Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Jazz skeittileffoissa

02.03.2018 / Toimitus

Skeittaajien musiikkimaku on monesti keskitasoa laajampi. Osasyynä tähän voi pitää skeittileffojen soundtrackejä, jotka esittelivät paljon sellaisia genrejä, jotka eivät teini-ikäiselle olisi muuten tulleet niin helposti tutuksi. 


Jazz 90-luvulla oli monelle yksi sellainen genre, mihin ilman muun muassa Stereon Visual Soundin tekemää valtavaa vaikutusta ei monen olisi tullut tutustuttua. Miten jazz on kuulunut skeittileffoissa niiden historian aikana? Tämä ei ole varmasti täydellinen yhteenveto jazzista skeittileffoissa, mutta suuntaa antava kokoelma merkittävimpiä biisejä. 

Some damn good jazz, kuten Video Daysin lopputekstit sanoo. Gonzin partti vuoden 1991 Video Daysistä on luultavasti tunnetuin ja ensimmäinen jazzin ja skeittauksen kombinaatio. Aikana ennen internettiä oli suht hankala tehtävä jäljittää, mikä tämä kyseinen biisi on, varsinkaan kun se ei löydy mitenkään John Coltranen uran ihan merkittävimmiltä levyiltä. Red Garland pianossa ja yksi parhaimpana pidetty jazz-rumpali, Art Taylor, rummuissa. Edelleen yksi parhaista jazzin ja skeittauksen komboista. Aikanaan monen suhtautuminen parttiin oli vähän sellainen hyvällä tavalla naureskeleva. Gonz oli kumminkin jo tähän aikaan 80-luvulla uransa tehnyt skeittaaja, jota pidettiin ehkä jo vähän "vanhana" uusien tulokkaiden keskellä. Jazz vain täydensi tätä vaikutelmaa. Eipä tässä vaiheessa tiedetty, että Gonz tulee olemaan täysin relevantti skeittaaja tästä vielä 20 vuotta eteenpäin. 

* * *

Stereon Visual Sound kokonaan jazzista muodostuvalla soundtrackilla, kaitafilmikuvauksilla ja kruisailuskeittauksella oli aikanaan täysin jotain muuta kun muut aikansa skeittileffat. Soundtrack on myös varsin omalaatuinen tapaus. Leffassa käytetään kahta biisiä lukuunottamatta Ululation-nimistä bändiä, jonka levy on todella todella rare. Pastras oli saanut ystävältään (bändin jäsenen John Lee Krasnowin lapselta) käsiinsä levyn demon, mutta joidenkin jäsenten kuoltua ja levy-yhtiön kaaduttua jäi levyn kohtalo ilmaan pyörimään. Slapin foorumeilla asian kanssa tekemissä ollut henkilö lupaili repressiä mm. Waxpoeticsilta aina tasaisin väliajoin, mutta ei sitä tainnut koskaan tulla useista yrityksistä huolimatta erinäisten oikeudellisten sekoilujen takia. Eli jos tämän onnistut löytämään vinyylinä niin nostan hattua. Muutamia kappaleita on internetin perusteella ollut myynnissäkin, mutta helppoa tämän käsiin saaminen ei tule olemaan. Voisi sanoa että skeittileffasoundtrackien graalin malja. 

Visual Soundin jazzit jatkuvat myös lopputeksteissä, jossa on 90-luvun alkupäässä vaikuttaneen Django Reinhardtin biisi, Clouds, vuodelta 1935. Django on jazz-kitaroinnin uranuurtajia ja pidetään yhtenä jazzin uranuurtajista ja ensimmäisenä eurooppalaisena merkittävänä jazz-muusikkona.  

* * *


Edvard Deveran partti Mad Circle: Let the horns blow (1996) -leffasta ei ole varmasti tunnetuimmasta päästä, mutta siitä löytyy erinomainen jazz-latino biisi. 


* * * 

Sheep Shoesin Life of Leisuresta(1996) löytyy myös jazzin suuntaan menevä biisi Brian Andersonin partista. Kyseessä on Unkarilaisen Gabor Szabon Bacchanal. Gabor Szabo oli kitaristi, jonka musiikissa yhdistyi kansanmusiikki, jazz, rock ja moni muu genre. Häntäkään ei voi pitää ihan klassina jazz-muusikkona, vaikka onkin tehnyt musiikkia ja levyttänyt jazzista tunnetuille levymerkeille. 


* * * 

Eastern Exposure 3 New York montage-osuuden Miles Davisin biisi on modernimpaa jazz-ilmaisua. Miles Davisin soololevy "Doo Bop" on Easy mo Been (tuottanut mm. Bigin ja 2pacin klassikoita) kanssa tehty projekti, joka valmistui vasta Miles Davisin kuoltua. Arviot levystä eivät ole hirveän hyviä, mutta levy on kokonaisuutena mielestäni parempi, mitä sen vastaanotto aikanaan antoi ymmärtää. Levy syntyi Miles Davisin asuessa New Yorkissa ja hänen halustaan tehdä levy, joka kuvaa ja tallentaa katujen ääniä sekä tunnelmaa. Tämän takia biisi on myös erinomainen valinta EE3:sen parttiin, jossa tiivistyy jotenkin New Yorkin katuskeittauksen henki tuohon aikaan suht mystisen täydellisesti. Miles Davisia löytyy myös FTC 3:sta biisillä He loved him madly.


* * * 

Muun muassa Girl/Chocolate familyn leffat esittelivät soul-klassikot ja breikit skeittileffojen soundtrackeihin. Tämän vanavedessä muun muassa Mouseen eksyi osittain jazz-genren alle tippuvaa musiikkia, vaikka kyse on enemmän soul jazzista tai funk jazzista, kuin jazzista sen puhtaassa perinteisessä muodossa. Tunnetuin esimerkki on Guy Marianon Mouse-partista löytyvä Herbie Hancockin Watermelon Man. Muita aikakauden vastaavia esimerkkejä on Richard Mulderin partista löytyvä Nautilus ja 20 Shot Sequencesta Maurice Keyn partista löytyvä Welcome to Brooklyn. 


* * * 

Jahmal Williams DNA:n Continuum-leffassa (2002) on aivan liian aliarvostettu partti. Myös musiikki on silkkaa kultaa, eli John Coltronen klassikko, My Favorite Things. 

* * * 

Coltarenen Blue Train löytyy taas Powellin ei-niin-tunnetusta Scenic Drive leffasta Danny Wainwrightin partista. Ei kyllä mikään paras esimerkki yhtään mistään. 


* * * 

Thomas Campbell teki Supremelle vuonna 1995 skeittilyhärin, jossa jazz on vahvasti läsnä kahdella Coltranen biisillä, Resolution ja Ackknowledgement. Kappaleet ovat Coltrenen merkittävältä A Love Supreme levyltä kaksi ensimmäistä biisiä ja pätkäkin on nimetty siis levyn mukaan. Aikanaan tätä ei varmaan ole Suomessa nähty, mutta merkittävä leffa sikäli, että se on Supremen ainoa skeittituotos videolle ennen Strobeckin Cherryä ja kuvaa hienosti 90-luvun New Yorkin skeittausta. 


* * * 

Kuten aiemmin Watermelon man niin samaan fuusiojazzin kategoriaan menee myös Magentan SF Hill Street Blues leffasta löytyvä Weather Reportin Boogie Woogie Waltz. Fuusiojazz yhdisteli jazziin elementtejä populaarimmasta musiikista ja muista genreistä, kuten rockista. Monesti tämä tarkoitti esimerkiksei suoraviivaisempia rumpukomppeja. 


* * * 

Toman partti Teensissä on yksi isoimpia Suomiklassikoita, eikä vähiten biisinsä takia. 60-70-luvun saksofonivirtuoosi John Klemmerin Free Soul on moneen hip hop -klassikkoon samplatty biisi vuodelta 1969. John Klemmer oli myös jazzin popularisoija, joka yhdisti muita musiikin lajeja saksofoniinsa, ja toi jazz-ilmaisua muidenkin kun jazz-puritaanien tietoisuuteen. Free Soulissa onkin paljon hip hopmaisia elementtejä jo valmiiksi ja se kuulostaa ikäistään paljon modernimmalta. 


My Favorite Things on omissa videoissaan myös kunnostautunut jazzin käytössä, kuten tässä ensimmäisessä promossa. Biisinä luonnollisesti Coltranen My Favorite Things. Tällä kertaa kyseessä live-versio. 

* * * 

Muitakin kotimaisia esimerkkejä varmasti löytyy, ainakin tässä RCM:n promossa on tuntemattomaksi jäävä jazz-biisi. Jazzia ja varsinkin maailmanmusiikkia on käytetty kotimaisissa leffoissa paljon, mutta ei lähdetä niitä tässä erikseen erittelemään. 


Itärannikolla ja jazzilla on skeittileffoissa ollut vahva yhteys 2000-luvulla. Muun muassa Trafficin ja 5boron leffoista löytyy jazzia ja erilaista jazzahtavaa maailmanmusiikkia muutamia kappaleita. 

Länsirannikolla jazz-estetiikasta on huolehtinut taas Western Edition mutta vaikka grafiikoissaan WE on viljellyt paljon jazz-vaikutteita niin sen leffoissa ei itseasiassa kovin paljoa jazzia ole. 

* * * 

Supernautin Urban Canvas-leffassa Tony Cox skeittaa avant garde jazzin pioneerin Sun Ra:n Plutonian Nights -kappaleeseen. Jos Sun Ra ei ole henkilönä tuttu, kannattaa tutustua hänen elämäntyöhänsä sekä muusikkona että persoonana. Sun Ra muun muassa kertoi olevansa kotoisin Saturnuksesta. Hänen tuotantonsa on yli 100 levyä laaja. 

* * * 

Ulkomailla uudemmista indie-leffoista muun muassa Josh Robertsin australilaista skeittausta sisältävät Domingo 1 & 2 nojaa vahvasti jazz-estetiikkaan ja soundtrackiin. Muutenkin oikein hyviä leffoja, suositus. 


* * * 

Kuuntele ja tilaa artikkelin playlist TÄÄLTÄ

Teksti: Mikko Kempas

Keskustele Facebooksissa