Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Otos - Legalize Tenting Video

23.02.2018 / Toimitus

Lehdessä 3/17 julkaistu Otoksen Legalize tenting matkakertomus tour-videon kera. 


Road trip & skate video from July 2017 by otos.


Filmed entirely by handheld and the trip clips is 95% in chronological order

Life is real

Film by Ville Leppänen
Photography by Henri "Koda" Nieminen
Skateboarding by: Stefan Snellman, Onni Saltevo, Olli Ilmonen, Tero Virtanen, Aleksi Suovaara, Emil Borenius, Ville Keituri, Ville Leppänen & Toni Mustonen.

Special thanks to Kari Tapiiri & Mopo for the music!

Thanks to:


Beyond Jkl


Punainen Kirahvi


Havumäki Ranch


Ice Beaver


Hangup Magazine


for the premiere support!

#legalizetenting #otosprojekti

_______________________________________________________________________________________

 

Otos - Legalize tenting Tour 

Otos lähti kiertämään läntistä Pohjois-Suomea ja Ruotsia yöpaikkanaan teltat ja maksuttomat alustat niille. Minkälaiseksi reissu voi muotoutua, kun yöpaikan etsimisellä voi olla suurempi rooli osana illan ohjelmaa, kun spottien metsästyksellä? 

Teksti: Ville ”Fifi” Leppänen   Kuvat: Henri ”Koda” Nieminen

 

Viimeisimmässä nuorisotyöhön liittyvässä työsuhteessa osallistuin johtamisen valmennuskurssille, jolla tapahtui yksi hienoimmista ryhmäytymisen kokemuksistani. Meille näytettiin pikkumetsiköstä tavoite: rätti puuhun kiinnitettynä, mikä meidän piti löytää porukalla. Lähtö tapahtui noin 100 metrin päästä pellolta. Meidän piti selviytyä rätille seitsemän hengen ihmismatona käsikkäin, silmät sidottuina, niin että yksi kerrallaan johdattaa. Suunnittelimme reitin ja teimme muistisääntöjä kivistä, ojista, puista ja pikku hiekkatiestä. Meidän silmät sidottiin siinä pellolla ja meitä alettiinkin pyörittää ympyrää about kymmenen kierrosta, niin että ei mitään hajua minnepäin lähetään. Seitsemän henkeä käsi kädessä täysin sokeana melkein keskellä peltoa. Siitä oli siis 100m maaliin, mutta meillä meni reilu tunti löytää se. Tunti silmät sidottuna. Tuntiin ei oltu kukaan täysin varmoja missä ollaan, vaikka olisi ollut vahvakin vainu, niin piti olla rohkeutta uskotella kaikki seuraamaan. Kyllä teki mieli välillä luovuttaa, mutta kukaan ei antanut periksi. Opettavaista tässä kokemuksessa oli huomata se ero johtaa ryhmää, kuunnella kaikkien neuvoja ja olla vastuussa, siitä minne mennään, rohkeus myöntää olevansa hukassa ja antaa vastuu välillä toiselle kuka sitä haluaa, sekä myöntyä enemmistön ehdotukseen tai pysyä vahvasti omasta mielestä oikealla reitillä muiden epäilyistä huolimatta. Kaikki halusimme löytää maaliin, käytäntö vaan oli haaste. Oli mielenkiintoista nähdä jälkikäteen se reitti mikä kuljettiin. Miten oltiin lähellä maalilla, mutta lähdettiinkin taas kauemmas. Visio, päämäärä, viestintä, puhalletaan kaikki yhteen hiileen. Uskomatonta!

Idea oikealle Otos-reissulle alkoi kehkeytyä jo heti kun firma perustettiin loppuvuodesta 2015, mutta toteutus otti aikansa. Itse halusin kovasti pohjoiseen päin ja nimenomaa luonnon ääreen, skeittausta ja spotteja unohtamatta.

En halunnut suunnitella skedereissusta valmista pakettia. Enkä tiennyt oikeastaan mitään spottejakaan. Köpistä ehdoteltiin kovasti, kun se olisi ollut helpompi koko jengille, mutta itse en ajatellut lähestyä tätä matkaa spotit ja helppous edellä. Taka-ajatuksena tässä itsellä oli myös saada elämän makuisempi videointi reissusta missä ei ole niitä nähdyimpiä spotteja.

”Joo reissusta hyvä video ja sit mahdollisesti Hanguppiin juttu”. -ehdotin ukoille.

Ei tullut kaikilta älyttömästi luottoa ja Hangupin juttuakin, kuten vähän koko ”Otos”-touria jotkut piti vitsinä. Onko Otos edes oikea merkki, kun jengi omalla rahalla siihen osallistuu, enkä mäkään paljoa pysty sponssaa tai reissuja maksaa kuten ”oikean” sponssin tulisi tehdä? Nämä ovat ehkä vaan omia pelkoja; epävarmuuden ja pienuuden tunteita. Koen silti oikeaksi ja tärkeäksi tehdä tätä juttua - kyllähän me onnistuttiin jo siinä, kun saatiin kolme autollista ukkoja lähtemään ja ihan sama mikä retken tai tourin nimi lopulta on. Jengi oli kasassa!

Oulu

Kolme autoa lähti ekaksi Ouluun, missä jo ekalla spotilla alkoi koko viikonlopun kestäneet matskukarnevaalit. Hyvä skeittikaupunki tuo Oulu. Eka yö oltiin järven rannalla ja toinen meren rannalla. Molemmat yleisiä rantoja. Sunnuntaina Toni Mustonen  (Katso Hu 1/2017) hyppäsi festarirupeamansa jälkeen remmiin ja lähettiin Iin rautaramppien kautta kohti Torniota.

Tornio

Tornion yöpaikan kanssa meinasi ”brand managerilla” eli mulla tulla pieni hätä, kun ukoilla oli nälkä ja kello liian paljon. Ei jääty ennen Torniota minnekkään metsikköön, kun Joel Juuso oli vinkannut yöpymismestan, mutta mestoilla selvisi, että olikin maksullinen leirialue. Ja kukaan ei ollut tajunnut kertoa ”persehielle”, että ”not our style for the trip”. Tää ei mene siis Joelin piikkiin vaan porukan kommunikointiin ja viestinnän erheisiin, missä ainakin allekirjoittaneella on parannettavaa. Kiitos @persehiki avusta! Löytyi helpommin Tornion spotitkin. 

Ei siis yöpaikkaa, kello jotain 02 ja kolme autollista ukkoja nälissään, energiat nollissa pitkän skedepäivän jälkeen. Yks ukoista heittää, että ”kohta varaan hotellista huoneen”, mikä vielä toi vähän painetta hommaan. Itse tässä vaiheessa koin henkilökohtaisia epäonnistumisen tunteita matkanjohtajana. Ajettiin Duudsonit-activity-parkin parkkipaikalle, mikä on Tornio-joen rannassa keskustassa. Siinä oli pikku saareke uimarantoineen, minne mentiin. Kuumotti itteä huolella ”illegal tenting” yleisellä paikalla, mutta oltiin ihmisiksi, eikä meistä etelän pöljistä kerinnyt kukaan välittää. Lainasin Boreniuksen hyttysverkkohattua ja uhosin nukkuvani taivasalla, mutta verenimijöiden määrä oli mahdoton ja äänimaailma liian rauhaton. Alkoi sataa vettäkin, niin kömmin Onnin viereen. Jengi sai aamulla ostettua sumpit aktivointipuistosta ja kameran akkujakin siellä ladattiin. Ogin retkikeitin hoiti aamukahvit meille muille nopeasti. Kahvittelussa ei aamulla kiirehditty, mikä ei kaikkia tietenkään miellyttänyt. Ymmärrettävää, mutta kun on niin monta ukkoa niin aikahommatkaan ei mene aina yhteen. Hankalan illan ja hyvin nukutun yön jälkeen oltiin valmiita mihin vaan. Otoksen ryhmäytyminen tässä vaiheessa reissua tyyliin 4,5/5.

Tornion spotit toimi ja paikalliset skedeukot olivat leppoista jengiä. Tornion kappelilla (kapea suora ledge) oli taas mahtavat sessarit ja huomasi pohjoisen vieraanvaraisuuden ja arvostuksen sille, että muualta on tullut jengiä käymään. Spotilla oli yhtäkkiä meidän lisäksi todella random-sakkia, skedeukkoa, tyttöä, koiraa, räppäriä ja punkkaria. Tulivat istumaan iltaa, höpöttelivät omiaan ja välillä höpöteltiin keskenään, kuunneltiin musiikkia ja yks tyttö innostui jopa hakemaan skedensä kotoa. Siinä oli pian naapurin pikkutytötkin hoverboardilla fiilistelemässä ja antoivat Boreniuksen testata hooveria. Todella sydämellinen meininki Torniossa, kiitos! 

Steffe - Fakie ollie - Ii

Haaparanta

Kolmas yöpaikka oli tarkoitus löytää Ruotsin puolelta ja edellisiltojen tapaisesti päätettiin katsoa kartalta syrjäinen paikka veden rannalta. Välissä käytiin Ikean parkkipaikalla, missä oli flättireili, mitä pojat shreddasi. Tässä tapahtui yksi puhdistava kohtaaminen, kun Onni ja Ogi ottivat yhteen. Onni halusi tanssia Ogin kanssa, joka kärsi ilkeestä puujalasta, mikä tuli ”Rajalla-ostarin” puroledgen pannuista (löytyy tourileffasta). Ukot kaatuivat ilkeän näköisesti. Toiselle vitsi ja vahinko ei aina ole niin helppo pala, kun sattuu paljon. Onni pistettiin 5min henk.koht jäähylle ja homma oli sillä selvä. 

Haaparannan vanhan juna-aseman takaa löytyi googlemapilla paljon potentiaalisia yöpaikkoja ja 1-2km ajelun jälkeen löydettiin grillipaikka, jossa pariskunnalla oli jo makkarat kärventymässä. Käytiin kysymässä onko tuolla muualla samantyylisiä mestoja, ja he kertoivat metsiköstä löytyvän vielä suuremman paikan laavugrillillä ja leiriytymisalueella. Puuta oli vaikka muille jakaa, telttapaikat ja uimapaikalle ei tarvinnut kauaa kävellä. Kyseessä oli partiotyyppinen leirialue parilla kiinteällä lukitulla rakennuksella. Saatiin olla rauhassa ja laavussa olikin aika vapautunut ja rento olo. Teltat pystyyn, grilli kuumaksi ja päästiin kaikki rentoutumaan kylläisin tulen ääreen. Oli niin helppo olla, että innostuttiin leikkimään ”kuka minä olen”-ryhmäleikkiä. Tässä tarkoitus oli selvittää jonkun toisen keksimä identiteetti, vuoronperään kysymällä kysymys, mihin vastataan kyllä tai ei. Tämä osoittautui osittain yllättävän hankalaksi, kun joukossa 87-syntynyneestä 99 -ikäluokkaan äijiä. Yritä 17-vuotiaana selvittää ”kuka sinä olet”, kun otassa lukee ”Iso-H”. Vietettiin myös roadtripin ensimmäisiä ”loppubileitä”, kun Boreniuksen kyytiin seuraavana päivänä hyppäsi Keituri, Ogi ja Stefu kohti kotia ja arkea.

Heräiltiin aamupäivästä. Aamupalat ja kahvit naamariin, ja ekana spottina Haaparannan vanha juna-asema. Liuskaditsistä wallride ja ”nolla-tason”-porraskurbi. Videot ja kuva jemmaan, 500m päästä löytyi juuri mukavan kokoinen kohtalaisen uusi asfalttiheitto jalkakäytävän yli tielle. Melkein kaikilta klipit siitä ja viereen spekuttaa vimosen päälle hyvää 10-portaan reiliä. Stefulle sitä siinä yritettii pedata, mutta ei saatu tarpeeksi kovaa haippia ja samaan aikaan saatiin ikäihmiseltä häädöt. Sessarit jäi ja @persehien huhujen mukaan reili olisi siis vielä korkkaamaton. Kyseiset spotit löytyvät aika helposti, Haaparannan ekasta liikenneympyrästä vasemmalle lähtevän tien varrella kaikki ja juna-asema tien päässä. Siitä kun alittaa junaradan vasemman kautta niin löytää aika hyvin leiripaikan. 

Reilillä Boren autokunta päätti lähteä kohti kotia. Oli haikeaa, kun just kerettiin saada ne haasteet ja onnistumiset koettua, mitä kautta olisi ollut helpompi lähteä jatkaa pidemmällekin. Boreniuksen vilpitön kiinnostus uusia asioita kohtaan ja Ogin kehittyvä jäyhä pilke silmäkulmassa olivat retkikuntaa yhteen liimaavia juttuja. Haaparannasta lähdettyämme alkoi tunnelman mukaisesti kelikin mennä vähän harmaampaan suuntaan.

Ogi - flippi bs lipslide - Oulu 

Luulaja

Tovi ajeltiin ja pysähdyttiin Kalixissa pitsalle ja käppäiltiin pikku spotcheck. Parit skeitattavat sieltäkin löytyi, mutta jatkettiin suoraan Luulajaan yöksi. Luulaja on kivan kokoinen noin 75 000 asukkaan kaupunki, missä on huikea Saarion suunnittelema parkki, sisähalli ja useampi kova spotti. Keli muuttui ankeampaan suuntaan ja tuli aika kylmäkin. Ajettiin Luulajan parkille ihmettelemään Googlella ja oli pari ok-yöpaikkaa selvillä. Tehtiin päätös, vasta kun Koda bongasi maastopyöräblogista täydelliseltä vaikuttavan mestan. 5km keskustasta luonto-patikointialue järven ympärillä. Auto läheiselle parkkipaikalle, josta oli pitkospuulaituria pitkin kahden minuutin kävely järven rannalle. Satoi vettä ja oli tosi kylmä, mutta WADAPP mikä autioerämökki ilman lukkoja, jossa tupa kaminalla, vieressä huussi, laituri ja runsaasti kuivaa puuta! Samanlaisia löytyi järven ympäriltä ainakin kolme ja niiden välissä laavu- ja grillipaikkoja ihan ilmaiseksi ihmisten ulkoilumestoiksi. Ruotsissa homma toimii. Fiksattiin Aatsin kanssa vähän rikkinäinen kamina siihen kuntoon, että savu ohjautui paremmin piipusta ulos. Ulkona oli pieni myrsky, me nautiskeltiin mökissä. Boreniuksen autokunnan menetys ei kaihonnut enää mieltä, muuten kuin että heille olisi suonut saman kokemuksen.

Kodahan osti illaksi legendaarista Surströmmingiä eli törkeän hajusta hapansilakkaa. Varmaan on Madventuresista ja netistä tuttua kampetta, mutta yllätti silti. Haju oli kuvottava. Koda nappasi ilmekään värähtämättä heti purkin avattuaan, muina miehinä, kokonaisen fisun suuhun, samalla kun muu jengi yökki tuskissaan jo hajusta. ”Vähän vaa suolaista” -tuumasi Koda. En uskonut. Meikä ikuisti kameralle tapahtumaa ja Virtanen yritti pitkään saada ruokaa sisään, mutta ei haukkua pidemmälle selvinnyt. Ite olin alusta asti sillä fiiliksellä, että jos jengi on tätä syönyt ja tätä on kaupat pullollaan Ruotsissa, niin kyllä sitä syödä voi. Siirsin ehkä pahanhajuisimman asian mitä olen kädessäni pitänyt suuhuni ja aloin syödä. Mätä koostumus ja pehmeät sisäelimet täyttivät suuni ja jouduin keskittymään tekemiseeni. ”Suolaista kalaa.. suolaista kalaa”. Sitä se oikeastaan on. Siltä se maistuu, suolaiselta kalalta. Koostumus, haju ja hype siinä tilanteessa tuotti vaikeuksia ja sain kalan nielaistua henkisesti yllättävän suuren taistelun jälkeen, samalla kun Koda nappasi muina miehinä toisen naamariin. Jumaleissön! Kyllä se ihan hyvääkin tavallaan oli, piti kanavoida vaan aisteja, ennakkoluuloja ja mielikuvia oikein. Järkyttyneinä mökissä tätä sitten spekuloitiin ja haju oli tarttunut meihin.  Koda kävi tunnin jälkeen hakemassa vielä kolmannen kalan ja sen syötyään tuli sisälle tokaisten: ”Ei se ehkä iha niin hyvää ollukkaa.” Arvasin! 

Seuraavana aamuna mietittiin huonon kelin takia vuokraisiko skedehallin privakäyttöön vai lähtisikö uimahalliin? Aatsin, Onnin ja Virtasen kanssa päätettiin lähtee lämpimään suihkuun, saunaan ja palauttavalle uinnille. Toni ja Koda meni käymään autokorjaamallo, kun edellisenä iltana huomattiin volkkarin renkaan olevan puhki. Oli vaihdettava vararengas. Välipäivänä käytiin kahtelee spotteja, mutta ukot oli aika tööt. Kirppikseltä vähä swägää päälle ja kauppaan. Kauppaan astuessa pullonpalautusautomaatilla oli tutun näköinen ukko ja lähempää tajuttiin, että Natusen Villehän se siinä kanadalaisen parkinrakentaja-kaverinsa kanssa. Vaihdettiin kuulumiset, ukot olivat olleet siellä jo jonkun aikaan duunihommissa. Tuli skeittauksesta puhe ja Natunen ilmoitti, että heillä on avaimet halliin ja paikallisten lupa käydä siellä. Illalla koko jengi täysin privana halliin sisään. Kiitos Natunen!

Onni - Switch ollie - Luleå

Toisen mökkiyön jälkeen skeitattiin Luulajan streettispotteja. Keskustassa nähtiin kadulla rullaamassa Simon Isaksson, joka on Luulajasta kotoisin. Onni oli aikaisemmin tehnyt parkilla siihen tuttavuutta ja tuttavallisesti avasi takaoven huutaen ”get in!” Ukko hyppäsi valoista kyytiin ja saatiin personal guide. Kysyin hapansilakasta Simonilta niin se sano, että ihan ruokaa se on. Ei sellaista, mitä päivittäin työpäivän jälkeen vedetään, mutta pari kertaa vuodessa herkutellaan perheen kesken. Simonin tavatessa ja hänen kanssa jutellessa ei uskoisi, että ukko on aika eläin skeitin päällä. Ystävällinen ja maanläheinen tyyppi. 

Luulajassa on hyviä spotteja, eikä ehditty läheskään kaikkia kiertää. Keskustan uimahallin vieressä on uudet suorat ledget, uimahallin toisella puolen aika lähellä on Häppärin Hyvin sä vedät-leffasta tuttu ”en friivolt?”-bänkki, sekä siitä ytimeen päin löytyy metallireunainen ylöspäin menevä kurbiliuska.

 

Skellefteå

Matka jatkui ja piipahdettiin Peteåssa uuden karheella betoniparkilla. 5/5, iso suositus! Aikataulusyistä lähdettiin kohti Skellefteåta. Löydettiin paikallinen parkki, missä otettiin pikkusessarit ja kysyttiin perjantaita viettäviltä paikallisilta koordinaatit erittäin makeelle diy-parkille, missä sai vapaasti olla yötä ja käyttää tarpeita. Kaupan kautta toteamaan, että kyseessä oli vaikuttava paikka. Metsään jätetylle asfalttitielle rakennettu diy-parkki minne oli tehty grillipaikka, katos ja baaritiski. Kamat oli suurimmaksi osaksi aika hc-kunnossa. Tosi raffit, mutta hemmetin hauskat. Sohvat ja kaikki, sekä vähän syrjässä että sai rauhassa pitää mekkalaa. Aamulla siivottiin mestat ja kierrettiin parit spotit, joita olisi ollut yllättävän paljon. 

Aatsi - Boardslide, Skellefteå ja Bs smith, Tornio

 

Uumaja

Uumajassa ei Onnin mielestä pitänyt olla, kun yksi spotti, mutta oli siellä enemmänkin. Onnin edellisestä vierailusta oli rapiat 8 vuotta. Keskustan juna-asemaa vastapäätä oli aika täydellisen leppoisa manuaalispotti ja pikkukiertelyllä nähtiin paljonkin skeitattavaa kampetta. Kello oli jo paljon ja matka oli tullut pisteeseen, että seuraavana aamupäivänä oli laiva lähdössä kohti Vaasaa. Joten manuaalispotilla sessarit ja sitten parkille, mikä olikin aika hemmetin hyvä mesta. Yöpaikkaa ei vielä tiedetty, mutta parkille saavuttuamme meitä lähestyi nuori, luultavasti skeittitaustainen mies. Ajattelin, että tulee joko kaupittelemaan rauhantupakkaa tai sitten olisi ostamassa sitä. Kattia kanssa! Ukko tuli kertomaan, että ”you should check this place!”, näyttäen kartalta sijaintia ja kuvaa. Kyse oli siis automatkan päässä sijaitsevasta yli 100-vuotta vanhasta tukinuittokourun pätkästä, ja kun siellä kuulemma oli mestaa mihin teltat saisi, niin sinne vaan! Vika yö oltiin kosken varrella, missä lohet pomppi ja lampaat ihmetteli lähirinteellä. Minä, Virtanen, Mustonen ja Koda ostettiin laivaan autopaikat ja liput ja kukuttin nuotion äärellä auringonnousuun asti. Osa meistä  aloitti aamun uinnilla kosken varressa, jonka jälkeen kohti Uumajan satamaa ja Vaasaa. 

Laivamatka oli chilli. Virtasen ja Kodan selfie Patrik Laineen kanssa, kannella loikoilu auringonpaisteessa, sekä laivan lihapullat ja muusi 5/5. Vaasassa treffattiin autojen kanssa vielä Diy-parkilla, jossa otettiin pienet sessarit. Mulla oli jo iso hinku päästä kotia kohti, vaikka tiesinkin, että melkein heti sitä taas ikävöi näitä hetkiä. Heitettiin loppuläpät Kodalle ja Mustoselle, jotka lähtivät jatkamaan kohti Helsinkiä. Minä, Virtanen, Aatsi ja Onni taas lähettiin kohti Jyväskylää.

Onni ja Aatsi - Skede MVP:t. Kodan ja Virtasen bondaus ja Märkä-skates sponsorisopimuksen synnyn seuraaminen lähietäisyydeltä olivat hienoja juttuja. Oulun ja Tornion yöpaikkojen etsintää ja Kodan autonrenkaan puhkeamista lukuun ottamatta ongelmia ei juuri ollut. Pikku vääntöjä, mut niistäkin selvittiin. Oli mielenkiintoista huomata eroja, kun yksi autokunta lähti ja ryhmän koko pieneni. Reissussa kävi uskomattoman hyvä tuuri monen asian kanssa. Mulle jäi onnistunut olo reissusta ”matkanjohtana” ja koen, että ilman mun sinnikkyyttä ehdottaa ukoille reissua, sitä ei olisi tapahtunut. Samalla muistan kaikkien mukana olleiden panoksen tärkeyden ja miten eri tilanteista en itse olisi selvinnyt, vaikka suorittajaselviytyjäminäni ei sitä meinaa aina hyväksyä. Se tekee näistä jutuista hemmetin siistejä. En tiedä muistaako sitä suomalaisena miehenä aina toiselle kertoa, kehua ja kiittää. Itse asettamieni tavoitteiden saavuttamisessa onnistuttiin ja reissu meni idealtaan kuten suunnilleen ajattelin. Yllätyksineen. Oli kohtaamisia, ongelmia, energiaa, väsymystä, luontoa, onnistumisia, uusia mestoja ja ihmisiä. Saatiin video kasaan, sekä tämä juttu lehteen. Sitä ei ikinä tiedä milloin päädyt sokeana metsään ja miksi. Silloin on hyvä, jos on ihmisiä ja ystäviä auttamassa pääsemään perille. Silloin oppii ja kokee unohtumattomia juttuja. 15-vuotta otoksen parissa eläneenä tää touri ja sen onnistuminen oli itselle aika iso juttu. Kiitos ukoille! Elämä on aitoo! 

Toni Mustonen - Wallie - Haaparanta

Reitti: 10 päivän aikana autolla JKL-Oulu-Tornio-Haaparanta ja siitä Ruotsin rannikkoa pitkin Uumajaan asti, josta sitten laivalla Vaasaan ja kotiin. Yhteensä n. 1600km, mistä suurimmat ajopätkät JKL-Oulu ja Vaasa-Jkl.

Kokoonpano autokunnittain:

Citikka: Minä, Aleksi Suovaara ja Tero Virtanen

Volkkari: Henri ”Koda” Nieminen, Toni Mustonen ja Onni Saltevo

Bemmi: Emil Borenius, Olli Ilmonen, Stefan Snellman ja Ville Keituri.

Bensakulut: n. 140e per auto + laivamatka n.50e auton kanssa.

 

 

 

Keskustele Facebooksissa