Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Olli Klemetti (R.I.P)

15.11.2014 / Toimitus

Klemettistä ilmaantui nettiin matskua Nummelan legendaariselta poolilta vuodelta 1994. Hyvä syy laittaa myös Hangup 2/13 julkaistu haastis nettiin ja katsella video Fugazin säestyksellä. Legend. 


Olli Klemetti on mies, joka oli ensimmäisten joukossa kosketuksessa moderniin rullalautailuun. Tämä tapahtui jo kauan ennen kuin moni oli nähnyt Paluu Tulevaisuuteen 2 -elokuvaa, Poliisiopistoja tai mitään Gleaming The Cuben tai Sk8 Or Dien kaltaistakaan. Klemetti oli tunnustettu vetäjä 90-luvun puoliväliin ja Klemetin aktiiviseen puskemiseen asti. Paikat eivät ikävä kyllä vaan kestäneet kovaa aktiivipuskemista. Klemetti on harvinaisen vähän dokumentoitu vetäjä, kuten suurin osa aikalaisistaan – Bosley, Panu Pihl, Arman Alizad ja niin edelleen. Onneksi Olli tarjosi mahdollisuuden tallentaa perintöä uusien perunoiden ja sillien lisäksi.

Pulkkinen: Missäpäin stadia jätkä on kasvanut?

Klemetti: Itä-Pasilan kautta Alppilaan ja sieltä Vallilaan. 

P: Aloitko skedetä jo Pasilassa?

K: Sanoisin, että Suomi ei ole ollut kovinkaan myöhässä, koska Itä-Pasilassa oli skeittausta jo 70-luvun puolella. Esimerkiksi Lutun veljekset ja Pepe Näppi olivat ihan esi-isiä minulle. Ihan samaa kuin California-meininki.

P: Minä vuonna olet syntynyt?

K: 1973.

P: Nelikymppiset siis tänä vuonna? Onneksi olkoon!

K: Meni jo. Tulee varmaan myös kymmenen vuotta siitä, kun tuli viimeksi koskettua lautaan. On melkein tullut siirryttyä frisbeegolfiin, kun on tuota ikääkin tullut. 

P: Miten aikoinaan löysit skeittauksen?

K: Itä-Pasilassa, kuten sanoin. 60-luvun puolella minua vähän vanhemmat tyypit laskivat mäkiä; ollieta ei oltu edes keksitty. Olin käynyt viisivuotiaana Hawaijilla, ja näin siellä surffausta ja tuota kuviota. 

P: Miten kasari sitten? Kuinka paljon täällä oli skedeejiä?

K: Ensin tuli toi ns. "Dark Days", josta ne jenkeissäkin puhuivat. Vuonna '82 lamantui tosiaan koko skeittaus: se uusiintuvuus jotenkin hyytyi ja harrastajamäärä laski, ja sitten kun street-ollie keksittiin, se lähti uudestaan bloomaamaan. 

P: Miten se ollie sitten vaikutti? Tuliko enemmän puskijoita?

K: Voisi sanoa, että vuonna 1985 Mika Länsitie (”Bosley”) opetti minutkin monien ohella. Se oli vaihto-oppilaana juuri oikeana vuonna ja tavallaan toi sen Suomeen. Vaihto-oppilaita oli samana vuonna muistakin kaupungeista – esim. Panu Pihl. 

P: Missä he olivat sitten vaihdossa?

K: Sitä en muista; sitä sun pitää ihan heiltä kysyä. Mutta Laatoilla tuli itse opittua. (”Laatat” = nykyisen läpikulkukäytävän ja liukuovien paikalla, ravintola Papa Giovannin kohdalla oli ennen avoin katos, jossa oli pari penkkiä ja flätissä peräkkäin pari metallista "laattaa", joiden yli käytiin hyppimässä. Tästä nimi laatat. -toim.huom.)

P: Oliko vuonna '85 Armanit ja muutkin kuvioissa? Millaista se meininki oli Laatoilla? Se on jotenkin hämärää, että sekin on sellainen mesta, että jengi on käynyt tosissaan puskemassa siellä.

K: Kyllä se oli sellainen, mutta niinhän sitä aina noita tulee. Huomasin, että Ruoholahdessakin on ihan yhtä aktiivista toimintaa. Ainakin Laatoille tuli jengiä ihan eri puolilta kaupunkia. Voisi sanoa, että siellä ainakin sai tavata porukkaa hyvin monelta eri alalta. 

P: Ketkä olivat kovia vetäjiä siellä?

K: En mä tiedä. Tietty joku Tomi Toiminen pärjäsi hyvin kisoissa; voitti SM-kisat. Itselläni on yksi kolmossijoitus, ja olen voittanut erään Seuran järjestämän kisan Paavo Nurmen patsaalla. 

P: Mutta kuka teki vaikutuksen?

K: Tedi. Kyllä, sanon Tero Partanen. Siitä olisi voinut tulla ensimmäinen pro jo kymmenen vuotta ennen Saarta, mutta se ei edes itse halunnut sitä. Se oli älykkäämpi ja meni takaisin kouluun ja on varmaan ihan hyvissä tuloissa. 

P: Missä muualla jengi kävi puskemassa?

K: Ympäriinsä kesäisin. Kaikki nuo puistojen uittoaltaat ja kaikki paikat, missä vaan on pyöreää pintaa. Poolejakin jengi alkoi sitten jossain vaiheessa etsiä, ja kyllä niitäkin sitten löytyi jonkinlaisia – Suomi-mausteilla. Ne kiinnostivat aika paljon itseänikin.

P: Jätkä on vetänyt ainakin Ponkesille. Onkos ollut muita sponssivirityksiä?

K: City Hobby eli Vatasen Tumpin lafka Huvilakadulla. Se oli ennen noita Prodeckejä ja Psycho Skateja. Sieltä jengi lähti ovet paukkuen, kun joutuivat vielä itse maksamaan kamoistaan, vaikka niitä myytiin kuinka vitusti. Sitten jengiä alkoi vituttaa – tai ei nyt vituttaa, mutta saivat paremman diilin muualta. Niin se menee, mutta ei siinä mitään, ja hyvissä väleissä ollaan vielä kaikkien kanssa. 

P: Miten se Ponkes sitten tuli?

K: Ponkkekin oli joskus Prodeckillä ja lähti omiin hommiin hyvissä ajoin, ja ihan hyvin on nähtävästi mennyt. Koposella oli Vuorikadulla vielä Psychon jäänteitä, mutta sitten se ajettiin kokonaan ulos. Sillä oli jotain velkarästejä tai jotain. Ponkella oli siinä Kluuvissa sitten, ja se heitti mulle ja Partaselle ja muille. Mutta niinhän nuo sponssit vaihtuvat ihan kuten lätkässä: melkein vuosittain. 

P: Kenen kanssa itse kävit eniten puskemassa?

K: Niiden kanssa, joihin Laatoilla tutustuin. Melkeinpä niin. Siellä oli idästä ja lännestä väkeä. 

P: Miten sinulla jäi sitten tuo skeittaus vähemmälle? Olen ymmärtänyt, että sinulla meni jotain paikkojakin paskaksi?

K : Kyllä se sen verran kova laji on, että kävin vissiin kaksi selkäydinpuudutusta. Broidi skeittaa, ja se pisti itsensä pakettiin tuonne Töölön sairaalaan. Samana vuonna; nähtävästi se on sukuvika. Ei se ole kovin kivaa, ja minulla ei ainakaan olisi varaa ottaa enää kolmatta selkäydäriä. Olen siirtynyt ihan tuohon frisbeegolffiin; suosittelen kaikille, ja siinäkin pyörii se pyörä. Pakko on ollut kuitenkin jatkaa jotain liikunnallista puolta, kun on itse niin liikunnallinen. Sitä tarvitsee.     

P: Mitä jenkkijätkiä tykkäsit itse fiilistellä?

K: Jay Adams, Natas, Dressen ja Cardiel. Neljä kovaa eri aikakausilta, jotka itseäni aikoinaan inspiroivat. 

P: Millä kamoilla tykkäsit itse eniten skeitata?

K: San Franciscon Deluxe-kamoilla. Katkoin vaan niitä tosi tiheeseen; jossain vaiheessa meni parikin dekkiä päivässä, ja jossain vaiheessa tuli vielä maksettuakin niistä itse. Tuli myös koettua, että aina ei ole niin helppoa.

P: Tykkäsitkö vetää enemmän streettiä vai verttiä?

K: Olin ihan streetti; sehän oli minulla puute, että en uskaltanut vetää isoja kaaria. Meni melkein pupu pöksyyn. En vaan osannut skeitata verttiä; pooleissa pääsin kyllä lipille tai jotain. Mutta esimerkiksi Psycho Skate parkissa en skeitannut sitä verttiä ollenkaan. Droppasinkohan edes siitä? Se oli niin monsterikaari. Hosoi piti sitä ihan liian pienenä (naurua).

P: Mitä olet sitten puuhannut sen jälkeen, kun skedeys on jäännt? Frisbeegolf nyt ainakin siis. Seuraat lätkääkin?

K: Lätkää tulee seurattua. Melkein koko runkosarjassa tulee katsottua kotipelejä (Jokereiden! -toim.huom). Tuntuu, että se menee aina vaan ihan liian pitkään, kun tulee ihan kesä ja aletaan pelata vasta MM-pelejä. Homma muuttuu pian kesälajiksi kokonaan. Kun pelaa ympäri vuoden, se on pelaajallekin aika raskasta.

P: Duunaat myös jotain kuvia?

K: Grafiikkaa olen harrastanut ihan pienestä asti. En ollut kuvaamataidossa kuin seiskan jätkä, mutta aina olen jotain piirtänyt. Olen saanut siinä ehkä yhtä paljon meriittejä kuin skeittaamisessakin, mut en tiedä, jos meriiteiksi jotain voi kutsua. 

P: Mistä tuo Star Wars -figuurien keräilyinnostus on lähtenyt?

K:  Se tuli siitä, kun mun faija kiersi photausreissuilla jenkeissä, joten sain aika varhaisessa vaiheessa niitä figuja. Nehän tulivat vähän myöhässä: ehkä joskus 1978. Niitä alettiin sitten myydä Suomessakin, ja kyllä niihin viikkorahojakin meni. Se oli sellaista puolihämäräbisnestä, ja mulle ne näytti jäävän, kun esimerkiksi nuo Milonoffitkin täydensivät tosi tärkeitä ja arvokkaita figuja. Alkuperäisistä minulta puuttuu vain kaksi, ja noista uusista Suomen marketteihin tulleista Attack of the Clonesin figut. En niitä ole koskaan täydellisesti lähtenyt hakemaankaan, vaan ne ovat sattuneet jäämään melko helposti. Se on materiaa vaan.

P: Tulivatko Thunderbirdsitkin samalla?

K: Ei, vaan ne on hankittu yhdellä hutaisulla jostain lelukaupasta joskus laman pohjalla. Varmaan 1993. 

P: Onko se ihan täydellinen sarja?

K: Ei niitä ollut kuin kymmenen figua + yksi misprintti. En tiedä niistä arvoista; ei minua kiinnostanut yhtään, mutta ne maksoivat vain kymmenen markkaa per kappale. Se oli vaan se lama, mutta on niitä lamoja nähty muitakin – kuten esim. Dark Days vuonna 1982. 

P: Teistähän oli Elfin kanssa Numero nollassakin juttu tuohon keräilyyn liittyen. Oletkos vielä Elffin kanssa tekemisissä?

K: Hyvin vähän. Tiedän kyllä, et jäbillä on varmaan laajempiakin kokoelmia. Niillä taitaa olla ihan kaikki niistä vanhoista figuista. En ole ollut missään yhteydessä heihin, mutta toivottavasti tulevaisuudessa.

P: Seuraatko vielä skeittausta?

K: Hyvin vähän. En ole esimerkiksi netin kautta seurannut kuin hyvin minimaalisesti. Lehtiäkään ei ole tullut luettua enää vuosiin; kellarissa on kyllä hirveä läjä Thrashereita, mutta ne ovat varmaan menossa yhdelle hyvälle vanhalle Eira-asukille. 

P:  Haluaisitko vielä kertoa jotain näiltä vuosilta?

K: En mä tiedä. On ollut kyllä siistiä. Kehotan kaikkia kokeilemaan yhä uudempia ja kummallisempia lajeja. Olen kyllä kokeillut ainakin lähes kaikki olympialajit, yleisurheilut sun muut. Kyllä se hauskaa vaan on ollut kokeilla montaa erilaista fyysistä peliä.     

Teksti & Kuva: Joonas Pulkkinen

Keskustele Facebooksissa