Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Skeittauksen SM-kisat 2018 - Tulokset

14.02.2018 / Toimitus

Skeittauksen SM-kisat jäivät vuodelta 2017 historiallsesti väliin. Tässä vuoden 2018 tulokset. Kisat käytiin Tampereella Trelogy-tapahtumassa ja ensi vuonna sama kuvio toistuu. Tapahtuma oli loistava, vahva suositus ensi vuoteen. 


Kuivaamon alue Tampereen kupeessa ja sieltä löytyvä KenneliDIY sekä sen viereinen halli, johon rakennettiin kisoja varten kamat, toimi loistavasti kisapaikkana. Perjantain sessarit poolilla olivat parhaita live-skeittikokemuksia ja siinä päästiin lähelle jo CPH-open henkistä tunnelmaa ja tiivistä hurmosta. Chris Russell repi suunnilleen Kennelin kappaleiksi. Uskomaton skeittaaja. Viereiseen halliin rakennettu simppeli kisastreet toimi varsin hyvin kaikille nuoresta vanhaan. Taso oli kova myös alemmissa sarjoissa ja ehjia raneja nähtiin yksi toisensa perään. Ruokapuoli toimi, eikä tarvinnut enää harmitella venehallin nakkikorien hintaa ja kehnoutta. Talvi ja lokaatio alueelle ovat hieman haasteellisia, mutta kisojen tunnelma oli lähimpänä legendaarisia venehallin SM-kisoja mitä on ollut. Vahva suositus ensi vuoteen. Kun meininkiä saadaan vähän isommaksi niin tästä tulee uskomattoman hieno konsepti. Tarkempi analyysi tapahtumasta tulossa 1/18 lehteen. 

 

Kiitos Pirkanmaan Kaarikoirat ja Suomen Rullalautaliitto. Hienoa duunia! 

 

Naiset / Women:


1. Heini Luotola


2. Hanna Ylätalo

3. Enni Kalilainen


4. Susanna Suomi


5. Hannastiina Koskelo

 

Ikämiehet / LP 33 1/3:


1. Jyri Pitkänen


2. Pete Ruikka


3. Jani Mäkelä & Räd Mike


5. Mikko Kyrönviita


6. Penna Salisma


7. Mika Uuksu


8. Juho Liesmäki


9. Tero Malinen


10. Antti Lampinen

14- ja alle vuotiaat / 14 and under:


1. Veetu Hietala


2. Niko Salo


3. Aake Kauppinen & Alvar Takala


5. Onni Kylmänen


6. Kalle Heiskanen


7. Jasu Pekkala


8. Otso Saarela

15-17-vuotiaat / 15-17 years old:


1. Victor Höglund


2. Eetu Toropainen


3. Eetu Hirvonen


4. Leevi Wentjärvi


5. Toni Lehtonen


6. Aaron Rautio


7. Toivo Palomaa


8. Teemu Turunen


9. Herkko Karjalainen

Avoin / Open series:


1. Samuli Kinnunen


2. Ville Nyström


3. Jaakko Ojanen


4. Joel Juuso


5. Aleksanteri Luostari


6. Briston Basola & Pekka Palomaa


8. Ville Välimäki & Miro Kaarnasaari


10. Eemi Ahonen


11. Pentti Järvelin


12. Lauri Ojanen & Joose Korkka

MANSERAMA Bowl Jam:


1. Chris Russell


2. Björn Lillesoe


3. Simon Karlsson

HELride best trick:
Kusti Kauppinen – HERO OF THE DAY

 

Jatkojen voittaja / Winner of the afterparty:
Mikko Kymäläinen

 

Kuvat: Keke Leppälä

 

Keskustele Facebooksissa