotain haastetta. On siinä omat vaikeutensa vaihtaa siitä Remu-englannista suomeen, koska jengi kuuntelee sit niitä sanoja paljon enemmän, ja se on jotenkin syvällisempää”, kertoo Pahkala.  

Kiehelä oli itse asiassa yhtyeestä ainut, joka oli soittanut aikaisemmin suomeksi soittavassa yhtyeessä. ”Ehkä siinä oli kanssa se, ettei ton tyylistä kamaa ollut suomessa pahemmin tehty, mutta sitten kun se lähti, niin se lähti helvetin hyvin”, arvioi Kiehelä. Vääntöä aiheutti myös yhtyeen nimiväännös, mutta sekin on asettunut paikoilleen. ”Ruotsalaiset vieraat oli nähnyt kaupungilla julisteen ja sitten hehkuttaneet, että nerokas bändin nimi! Gim Kordon! Mä olin sitten silleen, että mä soitan itse asiassa rumpuja siinä bändissä!” nauraa Karoutsos. 

Gim Kordon nimenä on sinänsäkin osuva, koska yhtyeen sanoitukset kiteyttävät kokonaisuudessaan hyvin sen, mistä kaikessa vaihtoehtomusiikissa on ollut viimeisen 30 vuoden aikana kyse: elämään liittyvistä perusvaikeuksista, suurista tunteista, pienestä kapinasta.  ”Varmaan ihan hyvin voi ollakin, kun sitä on ite ammentanut melkein äidinmaidosta tota kamaa. Ei siinä oo kelattu mitään. Eevil Stöö kysy multa, et nyt kerrot Aleksi, onks tää laskelmoitu juttu, et tää osuu ja uppoo meikäläiseenkin, mut ei se oo. Vedettiin vaan bisseä ja sit vahingossa synty, mut silleenhän kaikki hyvät vaihtoehtobändit syntyy”, miettii Pahkala. 

Erityisen innoissaan soittajat ovat siitä, että ovat yhtyeellään tavoittaneet uudestaan saman meiningin, joka heillä oli aikoinaan soitellessaan ensimmäisiä kertoja Lepakossa. Jäsenet arvioivat, että ovat projektillaan niin kotonaan, että soittaminen tulee suoraan luonnostaan selkärangasta. Riffit ovat tarttuvia ja juuri sopivan yksinkertaisia. Esikoislevyn Ei oo helppoo nauhoittamiseen liittyy sinänsä nykyisestä linjasta poikkeava erikoisuus, että Nick Triani, mies levy-yhtiön Soliti takana, oli niin vakuuttunut demosta, että antoi ohjeistuksen nauhoittaa levy pelkästään treenikämpällä.  ”Oltiinhan me vähän paniikissa, et ei treenikselle, että miten me saadaan kaikki pöntöt ja muut kuulumaan oikeastaan. Ainut, joka sitten tuli mieleen, oli mun kaveri Juho Karhu, joka sitten levyn äänittikin”, kertoo Kiehelä. 

Luonnollisesti äänitystapa on tuonut yhtyeen soundiin oman lisämausteensa, joka voi hyvinkin olla tekijä, jonka takia Gim Kordon kuulostaa suomalaiseen nykyiseen vaihtoehtolinjaan tällä hetkellä poikkeavalta ja freesiltä. ”Moniltahan bändeiltä ne parhaat jutut on oikeasti ollut ne neli- tai kasiraiturilla nauhoitetut raa’asti nyrkillä naamaan -versiot”, arvioi Pahkala. Kiehelä korostaa myös, että yhtyeen trio-kokoonpanosta johtuen tuntui luontevalta ja hyvältä, että levylle saatiin soundit, joilta yhtye kuulostaa myös livenäkin.  

Yleisesti Gim Kordonin jäsenet ovat enemmän kuin tyytyväisiä yhteistyöhön Solitin kanssa. ”Nick on niin messissä siinä. Pyörittää yksin sitä jonkun harjoittelijan kanssa. Se tajuaa hyvin, että Suomenkin ulkopuolella voi meidän kaltainen musa kiinnostaa”, kertoo Pahkala. Tilanteessa, jossa vaihtoehtoiset kanavat julkaista musiikkia käyvät yhä harvemmiksi, korostuu etenkin vaihtoehtomusiikin kohdalla, että löytyy vielä puuhamiehiä, jotka haluavat tarjota vaihtoehdon isojen levy-yhtiöiden sijaan. ”Se on hienoa tehdä yhteistyötä sellaisen kaverin kanssa kuin Nick Triani. Se on aina hyvien puolella ja tekee kaikkensa, että bändit pääsee esille kaikkialla”, kertoo Karoutsos. ”Eikä se puutu todellakaan siihen, mitä tehdään. Tuskin se tulee seuraavalla levylläkään muuttumaan”, lisää Kiehelä. Toinen levy on joka tapauksessa päätetty tehdä kaikesta huolimatta studiossa – tosin oman aikansa kuluttua. ”Nyt on ollut niin diippejä aikoja, että ei oo mitenkään ajankohtaista, vaikka uusia biisejä onkin tehnyt. Kyllä se menee 2015 puolelle”, kertoo Pahkala. 

Yhtye on avoimesti myöntänyt sanoitustensa olevan myös poliittisia kannanottoja. Esimerkiksi Helsinki Pride -viikon alla yhtye toi julkisuuteen kannanottonsa Vladimir-kappaleellaan. ”Hesari ja Nyt-liite postas sen, ja mä kävelin Kalliossa viimesiä päiviä, kun levykauppa [Stupido, jonka toinen osakas Pahkala oli –toim.huom.] oli pystyssä ja muutenkin oli diipeissä olotiloissa. Aurinko paisto ja kuumotti, että kohta tuol on joku KGB-jätkä. Isobroidi postas Facebookiin, että isoisä oli Siperiaan karkotettavien listalla ja nyt on pikkubroidi kanssa”, nauraa Pahkala. ”Se kertoo myös meidän kaikkien ajattelumaailmasta, että me ollaan kelaavia tyyppejä. Jos me ajatellaan näin, niin miks me ei laitettaisi sitä ulos?” lisää Kiehelä. ”Ei meillä kuitenkaan oo mitään agendaa, että ei me olla mitään Morrisseytä, että joka kerta tarvitsee saarnaa jostain kasvissyönnistä. Me voidaan tapella keskenään tuolla treenikämpällä; ei me olla kaikesta aina samaa mieltä, mutta kyllä me kelaillaan myös, että v*ttu mitä meininkiä”, tarkentaa Pahkala. 

Aivan tosissaan ja puhdasta politiikkaa eivät laulujen sanat kuitenkaan ole. Sanoitusten takana piilee usein jokin tosielämään liittyvä tarina, joka implikoidaan lyyrisessä muodossa. Gim Kordonin jäsenet eivät esimerkiksi vihaa teknoa, vaikka Kaupunki tapaa sielunsa -kappaleesta tällaisen käsityksen voisikin saada. ”Mä muistan joskus 90-luvun lopulla, kun täälläkin järjestettiin laittomia teknobileitä ja oli salakapakoita. Mä olin silloin streittari/vegaaniurpo, ja muistan, kun kävin Tuomiokirkon takana, ja siellä oli joku Hampaankolo, missä oli aina järjettömiä reivejä. Sit kun meni sinne, jotkut jäbät on essopäissään ja musaa luukutetaan viiden aikaan aamulla. Ite on selvinpäin ja kattoo sitä sekoiluu. Millasta aikaa sekin oli…Siistiä nähdä kun jengi bailaa ja on hyvännäkösiä mimmejä. Se on se ajankuva; mä muistan aina, kun sen laulaa sen tilanteen, missä menee siihen yhteen huoneeseen. Se on kaipuu semmosia bileitä kohtaan, että tiedät, että kytät tulee ja on pakko olla joku nimilista”, kertoo Pahkala kappaleen taustaa. Kappaleen voisi siis tulkita kädenosoitukseksi ajalle, jolloin kaupunkikulttuurissa oli vielä kapinahenkeä. ”Kaikki hard tekno ja noi, niin nehän vasta vaihtoehtomusaa oli. Se oli makeeta nähdä, että joku teki sitä, nähdä kaikki alkugabberin ajat ja muut. En oo pitkään aikaan käynyt, mutta tuskin on siinä mittakaavassa enää sellasia salareivejä, mitä esimerkiksi Suomenlinnassa oli”, muistuttaa Kiehelä. 

Vaikka Gim Kordonin jäsenten mielessä ja sydämissä on kaipuuta nostalgiaa, baaritupakointia, halvempaa olutta ja salakapakoita kohtaan, eivät he kuitenkaan lähde väittämään, että nykyisen helsinkiläisen kaupunkikulttuurin tila olisi mitenkään retuperällä vaan näkevät uusissa tavoissa tehdä kaupunkikulttuuria myös paljon hyvääkin. Esimerkiksi Ääniwallin, Ravintolapäivän ja Kalasataman Ihana-kahvilan kaltaisissa jutuissa voi hyvinkin katsoa olevan myös tarvetta aidosti uudelle kaupunkikulttuurille, mutta samoin myös Gim Kordonin jäsenten kaltaista kaipuuta takaisin 90-luvun Helsinkiin. 

Musiikillisesti Gim Kordonia vastaava sukulainen suomalaisen indie-musiikin kronikasta on ehdottomasti Karkkiautomaatti – tosin Gim Kordonilla ei ole urkuja käytössään. Vastaavaa soundia ei kenties ole syntynyt juuri ylituottamiseen liittyvistä tekijöistä. ”Esimerkiksi Lemonator. Se niiden eka EP oli ihan täydellistä säröpunkkia, ja sitten ne meni studioon ja sit tuli…no kaikki kunnia sille bändille. Meidänkin Duplo-hommat kustiin studiossa ihan täysin. Ehkä 70/80-luvulla on vähän vastaavaa, kun punk-bändit joutu tekee pakon sanelemina”, arvioi Pahkala. 

Nimi itsessään viittaa jo musiikillisiin vaikuttimiin, mutta mitään tiettyä juttua ei ole lähdetty tietoisesti apinoimaan. Lemonheadsin keikalla pojat päättivät, että triolla mennään; musiikillisia vaikutteita on revitty koko elinikä, etenkin 90-lukulaista musiikkia. ”Miksausvaiheessa tietty kuunneltiin jotain referenssilevyjä, että Dinosaur Jr., tossa on hyvät soundit, otetaan vähän siihen yhteen biisiin vähän tollasta soundii. Mutta niinhän kaikki tekee”, kertoo Kiehelä. ”Faktahan se on, että toi just tulee, kun soittaa, ja en mäkään osaa paremmin soittaa. Noi jätkät osaa. Ei pysty parempaan, niin se on siinä”, kertaa Pahkala. 

Vaikutteellisesti yhtye on haluttu musiikkimediassa kuitenkin väkisin tunkea 90-luvun lokeroon,  mikä ehkä jollain lailla aliarvioi sitä, miltä yhtye kuitenkin lopulta kuulostaa. ”Kyl se mua välillä vituttaa, kun tässä nyt kuitenkin tekee vaan ja on kiva soittaa. Ei tässä nyt mitään rokkitähtijuttua vedetä. Et tehään jo jotain 90-säätöö, niin on se tavallaan ivailua”, miettii Pahkala. Kiehelä ja Karutsos kuitenkin ymmärtävät lokeroinnin tarpeen johonkin, sekä aidosta kaipuusta yhdistää yhtye soundillisesti tiettyyn juttuun. 

Gim Kordonille voi löytyä tilausta aivan hyvin senkin takia, että lähtien 2000-luvun puolivälistä suomalaisessa vaihtoehtomusiikissa on pyritty suhteellisen geneerisesti tuotettuun soundiin isojen indie-yhtyeiden kuten Arcade Firen, Band of Horsesin tai Shinsin innoittamana. ”2000-luku on ollut kyllä täynnä villityksiä ja trendejä. 2000-luvun puolivälissä jengi oli soul-päissään; joka bändillä piti olla se tuuttausryhmä siellä tuuttaamassa. Mut nyt on kyllä menossa hyvällä lailla sekava kausi,” tilittää Karoutsos. ”Ei se paljon sitä musatyyliä tai soundimaailmaa katso, että kyllä hyvät biisit menee edellä”, lisää Kiehelä. 

Toisaalta johtuen musiikin lisääntyneistä kulutuskanavista ongelmana tuntuu olevankin se, miten tehdä kaksi hyvää kappaletta. Tietyllä tavalla kappalekohtainen kuluttaminen kiteytyy juuri Spotifyn tai iTunesin kaltaisissa palveluissa, joissa levy fyysisenä formaattina on menettänyt merkitystään. Pahkala joutui kohtaamaan tämän ongelman pyörittämänsä Stupidon kohdalla, joka hakeutui alkukesästä konkurssiin. Sosiaalisessa mediassa useat vaihtoehtomusiikin suurkuluttajat pahoittelivat, ettei fyysisiä levyjä myyviä kivijalkakauppoja enää juurikaan Stupidon jälkeen Helsingissä ole. ”Homma on niin pirstoutunutta; massa tekee jotain, mutta me ollaan siellä vaihtoehtopuolella aina. Kyl me myydään vaikka frendeille, ja levyjä myydään vaikka kadulla tai persettä, että levy saadaan tehtyä, joka myydään sit jotain kautta, jos levykauppoja ei kohta enää ole”, analysoi luottavasti Pahkala ja muistuttaa, että vaihtoehtoyhtyeet eivät koostu Spotify-royalteista.  

Pahkala katsoo myös, että Suomessa eletään hyviä aikoja myös laajan keikkatarjonnankin takia. ”Ite on elänyt sellasia aikoja, että kukaan ei käynyt, tai sitten jos kävi vaikka Lepakossa, niin siitä tuli heti legendaarinen keikka. Monet bänditkin ovat varmaan syntyneet ihan siitä syystä, että jengi on nähnyt keikkoja”, arvioi Pahkala. Hän itse katsoo, että Suomessa olisi menossa vaihtoehtomusiikin saralla tällä haavaa shoegaze-buumi. ”Kaikkea Slowdivea ramppaa Flow-festareille ja muualle, vaikka ei ne omana aikanaan mitään Jesus and Mary Chainejä ollut”, pohtii Pahkala. 

Skeittauksella voi myös katsoa olevan oma merkityksensä paitsi bändin jäsenten elämässä niin etenkin tavalla, miten jäsenet ovat kasvaneet tapaansa kuunnella musiikkia. Sitä kautta kukin jäsen on aikoinaan löytänyt väylän ajautua vaihtoehtomusiikin maailmaan. ”Mä oon ite hengaillut kaikkien lumilauta- ja skeittijäbien kanssa ja pelannut ite korista. Mut sit se oli just sitä, että skedeleffoista ja muista nauhoitetaan kassulle telkkarista ja sit kuunnellaan, et huh mikä meininki tai mennään Myyrmäen kirjaston lainamaan niitä”, kertoo Pahkala. 

Kiehelälla ja Karoutsosilla taas on aivan aitoa skedetaustaakin. Kiehelä lopetti tosin kuuden–seitsemäntoista vanhana ja Karoutsos puskee selkäkivuista huolimatta edelleen.  Kiehelälle on kuitenkin jäänyt skeittauksen kautta lukuisia ystäviä – esim. edesmennyt Furun Henkka. ”Ennen kuin perustettiin Duplo ja mä asuin Hyvinkäällä, niin tuli paljon pyörittyä Riihimäellä nuorisotaloilla ja muilla punkkibileissä, kun ei niitä oikein muualla järjestetty. No stadissa Lepakossa tietty. Sitä kautta noita Riihimäki-jäbiä tuntee, Henkan ja Mortalin [Miika –toim.huom.] ja muut”. Karoutsosin on melkein väitetty jopa asuneen Postin kurbeilla; sitä ennen hän puski muun muassa Hakin kaltaisten tyyppien kanssa jo Pasilan kurbeilla. ”Viime vuonna, kun oli ne kokoontumisajot Postin kurbeilla, me katottiin Karvosen Samun kanssa niitä kurbeja, ja me oltiin silleen, että kuka on käynyt nostamassa noita kurbeja?! Ei noi ollut sillon niin korkeat!” nauraa Karoutsos. 

Mutta mistä tulee Karoutsosin vanha liikanimi skeittipiireissä, Sawon Nigga? ”Mä en tiedä mikä helsinkiläisiä vaivaa, kun ne ei tiedä Suomen maantiedosta mitään! Kun mä muutin Helsinkiin 90-luvun lopussa, mä sanoin tarkasti, että Haapajärvi on se pieni kaupunki, mihin mut on Ateenasta revitty. Mietipä sitäkin. Sitten me käytiin Haapajärveltä Kuopiossa paljon skeittaamassa. Ehkä se johtuu siitä, että sitten, kun alkaa helsinkiläisille puhua sitä, millainen on Pohjanmaan tyyli puhua ja että tunsin kaikki kuopiolaiset skeittarit, niin kaikki sisäisti, että Haapajärvi on Savossa. Ja siitä tuli sitten Sawon Nigga. Mä luovutin ja olin, että antaa olla. Kaikki kutsu sitten Savoksi, ja kun kysyttiin, että sä oot jätkä Kuopiosta, niin mä vaan sanoin, että oon oon”, avaa Karoutsos. 

Haastattelu päättyy, ja Gim Kordonin toivetta kunnioittaen HangUp kunnioittaa Henkka Furun ja Jussi Kekkosen muistoa. R.I.P.

soundcloud.com/soliti/sets/gim-kordon-playlist

Keskustele Facebooksissa