Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

The Breeders saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

09.01.2018 / Toimitus

90-luvun amerikkalaisen vaihtoehtorockin keskeisiin bändeihin lukeutuva The Breeders saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yhtyeen ensi kesän Euroopan-kiertue vierailee Helsingissä Tavastia-klubilla tiistaina 26. kesäkuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 11. tammikuuta.

 


Pixies-yhtyeestä tutun Kim Dealin ja Throwing Muses -muusikko Tanya Donellyn vuonna 1989 perustama The Breeders muistetaan parhaiten vuoden 1993 albumista ”The Last Splash”, jonka ykköshitti ”Cannonball” on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista alternative rock -anthemeista. Urallaan kolme muutakin pitkäsoittoa julkaissut kokoonpano jäi tauolle 90-luvun puolivälissä, jonka jälkeen The Breeders on toiminut vain periodiluonteisesti.

Parhaillaan The Breeders on ajankohtainen ”Wait in the Car” -paluusinglestä, joka on yhtyeen ”The Last Splash” -aikaisen klassisen kokoonpanon (Kim Deal, Kelley Deal, Josephine Wiggs, Jim Macpherson) ensimmäinen uusi julkaisu yli 20 vuoteen. Ensi kesän Euroopan-kiertueella The Breeders soittaa lähinnä festivaaleilla, joiden ohella on luvassa muutamia klubikonsertteja. Viime aikoina yhtyeen keikat ovat painottuneet erityisesti ”The Last Splash” -levyn materiaaliin.

Ti 26.6.2018 Helsinki, Tavastia

LIPUT:

Myyntiin to 11.1.2018 klo 9.00

- ennakkoon Tiketistä 37 EUR (+toimituskulut alk. 2,50 EUR)

- ovelta 41 EUR

www.thebreedersmusic.com

www.facebook.com/thebreeders

www.tavastiaklubi.fi 

www.fullsteam.fi 

 

Keskustele Facebooksissa