Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Kristian Södergård - Tropic Thunder

21.10.2014 / Toimitus

In Search of Ridiculous -skeittileffasta tunnettu Kride pitää taidenäyttelyä Myymälä2:ssa. 


Aloitetaan siitä mistä tiettyyn aikaan skeitanneet saattavat sinut muistaa, eli skeittileffojen tekemisestä. Tai tarkemmin siitä miksi se loppui? "in search of ridiculous" -leffan jälkeen skeittauksen parissa tekeminen taisi jäädä totaalisesti? Osaatko selittää miksi näin kävi?
Mulle skeittaukseen liitty alusta asti tosi vahvasti se kulttuuri ja just skeittileffojen tekeminen. Lopulta se vaan meni siihen et se ei vaan enää antanu...muistan kun näihin aikoihin selailin Akateemisessa uusinta Thrasheria ja mikään siinä lehdessä ei vaan enää sanonu eikä merkannu mulle yhtään mitään. Tajusin et nyt on aika jatkaa eteenpäin. En lopettanut seinään eikä mitään muuta tullut tilalle vaan kaikki tapahtui asteittain joten selvää vastausta tähän kysymykseen mulla ei ole. 
In Search Of The Ridiculous -aikoihin olin jo oikeastaan on the other shore. Halusin kuitenkin vielä tehdä vikan videon johon laitan kaiken mitä "tiedän" skedeyksestä ja videoiden tekemisestä ylipäätään. Siinä leffas on muistaakseni (en kato mun omia videoita) jonkin verran just tohon irti päästämiseen ja eteenpäin menemiseen liittyviä tunnelmia.

Sä teit myös muutaman musavideon mm. Ruudolfille, tuliko kyllästyminen niidenkin videoiden tekemiseen samaan aikaan kun skedevideoiden tekeminen loppui vai ootko tehnyt niitä vielä?
Hyvä et mainitsit Rudyn koska hän on yks syy miks ajauduin tekemään musavideoita. Olin laittanu Rudyn biisin yhteen skeittivideoon ja olin myös kysyny meilillä onko ok jos käyttää biisiä videossa (en tuntenu Rudya, meil oli yhteisiä kavereita). Sain vastaukseksi et "joo on ok mut lopputeksteissä pitää mainita Rolf Santana". Kelataan tästä vähän eteenpäin ja saan puhelinsoiton kaverin numerosta. Kuuluu jotain epämäärästä "tääl on suomenmestari blabblalbalaa....." olin ihan varma et tää on joku pilari et mun frendin puhelin on pöllitty ja joku soittelee huvikseen listaa läpi. Mun sormi oli jo punasen luurin päällä ja olin painamassa puhelun poikki kun aloin miettiin "mut tää ääni kuulostaa kyl jotenkin tutulta". Seuraavaks kuulin jotain "joo näin sen sun leffan mis on mun biisi ja se oli iha paska tuun nyt vetää sua turpaan...no ei se oli just jees, osaatsä tehä musavideoita?" Nyt olin jo tilanteen tasalla ja vastasin "tottakai!", vaikka en ollut ikinä osoittanut pienintäkään kiinnostusta musavideoita kohtaan puhumattakaan niiden tekemisestä. Tiesin tietenkin Spike Jonzen skeittauksen kautta mut muuten musavideot oli täysin boooooooooring, varsinki räppivideot, mut Rudy oli just julkassut "Doupeimmat Jumala Seivaa", joka oli silloin mun mielestä mahtava levy ja kuuntelin sitä joka päivä. Siks halusin tehdä Rudyn kaa jotain yhessä. Musavideoiden tekeminen kulki jotenkin käsi kädessä skeittivideoiden tekemisen kaa koska siinä kävi just noin niinku sanoit se jäi kanssa just samoihin aikoihin. Tästä syystä In Search of... sisältää viittauksia mun musavideoihin ja tyyppeihin, joiden kans tein niitä, koska tiesin et tää homma on nyt myös tullut tiensä päähän.  

Missä vaiheessa aloit miettiä että haluaisit tehdä taidetta ihan ilman mitään genren tai skenen asettamia rajoitteita? Taidetta siis ihan itsensä vuoksi.
Tää on ristiriitanen juttu, koska koen et oon aina ollut pohjimmiltani taiteilija, mut samalla se oli myös tavallaan asteittainen prosessi. En tiennyt lukion jälkeen yhtään mitä haluasin tehdä ja kokeilin kaikenlaista. Just videoiden tekemiseen liittyi alunperin tää pyrkimys saada toiminta johtamaaan "normaaliin" 9-5 ammattiin. Jossain vaiheessa taide alkoi kiinnostamaan ja aloin ymmärtämään mitä taide on ja mikä sen merkitys ja rooli on ja myös erottamaan mikä on taidetta ja mikä ei. Tän ymmärryksen myötä myös mun omien juttujen taiteellinen taso ja ambitiot alkoi kasvamaan. Mun ihan ekoissa skedevideoissakin on se kipinä havaittavissa siel jossain taustalla, mut vasta mun ekan näyttelyn jälkeen aloin kutsumaan itteäni taiteilijaksi ja sitä mitä teen taiteeksi. Taiteessa on enemmänkin kyse siitä mitä sä oot, eikä niin paljo mitä sä teet. Kuka tahansa voi maalata taulun, mutta se ei kuitenkaan tarkota et sil on mitään tekemistä taiteen kanssa. Näen nyt et skeittaus, se kulttuuri johon liitty DIY-meininki ja se lifestyle, oli kyl ihan paras mahdollinen koulutus tähän hommaan. Myös se alternative/subculture-spiritti, jota oli vielä jossain määrin ilmoilla on auttanut muodostamaan oikean asenteen tekemiseen. Jos teki vaik skedevideon, niin se oli iha selvä juttu et vain skeittarit tajuaa mistä on kyse. Se olis ollu ihan absurdi ajatus et yrittäis tavoittaa jotain mainstream-massoja. Mun kokemus on et taide ei myöskään oo kaikille. Taide ehkä kuuluu kaikille, mut taide on vaa niille joita kiinnostaa taide, muy niitä joita ei kiinnosta taide...niitä ei oteta huomioon tai yritetä käännyttää. 

Sun näyttelyn nimi on "Tropic Thunder", mistä se kertoo?
Yleensä ku kattoo jotain näyttelyiden nimiä ja esittelytekstejä varsinkin tääl Suomessa niin ne on aina niin läpinäkyvän pretentious crap, et tykkään ite lyödä homman tavallaan läskiks ja käyttää ton tyyppisiä nimiä. Se on myös hauskaa, miten toi nimi on jo alunperin ironisesti väännetty Hollywood-action-sotaleffoista, mut mä vien sen viel yhen askeleen pidemmälle antamalla taidenäyttelylle ton nimen so I got the last laugh. Sen lisäks Tropic Thunder on täydellinen nimi tälle näyttelylle monessa muussakin ei ainoastaan em. mielessä.

Sun duunit on hyvin rujoja ja viimeistelemättömiä. Sua ilmeisesti lämmittää "harrastelijamainen" rujous, kuten tälläiset nopeet spray-tekstit, jotka ei liity mitenkään graffitiin vaan on enemmän sellaisia isoja vessakirjoituksia? Ehdottomasti. Täs näyttelyssä oon töhryjen lisäks hakenu paljon inspistä myös kaikesta muustakin mitä tuol kaduilla näkee, mitä normaalisti ei halua edes nähdä, vaan yrittää blokata pois kaiken sen rujouden ja rumuuden. Täl on paljo tekemistä hyväksymisen kanssa. Jos blokkaa kaiken huonon joutuu, myös blokkaan kaiken hyvän. Ei voi vaan valita jompaa kumpaa. Graffiteista tykkään eniten just noista ihan amatöörimäisistä töhryistä, niis on välillä oma charminsa. Sitä viattomuutta ja spontaanisuutta, kun joku skidi löytää lekan jostain ojasta ja kunnioittamatta mitään graffiti-traditioita tai tyylisääntöjä kirjottaa johonki dösäriin omalla käsialalla jotain "50cent rules" tajunnan virtaa.. tätä samaa spirittiä yritän saada mun omaan taiteeseen ja sen tekemiseen.

Sun maalausten pinnassa on paljon rakennetta ja struktuuria, mitä materiaaleja sä käytät? Vai ihan mitä käteen sattuu?
Nyt oon ekaa kertaa edes kiinnittäny huomiota maalauksen pintaan. Se tapahtu sattumalta kun halusin käyttää asfalttikalkkiliituja ja tehä niiden avulla tosi infantiilista jälkee mut se ei tietenkää tarttunu hyvin maalin päälle joten aloin heittään hiekkaa sinne maalin sekaan, et saisin röpelöisen pinnan. Huomasin et tää valkoinen hiekka näyttää ihan törkeen siistiltä ja täs on just sitä oikeeta fiilistä mitä haen. Tän tapahtuman kautta aloin keskittymään tosissani joissain duuneissa pintaan ja kokeileen eri materiaaleja.

Kuinka suunnitelmallisia sun duunit on? Kuten paskana olevat maalaukset tai installaation ripustus? Vai teetkö enemmän sitä mukaa kun homma etenee?
Haluun et jotkut mun duunit näyttää siltä et ne on tehty jossain 5 sekunnissa. Itse toteutus onkin yleensä suht nopeeta mut sen toteutuksen "valmistautumiseen" on menny paljon aikaa ja ajatusta. Tykkään myös ripustaa mun duunit niin et se näyttää jotenkin huolimattomalta mut todellisuudessa se on kaikki tosi loppuun saakka mietittyä ja hinkattua. Inspiraatio on paljon tärkeempää kun idea, mut pitää olla joku idea, et pääsee alkuun. Mut siitä eteenpäin ei ikinä tiedä minne päätyy.

Sun duunit on aina sisältänyt paljon viittauksia sekä "blockbuster" jenkkiläiseen pop-kulttuuriin, että marginaalisenpaankin kulttuuriin, mikä yhdistyy myös näyttelyssä. Näetkö sä eroa esimerkiksi skeittikulttuurin ja hollywoodin välillä vai onko se loppujen lopuksi samaa "amerikkalaista unelmaa" jota meille myydään?
Oon kasvanu amerikkalaisen pop-kulttuurin parissa. Suomalainen kulttuuri ja suomenruotsalainen meininki ei ikinä ollu mun juttu tai sanonu mulle mitään. Mun aikaisemmissa näyttelyissä on ollu viittauksia ihan mun lapsuuden ajan juttuihin kuten Bart Simpson, Beavis'n'Butthead, Mortal Kombat ja Michael Jackson. Sit myöhemmin tuli just nää marginaalisemmat alakulttuurit (jotka nyt on sulautunu osaks mainstreamia) kuten skede, punk, indie rock ja hiphop kuvioihin. Mä oon siis käynny kaikki vaiheet ja villitykset läpi, joista mä nyt ammennan vaikutteita mun taiteeseen. Käytän tätä kuvastoa suurimmaksi osaksi sen visuaalisuuden takia mut tää on kuitenkin erittäin hyvä kysymys ja oon iloinen kuullessani että mun taide on herättäny tän tyyppisiä kysymyksiä ja mietteitä. Se jää kuitenkin jokaisen omaks tehtäväks löytää oma vastaus tohon kysymykseen.

Kaksi palmua on yksi teema mikä toistuu sun A La La Lala Long -installaatiossa, onko sillä joku symbolinen merkitys?
Palmut tuli pikemminkin sen kautta et oon aina ihaillu David Hockneyn California maalauksia. Niis on just sitä California Dreaming -tunnelmaa, mut niis on samalla darkki vieraantumisen alavire. "A Bigger Splash":ssa, joka on niistä tunnetuin, on tosi siistit palmut taustalla. Sain idean kun mul oli just oikeen kokoinen maalauspohja et olis hauska läppä ottaa toi palmu ja tehä siitä oma taulu. Siit tuliki tosi hauska taulu. Palmu on yhdistävä tekijä installaatiossa ja sen kautta voi päästä helpommin sisään tohon teokseen ja tekemään assosiaatioita myös syvemmällä tasolla.  

Jos mietitään jotain kitchmäistä jenkkimainontaa ja elokuvaa niin onko se sun mielestä enemmän rumaa todistetta kulutusyhteiskunnasta vai kaunista katsottavaa?
Mulle täs on kyse ihan samasta kun toi em. rujous ja töhryt. Mun response on hyväksyminen jonka myötä pystyy näkemään selkeämmin ja myös toisinaan löytämään näistäkin niiden oma charminsa. Tykkään käyttää tosi low culture -kuvastoa ja käyttögrafiikkaa ja tehdä niistä taidetta. On mielenkiintoista miten taiteilijana voi jotenkin ihmeellisesti ottaa haltuun jonkinlaisen alkemistin roolin.

Miten vertaisit videoiden tekemistä maalausten tekemiseen prosessina tai niiden palkitsevuutta?
Käytännössä prosessi eroo aika paljon koska on ihan eri juttu työstää fyysisesti jotain konkreettista esinettä sen sijaan et hinkkaa jotain juttua tietokonescreenillä, mikä oli suuri osa videoiden tekoprosessia. Lopputulos on jotain käsinkosketeltavaa ja todellista eikä vaan jotain ykkösiä ja nollia kyberavaruudessa. Tuntuu et on oikeesti tehny jotain. Se on myös yks siisteimpii juttuja nähdä teokset ekaa kertaa jossain tilassa ripustettuna ja tuntea niiden energia siinä tilassa.

Jatketaan vielä vähän skeittauksesta...Jos ajattelet jälkikäteen skeittausta ja sen kautta saatuja vaikutteita niin kuinka suuri vaikutus sillä, että olet tutustunut aikanaan skeittaukseen on sille että sulla on nyt näyttely Myymälässä? Vai luuletko että se olisi siellä ilman skeittaustakin
Myymälä2:lla on kieltämättä vähän samaa spirittiä kun New Yorkin Alleged Galleryllä ja Beautiful Losers movementilla, jolla on tietenkin taas tosi paljon tekemistä just skeittikulttuurin kanssa. Mulle galleriat ylipäätän ei kuitenkaan edusta mitään muuta ku tilaa, jossa voi pitää näyttelyn. Myymälä2 on tilana paras mahdollinen tälle näyttelylle. Mua ei kiinnosta gallerioiden status taidemaailman tai yleisön silmissä, kun vois melkein sanoo et tässä kaupungissa (Helsinki) on kuitenkin vaan muutama galleria joissa oon törmänny silloin tällöin johonkin mielenkiintoiseen.

Seuraatko yhtään enää mitä skeittauksessa tapahtuu? Ootko tsekannut esimerkiksi Pontuksen tekemisiä enää?
En oikeastaan. Tsekkaan kyl yleensä Häppärin uudet grafiikat ja jos uus Hangup ilmestyy käden ulottuville niin selaan sen läpi. Välillä katon Gonzin klippejä YouTubesta, mut niist saa kyl ihan liian sairaat fiilikset lähtee kruisaileen katuja yksin keskellä yötä, joten pyrin kiertämään ne videot kaukaa, koska en omista dekkiä tällä hetkellä.

Minkälaista palautetta näyttelystä on tullut?
Nuoret ymmärtää mitä kieltä mä puhun, mut suurinta osaa heistä ei kiinnosta taide tai ne ei oo perehtynyt siihen sen syvemmin, joten niiden kokemus jää suht pinnalliseks ja  palaute on ollu "tää on aika swäg"-tyyppistä. Vanhemmat tyypit taas, joita ehkä kiinnostaa taide, ne ei kaikesta päätellen ymmärrä mitä kieltä mä puhun. Mun mutsi sano aika hyvin mun ekasta näyttelystä "mut täähän on hassua taidetta, mut tossa yhessä taulussa on ihan hienot värit". Mut tää on asia jota mä en murehdi sen enempää. Tottakai haluaisin tavoittaa mahdollisimman laajan yleisön, mut loppujen lopuks se on vaan niin että ne jotka tajuu hyvä ja ne jotka ei tajuu hyvä ne voi mennä johonki toiseen näyttelyyn.

Haluutko kertoo jotain taitelijoita kenen duuneja oot erityisesti fiilistellyt?
Mä oon aina ollu kaikessa tekemisessä jonkun fani, mut fanituksen kohteet vaihtuu ja muuttuu koko ajan. Mitä taiteilijoihin tulee niin on monta taiteilijaa, joiden taide inspiroi tekemään taidetta, mut ei välttämättä sano elämästä paljoa. Sit on taiteilijoita, joilla on ihan eri meininki ku mulla, mut niiden taide onnistuu kommunikoimaan jotain elämästä ja taiteen mahdollisuuksista. Kuitenkin Basquiat sano mun mielestä hyvin "I don't think about art when I'm working. I try to think about life." Tähän pyrin myös itse.  

www.myymala2.com

www.kristiansodergard.com

mitchhedbergfan.tumblr.com

Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

Keskustele Facebooksissa