Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Oranssi Pazuzu - Valonielu

09.05.2014 / Toimitus

Avantgardistista avaruusbläkkistä. Arvio lehdestä 5/13


Oranssi Pazuzu
Valonielu
Svart Records

Oranssi Pazuzun avantgardistista avaruusbläkkistä ei vahingossakaan voi kutsua helposti lähestyttäväksi. Kappaleiden rakenteet ovat kaikkea muuta kuin tavallista rokkenrollia: selkeää tarttumapintaa saa ensikuuntelulla hakea turhaan. Toisaalta taas soundi on keskimääräiseen bläkkikseen verrattuna selvästi lämpimämpi ja kutsuvampi, ja näihin utuisen eteerisiin maisemiin palaa mielellään haaveilemaan ja unelmoimaan maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä. Mitä kaikkea tuolla oikeasti on? Onko avaruus loputon? Ja jos ei, niin mitä hittoa tämä edes tarkoittaa ja mitä sen takana sitten on? Ai niin, ja mikäs se pointti minun olemassaolollani olikaan? Fak.
Jos nyt taistelemme itsemme alkeellisista ontologisista pohdiskeluistamme takaisin arkiseen konkretiaan ja mietimme Valonielua puhtaasti musiikillisena tuotoksena, se on kunnianhimoinen ja moniulotteinen levy, joka koostuu kuudesta hyvin eriluonteisesta kappaleesta. Kaksi näistä on yli kymmenen minuuttia kestäviä eepoksia ja muut selkeästi lyhyempiä. Levy on selkeästi tarkoitettu kuunneltavaksi kokonaan alusta loppuun, eivätkä biisit toiseksi viimeisenä tulevaa, melko suoraviivaista “Olen avannut uuden silmän” -bläkkisjyräytystä lukuun ottamatta oikein toimikaan itsekseen nautittuina. Kappaleet sulavat toisiinsa, eikä niitä loppujen lopuksi haluakaan edes miettiä irrallisina yksikköinä. Itselleni levyn huippukohta löytyy “Uraanisula”-biisin loppupään vimmaisen raivokkaasta purkauksesta, jota kappaleen ensimmäiset kahdeksan minuuttia on valmistellut.
Lämpimät suosittelut Valonielulle ja sen ajattoman kosmisille tunnelmille. Uskoisin tippuvan varsin hyvin myös stoner- ja doom-diggareille, joille black metal on jäänyt vähän vieraammaksi metallin ajalajiksi.

Teksti: Matti Leppänen

Keskustele Facebooksissa