Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Joel Ahola (Hang Up 3/17)

28.03.2018 / Toimitus

Joel nousi nopeasti lumilautailupiireissä tunnetuksi nuoreksi lupaukseksi vuonna 2011 Eero Ettalan sivuilla julkaistun videopätkän kautta. Alle parikymppisen pojan puhelin pirisi kiitettävään tahtiin pätkän jälkeen ja Joel kiinnitettiinkin nopeasti DC:n tiimiin. 


Nyt seitsemän vuotta myöhemmin Joel on viettänyt monta talvea Japanissa puuteria pöllyttäen ja kesät edelleen skeitaten. Moni ajatteleekin Joelia vain lumilautailijana, joka skeittaa, mutta tosiasiassa Joel on ollut aina myös skeittaaja, joka on nyt vain päätynyt puoliksi vahingossa tunnetuksi lumilautailun takia. Nyttemmin Joel on eksynyt Savelan vertin vetäjien harvalukuiseen joukkoon. Isot kaaret kiinnostaa, mutta miksi? 

Kempas: Mistä päin sä oot oikein kotoisin, ootko asunut siis koko ikäsi siellä Serenan kulmalla? 

Joel: Joo, kyllä. Siellä Serenan vieressä, Kalajärvellä. Siellä asun edelleen. 

K: Skeittaisitko ennen sen parkin tuloa (Vaneriparkki, joka löytyy Vihdin tien varrelta)? 

J: Joo, siinä on sellainen mini tien varressa, jota on liikuteltu edes takasin. Se on vieläkin olemassa, se on joku 30 vuotta vanha. Mut joku kävi nyt kesän alussa pöllimässä siitä koparit. 

K: Tollaisessa asuinympäristössä oli sitten varmaan aika luonnollista, että kesät skeitattiin ja talvet laskettiin? Ei varmaan ollut mahdollisuutta oikein mennä talvella halliin ennen ajokorttia? 

J: Joo, näin se vähän oli. Serenaan oli lyhyt matka, vaikka vasta 07/08 talvella mä siellä aloin oikeasti käydä. Tapiolaan tuli halli 2007, mutta se matka ensin pysäkille kävellen ja siitä bussilla, kesti aina sen puolitoista tuntia. 

K: Saa korjata, mutta mulla on tällänen oletus, että lumilautailu päätyi sun ”lajiksi” vähän vahingossa? Sä olit siinä vaiheessa laskenut vain pari kautta, kun Ettalan kuvaaja Joonas Kenttämies kuvasi sun kanssa pari rania Serenassa, mikä johti lähes välittömästi sponsseihin?

J: Joo, se meni niin, että Kalle Järvilehto (Nykyinen maajoukkuelaskija) kävi laskemassa ja siltä puuttui vähän laskukaveri. Se houkutteli mut ekan kerran mäkeen. Kallen kanssa me sitten skeitattiin kesäisin ja laskettiin talvisin, mutta kyllä mä oon ite mieltänyt itseni aina enemmän skeittaajaksi kun laskijaksi. Kalle on edelleen myös kova skeittaamaan ja sen kanssa on tullut skeitattua laskemisen ohella paljon. 

K: Käyttekö edelleen kotiparkilla kesällä skeittaamassa? 

J: Harvemmin enää, se parkki on aika huonossa kunnossa nykyään. Itellä tulee aika paljon mentyä Suvilahteen ja nyt loppukesästä ollaan käyty vertillä yhdessä. 

K: Missä vaiheessa sulla tää vertin skeittaaminen astui sitten kuvioihin? 

j: Se oli joskus 2013, kun kävin ekaa kertaa koittamassa, mutta jotenkin se ei siinä vaiheessa oikein vielä lähtenyt. Se oli ihan kivaa, mutta silloin siitä ei vielä niin innostunut. Laskuhommissa meni polvi hajalle ja se leikattiin, mikä johti siihen, että tuli parin vuoden tauko vertistä. Tavallaan myös unohdin, että se vertti on siellä edelleen. Sen jälkeen alkoi katsomaan muita vertillä, kun ne meni koko ajan isommin. Iski itselle kanssa polte, että mäkin haluun vetää noin. Aluksi se oli vaan sitä, että pystyis skeittaamaan kaikkea ja ei pelottais se vauhti. Mutta sitten, kun alkoi oppia juttuja, niin se olikin tosi kivaa ja alkoi keskittyä ihan vertin vetämiseen itsessään. 

K: Luuletko, että laskemisesta siinä välissä oli merkittävästi hyötyä oppimisen kannalta? 

J: Kyllä varmasti, ei oo ainakaan sellaista korkean paikan kammoa enää, sellainen mulla oli aika monta vuotta. En uskaltanut oikein hyppiä hyppyreistä aluksi, mutta kun sitä alkoi tekemään,  vauhdin pelko katosi siinä. Laskemisessa vauhdit on paljon kovempia kuin skeitillä. Jos oot tehnyt lumilaudalla inverttejä ja voltteja, niin kyllä ne moneen asiaan skeittauksessa helpottaa. Mutta silti, kaksi eri lajia. Kyllä skeittaus on vaikeampaa, mutta kyllä se laskutausta silti jeesaa tosi paljon. 

K: Ootko itse huomannut eroa lumilautailijoiden ja skeittaajien asenteissa lajeja kohtaan? 

J: No, melkein kaikki laskijat skeittaa ja osaavat olla rennosti sen asian kanssa. Tosi monet skeittaajat suomessa ehkä on niin skedeejiä, kun vaan voi olla ja harvempi niistä fiilistelee laskemista. 

K: Itse oon huomannut sen, että koska laskijat ovat tottuneet näkemään vaivaa sen kuvaamisen eteen, niin pieni vaivannäkö ei haittaa niitä samalla tavalla kun skeittaajia. Esimerkiksi, kun oltiin ottamassa Olarin poolilla tota invert-kuvaa, niin pohjalla oli monta senttiä jäätä, minkä sä hakkasit eka pois ja lopuksi vedit jutun poolissa, missä oli ihan märkä pohja. Voin sanoa, että tuon kaltaisessa tilanteessa olisi monelta skeittaajalta jäänyt juttu tekemättä. Kun mentiin siihen, niin mä olin ihan varma, että ei oo kuvaa tulossa. 

J: Joo, kyllä se niin on, niihin laskumatskuihin tulee nähtyä paljon enemmän vaivaa. Pitää raksata eka paikat sen näköiseksi, että pystyy vetämään ja juttu näyttää hyvältä.  

K: Vertin vetäminen on kumminkin varmaan siinä mielessä sulle luonnollista, että siinä vedetään kanssa kamat päälle ja mennään tiettyyn paikkaan harrastamaan? 

J: Joo, tavallaan kyllä. Mutta kyllä mä pyrin siihen, että ei tarvitsisi vetää vertilläkään pädejä päälle. Eihän niitä kamoja ole kiva päälle laittaa. 

K: Koska luulet että siihen pisteeseen pääsee? 

J: Jos nyt muutaman vuoden vielä treenaisi. Kyl sitä pystyy ilman suojiakin tekemään juttuja, mutta se on vaan tosi paljon rankempaa ja kuumottavampaa. Polvareiden kanssa sä jaksat vetää verttiä vaikka viisi tuntia, mutta ilman syndejä ehkä tunnin. 

K: Sulla on ollut verttiskeittaus aika air-painotteista? Sä taisit sanoa, että sä et tykkää liptrickeistä? 

J: Joo, kyl mä tykkään mennä isosti. Siellä ilmassa on vaan kiva hengata, kaikki ketkä tajuaa miten vaikka bs airi lähtee, niin kyllä ne tietää, että mikä fiilis siellä ilmassa on. Savelan vertti on vähän liian kapea siihen, että uskaltais tehdä grindejä kunnolla lujissa vauhdeissa. En tykkää sellaisista pysähtyneistä liptrickeistä niin paljoa. Niitä tulee tehtyä minirampeissa, mutta aireja sä et voi tehdä minissä yhtä helposti. Se on kumminkin ihan eri juttu tehdä pystysuorasta seinästä aireja kun sellasesta kaaresta, missä ei ole verttiä. 

K: Sä oot pyöritellyt myös mäkkäriä, kuinka lähellä se on ollut? 

J: No, nyt mä oon saanut mun bs airit siihen kuntoon, että pääsee kunnolla yrittämään. Enemmän se on ollut vauhtikysymys, kun tekniikka. Kyllä se ensi kesänä on tulossa viimeistään. 

K: Kiinnostaako sua enemmän Suvilahden tyylinen vaikea diy-betoni vai smootimpi alusta? 

J: Suvilahti on kyl kingein mesta, meikän lempipaikka pk-seudulla. Mutta kyllä sellainen smootti betonikin kiinnostaa, toivotaan, että Kontulaan tulis nyt hyvä iso pooli. Molemmissa on hyvät puolensa. 

K: Mikäs siellä vertillä on harrastajamäärän tilanne tällä hetkellä, kuinka paljon siellä on käynyt porukkaa? 

J: No, siellä käy aika pitkälti noita vanhoja, kuten Liesmäki ja Löfä meidän lisäksi. Mä, Taneli ja yks Mikko ollaan käyty nyt tänä kesänä ahkerasti. Mut vertillä käy ehkä 30 eri ihmistä vuodessa, että ei se kovin isoa ole, jos miettii esimerkiksi sisäverttiä, niin vaikea olisi saada ihmisiä siitä maksamaan. 

K: Puhutaas vielä laskemisesta hetki. Sä eksyit laskemisen parissa Japaniin pariksi talveksi, mitä sä siellä teit? 

J: Mä olin backcountry-oppaana, opastettiin jengiä siellä offareilla. 

K: Mut sulla ei ollut siinä vaiheessa mitään kokemusta hommasta? 

J: Ei, olin mä joskus suomiputskua laskenut, mutta ei sillä nyt ole mitään tekemistä sen kanssa, että sulla on kainaloon saakka sitä lunta. Kumminkin aika kauan laskenut, niin nopeasti siihen pääsi kiinni. 

K: Mitä tollaseen bäkkärioppaan hommaan kuuluu? 

J: Pitää opastettava porukka kasassa ja pitää huoli niistä, ettei ne erkane omille teilleen ja eksy. Lumivyöryyn jääminen on kuitenkin hengenvaarallista. Puitakin päin voi laskea ja lyödä vaikka päänsä. 

K: Sulla loppu sitten diilit myös laskemisen suhteen, mikä tähän johti? 

J: Etelä-Suomen huono lumitilanne on iso tekijä niillä markkinoilla. Ei kukaan osta niitä lautoja joka vuosi, jos ei pääse käyttämäänkään. Suomessa kuitenkin oikeasti hyvät laskijat saa aina jostain alennusta tai joltain frendiltä löytyy jotain vanhoja, millä pystyy painaa.

K: Oliko niin, että putskun myötä alkoi kiinnostus myös suomilaskemiseen ja reileihin vähentyä? 

J: No ei ollut sellaista polttavaa halua oppia siinä uutta ja ton myötä kehitys alkoi vähän hidastua myös. Mut kyl me kuvataan tänäkin talvena taas uutta 292 crewin leffaa. Tulevana talvena tulee kyl ihan kaikkea siihen, niin kuin viime vuonnakin oli jo backcountry-matskua. Siinä kävi vähän niin, että kun jengi kelasi mua vaan reililaskijana, niin sit olin ite niin, että en mä nyt oo vaan reililaskija ja aloin hyppimään enemmän. Sit seuraavana kelasin, että en oo koskaan tyypannut putskua, niin kai sitten vois sitäkin testata. On se vaan siisteintä hommaa. 

K: Mikä siinä on niin siistiä, jos vertaa muuhun laskemiseen? 

J: Silkinpehmeässä lumessa ja kovassa vauhdissa kääntyily ja hyppiminen tuntuu niin epätodelliselta. Se on melkeinpä, kun lentäisi tai surffais ja kukapa ei haluisi lentää tai surffata.

K: Kuinkas vanha sä nyt oot?

J: 24. 

K: Eli 24-vuotiaana putskua ja verttiä, suurin osa siirtyy tohon sektoriin vasta joskus 35-vuotiaana? 

J: Joo, mut mä oon nähny monta sellaista, ketkä yrittää oppia sitä verttiä vähän vanhempana. Mut se on aika vaikeata, kun varsinkin siinä alkuvaiheessa tulee otettua niin paljon pannuja, että sitä on vanhempana vaikeampi kestää. Mä haluun oppia sen homman nyt, kun voi vielä ottaa niitä pannuja. 

K: Mitä mieltä sä oot muuten Suomen mestoista? Ootko käynyt esim. KenneliDIYn testaamassa? 

J: Joo, se oli ihan kiva, mutta se midi-vertti on ihan eri juttu kuin Savelan iso. Sitä pystyy skeittaamaan ilman pädejä. Se puuli taas on ihan oma juttunsa, hetki menee, että löytää omat linjansa. Tampereella on asiat hyvin. Sanoisin, että huippumesta. Kyllä tarvittaisiin ainakin yksi oikeasti iso vaikka Savelan vertin kokoinen verttipooli tai vaikka samantyyppinen kuin Köpiksen Faelledparkin sneikki. Ei sitä isoo ikinä opi vetää, jos aina tehdään pientä.

K: Kuinka vaikeata vertin oppiminen sun mielestä on? Jos puhutaan jostain Kärän tasosta? 

J: No on se tosi vaikeata, mutta ei mahdotonta. Kärä on käynyt yksin vertillä vaikka kuinka paljon. Välillä oon itsekin mennyt yksin, mutta on se aika hullua, jos sattuu jotain pahempaa ja ei oo ketään jeesaamassa.

K: Kuinka usein sä käyt kesällä sitten skeittaamassa verttiä? 

J: Juhannuksen jälkeen taisin käydä joka ma ti ke ja to, Perjantaisin ja lauantaisin sit Suvilahtee testailee, että mitä uutta sitä uskaltaa vetää.

K: Kunnon treeniohjelma siis. Kuinka kauan sä jaksat toistaa juttuja? 

J: Kyllä mä jaksan niin kauan, että ottaa kunnon pannut tai on niin loppu ettei jalat toimi. Viimeisimpänä just toi mäkkäri, sitä tuli tehtyä joka toinen päivä pari tuntia sen 2-3 viikon ajan, ennen kun ländäsin hyllylle ja siitä pohjalle. Sitten oli pakko lopettaa hetkeksi. Kyllä se välillä turhauttaa, aluksi se polvilla liukuminen on uutta ja siistiä, mutta kyllä siihen kyllästyy, kun haluaisi jo ländäillä. 

K: Ketä ulkomaalaisia skeittaajia on siisti katsoa tai kenen skeittauksesta lähtee inspiraatiota? 

J: Jos menee skeittaa kaaria niin, Jimmy Wilkins, Grant Taylor ja Raven Tershy. Street-inspiksiä saa Louie Lopezista ja Miles Silvaksesta.

K: Minkälaisia tavotteita sulla on tän homman kanssa? 

Skeittaa ilman, että kuumottaa mikään. Ehkä se, että kun oltiin kesällä katseleen CPH-openissa ja joutui kattomaan vierestä, kun tekis mieli skeitata. Ois niin hyvä, että vois mennä tollaisissa mukaan skeittaamaan. Ländätään se mäkkäri nyt eka ja katsotaan sitten, miten tää homma lähtee etenemään. Go big or go home! 

Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

 

 

 

Keskustele Facebooksissa