Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Mikidi & Gaiaf

19.09.2014 / Toimitus

Lehdessä 2/14 julkaistu Mellunmäen rap-lähettiläiden haastattelu. 


Mellunmäessä ei turhia murehdita. Klassista ”Meltsi Don’t Give A Fuck” -asennetta henkivää lähiörunouttaan levittävät Mikidi & Gaiaf ovat hiljattain saaneet jalansijaa myös itäisen Helsingin ulkopuolella. Helmikuun lopulla tulleen Uhka naapurissa -albumin julkaisun jälkeen Mellunkylän Anselmi, joka tunnetaan myös nimellä Abu Gaiaf, sekä Mikidi (aka Mäkinen) ovat harjoittaneet trubaduurin hommaa kantakaupungin musiikkiteattereissa ja rock-juottoloissa. Pääkaupungin kulttuuripiirien kohina on kantautunut myös muualle, ja viime aikoina kehyskunnat sekä pienempien kaupunkien musiikinystävät ovat päässeet todistamaan parivaljakon edesottamuksia konserttilavoilla.

On kesäinen keskiviikkoilta Mellunmäen Il Treno -ravintolassa, ja tietovisa on juuri alkamassa. Mikidi syö kanaa aurajuustokastikkeella ja Gaiafille maistuu pizza. Mukana on myös Pihlajamäen Spielbergiksikin tituleerattu ja monen rap-videon visuaalisesta ilmeestä ja toteutuksesta vastaava Amadeus Lordevaux. 

Vaikka Mikidi & Gaiaf ovat suuremmalle yleisölle vielä mahdollisesti tuoreen tuntuisia kasvoja, heidän menneisyytensä itseilmaisun parissa ulottuu yli kymmenen vuoden päähän ja on kytköksissä Mikidiä & Gaiafia edeltäneeseen Pahat Sedät -porukkaan. Miehet eivät tiedä mistä kaikki on saanut alkunsa, mutta heillä on omat epäilyksensä oman toimintansa varhaishistoriasta. 

”En oo varma siitä, että kuka saapui haikaralla ja kuka taas laskeutui ufosta pellolle. Pahat Sedät kuitenkin syntyi, kun Mäkinen kaateli Viru Valgeeta kaljoihin yksissä kotibileissä. Vuosi oli muistaakseni 2003. Pohdittiin, että ehkä voitais ruveta tekemään jotain yhdessä”, Gaiaf lähtee valottamaan musiikkiharrastuksen alkuhämäriä. Ja kun aamuun mennessä Viron tuliaisia oli sotkettu oluen sekaan tarpeeksi, bändin perusta oli valettu.

”Kun saa tarpeeksi paskan idean, niin se kannattaa viedä loppuun asti”, Mäkinen sanoo ja jatkaa: ”Päätettiin sitten Gaiafin ja Sitkeen Maidon kanssa ruveta lintsaamaan koulusta ja mennä räppäilemään aamuisin. Jätettiin asioita tekemättä ja tehtiin jotain muuta.” 

Se oli konsepti, joka sopi kaikille Pahoille Sedille. Musiikin luomisesta ei otettu paineita. Biisejä syntyi silloin kuin syntyi, ja hauskanpito oli aina hommissa etusijalla. Yhtye julkaisi Maakunta-EP:n vuonna 2008, ja sen jälkeen hommat eivät suoranaisesti olleet jäissä, mutta mitään ei vain oikeastaan tapahtunut. Vuodet vierivät, ja kuuman kosteat kesät seurasivat toisiaan. Eräänä päivänä poikamiehet Mikidi & Gaiaf päättivät yhdessä tuumin tehdä Ratamestarit-nimisen kappaleen.

”Amadeus Lordevauxin kanssa sovittiin erään humalaisen illan päätteeksi, että kuvataan biisiin video. Ja sitten biisistä tykättiin. Ajateltiin, että viedään tää homma loppuun asti ja duunataan levy.

Ei pidetty sen kummempaa palaveria tai tehty linjavetoja, vaan levy tuli aikalailla omalla painollaan”, Mikidi kertoo. Vaikka levynteko oli auvoisaa aikaa, synnytystä seurasi masennus, eikä uuden levyn tekeminen ole ensimmäisenä mielessä.

”Ethän sä mee juuri synnyttäneeltä naiseltakaan heti kyselemään uuden lapsen perään. Sehän on ihan fyysinen mahdottomuus”, Mäkinen toteaa, kun erehdyn kyselemään uusien kappaleiden perään. 

”Se vaatii taas neronleimauksen ja taksitolppahetkiä aamuyöllä”, Gaiaf sanoo ja tulee samalla sivunneeksi tapahtumaketjua, joka olennaisella tavalla liittyy kaksikon luomisprosessiin. Ennen kuin ideoita saadaan, niitä painellaan hankkimaan yhdessä tuumin baariin tai puistoon kassit kilisten. 

Korviini kantautunut tieto siitä, että Mäkinen on vienyt baariharrastuksen ikään kuin toiselle tasolle, vahvistetaan. ”Mäkinen asuu baarissa”, Gaiaf toteaa. 

Salakapakka Pub Belse, joka toimii myös Mäkisen kotina, sijaitsee salaisessa lokaatiossa aivan Mellunmäen metroaseman välittömässä läheisyydessä. Jos olisin kiltti, minut kuulemma voitaisiin johdattaa sen myyttisiin sisuksiin silmät liinakankaalla peitettynä vielä tänä iltana. Haen rohkaisuksi lisää olutta ravintolan pöytään. 

”No baarejahan tässä on tullut harrasteltua jo tovin verran. Ja kuten jokaisella harrastajalla, niin jossain vaiheessahan ne omat vehkeet on hankittava. Siis jos on asian rakastaja. Oli se laji sitten karting, kymmenottelu tai potkupallo”, baarimestari-Mäkinen lähtee kertomaan harrastuksestaan. 

”Vuonna 2013 mun unelmani saivat viimein täyttymyksensä, kun Tampereen Seurahuoneen vanha baaritiski oli vailla kotia. Se oli lentänyt sumussa Ypäjällä voimalinjoihin. Käytiin hakemassa se turvaan Gaiafin ja silloisen tyttöystäväni kanssa”, hän jatkaa ja uteliaisuuteni alkaa herätä. Kohta voisimme siirtyä Pub Belseen!

Tietovisailu on loppumaisillaan. Olemme tekemässä lähtöä, kun keskustelumme siirtyy vielä Pepe Willbergin tietovisailupätkään Youtubessa. Röhötämme ääneen katsoessamme 10 tunnin versiota älypuhelimen näytöltä, ja Mikidi epäilee Pepen kujailun johtuvan päihteiden käytöstä. Viereisestä pöydästä liitytään keskusteluun, ja Pepe Willbergin ystäväksi esittäytyvä herrasmies puolustaa määrätietoisesti kaveriaan. Hän kertoo, että Willberg on terävä jätkä. Kiitämme häntä tiedosta ja pahoittelemme hämmennystä.

Auringonpaiste on vaihtunut rankkasateeksi, kun hölkkäämme kohti Pub Belseä. Silmäni ovat asianmukaisesti peitettyinä, mutta näen siteen alta, että saavumme kerrostalon pihaan ja lasken meidän päätyvän sen neljännessä tai viidennessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon. 

Pimeyden jälkeen Pub Belsen kauneus polttaa silmiäni. Mietin, miten kaltaiseni menninkäinen on päässyt näin viehättävään paikkaan. Sanon Mäkiselle, etten ole eläessäni nähnyt mitään yhtä ihanaa. 

”Ravintolaympäristö sopii hyvin poikamiehen elämään. Istun monesti täällä iltaa itkuani pidätellen, tähän baaritiskiin nojaten ja kuuntelen BB Kingiä. Sammuttuani sitten koputtelen itseäni olkapäälle ja pyydän poistumaan”, Mikidi kertoo ja pyyhkii samalla pölyjä baaritiskiltä. Sitten hän laskee kaikille huurteiset. 

Otan pöydän alta pölyttyneen kopion Mikidin & Gaiafin albumista käteeni ja kuulustelen hieman yhteistyökumppaneista. Uhka naapurissa -levyn vierailijat ovat kundien mukaan valikoituneet kaveripiirin pohjalta. Samanhenkisiä tyyppejä, joista osaan on tutustuttu jo ammoisina aikoina tai viimeisen kymmenen vuoden sisään esimerkiksi Länsi-Klubeilla, joita länsi-Helsingin DFT-äijät järjestivät. Länsi-Klubeilta tutuksi on tullut myös herra Lordevaux. 

”Itä ja länsi pitää yhtä. Pohjoinen ja etelä. Ote ei ole kirvonnut, vaan se on kivettynyt yhteen. Fossiilisoitunut hirveässä paineessa, mutta tärkeintä on, että ote on pitänyt”, Mäkinen sanoo ja puhuu Jurassic Parkeista tuttua kieltä. Miljoonien vuosien päästä tätä kivessä säilynyttä läntisen ja itäisen puolen räpintekijöiden liittoutumaa ja ystävyyttä ihmetellään museoissa.

Puhumme levottomia siitä, mitä musiikin tekeminen vaatii tekijöiltä ja kuulijoilta. 

Mikidi & Gaiaf ovat sinut itsensä kanssa. Heillä on haluja, joita he haluavat toteuttaa yhdessä, ja he arkistoivat ne tapahtumat yhdessä tuumin.

”Vaikka näihin hommiin liittyisi alastomuutta tai koskettelua, niin se on aina sellaista välimerellisen machoheteroeroottista toimintaa. Ei mitään homostelua. Meidän suuria innoittajia ovat tummat miehet vuoden 1982 mallisissa trikoissa. Mä voin hyvin öljytä Gaiafin paljasta selkää ilman, että siinä on mitään seksuaalista. Vaikka se onkin kivaa”, Mäkinen kertoo ja vierittää vastuuta kuulijoidenkin suuntaan: ”Me ollaan sinut itsemme kanssa. Jotta meidän musiikista voi nauttia täysin rinnoin, myös kuulijan täytyy olla sinut itsensä kanssa ja vapautua ympäröivistä ulkoisista paineista. Ei voi olla ryppyotsainen.”

Sitten ovikello soi odottamattomasti. ”Kukakohan helvetti”, Mäkinen pähkäilee vieraan henkilöllisyyttä ja hipsuttelee avaamaan ovea.

Sisään astelee Curry-niminen nuorukainen. Hän on saapunut Pub Belseen raportoimaan autokouluopinnoistaan. Heinäkuuhun mennessä kortin pitäisi olla jo näpeissä. Huomaan, kuinka Mäkisen silmät vettyvät ja Gaiafin suu kääntyy hymyyn pojan kertomusta kuunnellessaan. Ylpeys Curryn autokoulumenestyksestä on suurta – Meltsi Does Give A Fuck! Kesän ollessa kuumimmillaan tämä pikkukaveri ajelee jo itse peltilehmällään! 

Ajattelen, että näihin iloisiin uutisiin on hyvä lopettaa löpinät ja hörppään tuoppini tyhjäksi. 

Teksti MIIKKA NIIRAINEN   Kuva AMADEUS LORDEVAUX

Keskustele Facebooksissa