Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Uudelleen löydetyt stoner / psykerock / doom -uranuurtajat

08.05.2018 / Toimitus

Monet tuntevat nykyään Pentagramin, Sixto Rodríguezin ja (1970-luvun) Deathin heistä tehtyjen suosittujen dokumenttien vuoksi. Näitä pienten piirien kulttibändejä on kuitenkin melkeinpä loputtomasti, ja internetin mahdollistaman nopean tiedonkulun aikakautena niitä on myös helpompi löytää ja kuunnella. 


1960- ja 1970-lukujen vaihteen hard rock-, proto heavy-, psykerock- ja progebändit ovat olleet parilla viimeisimmällä vuosikymmenellä ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan. Esimerkiksi stoner-,  psykerock- ja doom-yhtyeiden ja heidän kuuntelijoidensa retroilun vanavedessä monia bändejä ja levyjä on kaivettu haudasta. Haudankaivuussa ovat auttaneet vinyylibuumi ja menneisyyden harvinaisuuksien julkaisuun keskittyvät levy-yhtiöt. Tämä juttu ei käsittele mahtavia mutta iänikuisia Black Sabbathia ja Led Zeppeliniä, vaan tuntemattomampia uranuurtajia samassa genressä. Alla on listattuna muutama oma suosikkilevyni. 

Wicked Lady: Axeman Cometh & Psychotic Overkill

Wicked Lady toimi vuodesta 1968 vuoteen 1972, ja jätti jälkeensä kahden myöhemmin julkaistun lp:n verran kellaridemoja ja sekavia tarinoita bändin keikoilta ympäri Englantia. Northhamptonilaista power trioa voisi kutsua sekoitukseksi proto-doomia ja psykedeelistä rockia. Bändin raaka soundi, joka tuo välillä mieleen myös The Stoogesin esipunkin, oli ilmeisesti aikoinaan liikaa klubien pitäjille, koska Wicked Lady soitti vain harvoin samassa paikassa kahdesti. Se yhdistettynä vapaaseen feedbackin käyttöön, liian kovaan volumeen ja sekä bändin että sen faneihin kuuluneen motoristijoukon (ilmeisesti Helvetin Enkelit) sekavaan käytökseen takasi sen, että yhtye jäi ilman suurempaa aikalaissuosiota. 

Eräskin keikka päättyi poliisin ja motoristien tappeluun, kun venuen naapurit soittivat virkavallan paikalle metelin vuoksi. Normaalimmin bändi vain lopetti keikat jättämällä kitarasoittimet kiertämään feedbackiä lavalle rumpalin heittäessä rummut yleisöön.

Bändin äänitykset näkivät päivänvalon vasta vuosikymmeniä myöhemmin sen kellaridemojen julkaisun myötä. Axeman Cometh ja Psychotic Overkill julkaistiin cd:inä 90-luvulla ja vinyyliversioina 2010-luvulla.
Wicked Lady meinasi kyllä kerran saada levytys-sopimuksen jo omana aikanaan, mutta kun laulaja-kitaristi Martin Weaverin löi levy-yhtiön edustajaa tämän haukuttua hänen tyttöystäväänsä, sopimus kuivui kasaan.
Raa-an (lue: käppäisen), psykedeelisen ja synkän fuzz-soundin ystäville vahva suositus. 


Dark: Round the Edges

Dark on hämmentävästi toinen saman aikakauden bändi North Hamptonista. Wicked Ladyn hajottua Martin Weaver päätyi kitaroimaan Darkin vuoden 1972 debyytille.

Tämä ei kuitenkaan ole se syy, mistä tämä heavy psych/proge-albumi on tunnetuin. Sitä nimittäin painettiin alunperin vain 32 (ja ilmeisesti samana vuonna toiset 32) kappaletta. Lähinnä bändiläisille, kavereille ja levy-yhtiöille promoksi tarkoitettu lp jäi jostain syystä aikalaisiltaan täysin huomiotta.

Vaikka Darkilla oli mainetta ja faneja varsinkin kotikulmillaan (ja levy on helvetin kova), levy-yhtiöt eivät kiinnostuneet heistä. Tähän tuli kuitenkin muutos 90-luvulla, kun jo vanhat bändiläiset alkoivat saada puheluita ympäri maailmaa. Puheluissa haluttiin ostaa alkuperäinen versio levystä järjettömillä hinnoilla. Joku oli löytänyt bändin levyn ja etsinyt soittajat käsiinsä.

Ei kestänyt aikaakaan, kun levystä tehtiin uusintapainos. Painoksia on nyttemmin kertynyt lähes parikymmentä, ja yhtye alkoi saada ansaitsemaansa huomiota. Nykyään tämän psykedeelisen progeriffittelyn kulttiklassikon alkuperäispainoksesta joutuukin maksamaan tuhansia euroja sen ollessa yksi harvinaisimmista ja kalleimmista levyistä maailmassa. Uusintapainos irtoaa onneksi parillakympillä. 

Uudesta huomiostaan innostuneina Darkin jäsenet kokoontuivat 1995 äänittämään vanhoja julkaisemattomia ja uusia kappaleita, jotka he julkaisivat seuraavana vuonna levyllä Anonymous Days. Levy jäi kuitenkin taas vähälle huomiolle.

High Tide: Sea Shanties

Vuonna 1969 julkaistu Sea Shanties ja sen englantilainen tekijä High Tide jäi pitkälti huomiotta aikalaisiltaan levytyssopimuksesta huolimatta. High Tiden proto-heavy taisikin olla liian erikoista ajalleen.

Levy alkaa hitaalla fuzz-riffillä, josta se kehittyy kitaran ja viulun virtuoosimaiseen tuplasooloiluun. Yhdistelmä on oikeastaan vieläkin erikoinen. Kitaristi-laulaja Tony Hillin rajun kitaransoiton ja Jim Morrisonista muistuttavan synkän laulun yhdistäminen kiipparisti-viulisti Simon Housen villiin tulkintaan on kuitenkin hienoa kuultavaa. Ei ihme, että levy on saavuttanut kulttiklassikon aseman.

Bändi julkaisi vielä eponyymin toisen levyn vuonna 1970 ja oli äänittämässä kolmatta, mutta bändin rumpalin Roger Haddenin mielenterveysongelmien vuoksi prosessi jäi kesken. 70-luvun lopulla Hill ja House äänittivät kahdestaan rumpukoneita ja syntetisaattoreita täynnä olevan levyn Interesting Times, mutta se ilmestyi kasettina vasta 1986. 

Vuosina 1989–1991 Hill julkaisi yhtyeen vanhoista demoista koottuja sekä uuden bändin kanssa äänitettyjä levyjä peräti viisi kappaletta. Simon House oli tuolloin jo liittynyt Hawkwindiin. Uudemmat tuotokset eivät kuitenkaan saavuttaneet samaa klassikkostatusta, eikä niiltä löydy samanlaista proto-stoner/doom-soundia kuin Sea Shantiesilta.


Sir Lord Baltimore: Kingdom Come

New Yorkin Brooklynissä 1968 perustettua proto-heavy-yhtyettä Sir Lord Baltimorea on kutsuttu stonerin esi-isäksi. Vuoden 1970 Kingdom Come -lp:n nimikkokappaleen hidas ja raskas riffittely voisi ollakin jonkin vahvasti 70-luku-vaikutteisen stoner/doom-bändin katalogista. Suurin osa levyn muista biiseistä on kuitenkin aika energistä kamaa.

Kuten muutkin artikkelin yhtyeet, jäi Sir Lord Baltimore aikanaan vaille suurempaa huomiota, vaikka bändin vanhan managerin mukaan itse Pink Floyd oli ollut vaikuttunut yhtyeen omintakeisesta ja rajusta soundista. Sir Lord Baltimore soitti myös Black Sabbathin lämppärinä Paranoid-kiertueella ja on yksi ensimmäisistä yhtyeistä, joiden kuvailuun on käytetty termiä heavy metal. Tällä ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan juurikaan merkitystä. Kuten ei silläkään, että levyn miksaus ja overdubit tehtiin Jimi Hendrixin Electric Ladyland -studiolla.

Yhtyeen 1972 julkaistu toinen lp Sir Lord Baltimore jäi bändin viimeiseksi vuosikymmenien ajaksi levy-yhtiön dropattua heidät huonon levymyynnin vuoksi ja huumeongelmien tultua kuvioihin..

Bändi julkaisi vielä vuonna 2006 kolmannen albumin nimeltä Sir Lord Baltimor III raw, joka koostui 70-luvun puolivälissä sävelletyistä kappaleista. Mutta kuten yleensä käy, se ei saavuttanut samanlaista kulttistatusta kuin alkuperäiset 70-luvun alun levyt.

Teksti: Jussi Toropainen

 

 

Keskustele Facebooksissa