Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Versace Henrik – Somee, gearii ja marmorii.

13.10.2017 / Joonas Pulkkinen

Versace Henrikin haastattelu numerosta 2/2017.


 “Versace Henrik, straight from Loutti, Marble gang 96.” 90-luvun lopussa syntyneiden ja modernin suomi hiphopin kielen päällä olevia nimiä. Performanssitaiteilija, hämmentäjä, ja tyyli-innovaattori Yung Leanin hengessä. Sen kummemmin Versace Henrik ei itseään tai taustaansa valaise. Nuoren hiphopin tekijän käsitykset hiphopista ja ympyröivästä maailmasta saattavat poiketa huomattavasti tuplakassudekki-sukupolven käsityksistä. Miten Versace Henrik näkee hiphopin sosiaalisen median aikakaudella?

Henrik aloitti rapin tekemisen frendiensä kanssa posserap-muodossa 2013. ” Se oli enemmän sellaista boom bap-tyylistä, mutta kusahti omaan mahdottomuuteensa.” Hip-hopin ja rapin kuuntelu lähti Henrikillä itse asiassa täysin instrumentaali-osastosta. ” Pidin rapia aikaisemmin typeränä touhuna ja kavereiden kanssa ennemminkin puheena. Me fiilailtiin biittejä, mä olin musaluokalla, niin siitä tarttui sellainen musiikkielitismi. Että ei rap ole edes mitään musaa. Mutta instruissa tykkäsi jazz-vaikutteista, etenkin boom bap-jutuissa. Me kuunnelltiin Bonoboa ja RJD2:ta ja jotain muuta ekaksi.” Yläasteen lopulla mökillä hyvän tunnelman ympäröivänä Henrik kavereineen vapautui myös leikkimieliselle freestailaukselle. Myöhemmin hyvän ystävänsä Ahdin kanssa yläasteen loppupuolella hän uskaltautui myös nauhoittamaan erilaisin pseudonyymein ja kokoonpanoin, kuten Universumin pelastajat. ” Ahti räppäs vitun pienenä äijänä, jolla on smokki ja silmälasit. Ja mä olin huutava spurgu. Siitä lähti hommat kehittymään.”

Sittemmin Henrik tutustui Cypress Hilliin ja Wu-Tangiin ja perusti oman rappicrewinsa. Projektin taantuessa hän kiinnostui myös suomirapista. ” Tajusin, että täälläkin tehdään ihan sairaasti tavaraa. Aloin kuuntelee Pajafellaa. Ja sitten näitä äijiä, jotka tekee nykyään mun kanssa musiikkia, ja joita pidän vertaisina. Kuten Tippa-T:tä. Mauno Gangia. Mä kuuntelin niitä ja halusin olla kanssa nuori äijä, joka tekee uutta musaa. Sitten olen kuunnellut kanssa A$AP Rockya ja Fergiä. Ja kaikkea ug- ja soundcloud-paskaa tietty! Black Kray, Goth money records, Yung Lean ja niiden posse, Sad Boyssit ja muut. Ja nyt kun on tehty huutoräppiä, niin kyllä XXtentacionia on tullut kuunneltua.”

Henrikin agressiivista tapaa esiintyä livenä, sekä aiheuttaa Lonnan juhannuksen kaltaisia hämmennyksiä, jopa jäätävää kylmää hiljaisuutta itsensä ja yleisön välillä, selittää hänen taustana punk-musiikin kanssa. Kun Versace Henrikin keikkoja ja olemassaoloa pohtii performatiivisessa mielessä niin voi ajatella, että matka GG Alliniin tai New Yorkin 70-luvun alun performanssitaiteeseen ei ole edes kovin pitkä. ” Mä halusin tuoda sitä meininkiä räppiin ja sitähän aika paljon noissa nykyisissä ug-jutuissakin on. Joku on tullut valittaa, että sä kopiot tätä ja tätä. Mitä vitun väliä? Mä kopioin sen, mutta teen sen omalla lailla kuitenkin. Vaikka yrittäisit kopioida täysin biisejä, niin et pysty olemaan se toinen äijä. Et pysty koskaan kopioimaan täydellisesti. Ja eikö se ole vaan hyvä, että saadaan erilaista musaa Suomeen? Kaikki ei tee sitä boom bap-kamaa tai mitä tekeekään.” Hän myötää, että välillä tulee pohdittua liikaakin mitä lopulta tulee tehtyä, mutta tavoitteena on kuitenkin tehdä aina ”musaa”, mitä haluaisi itsekin kuunnella. ” Katson, että teen aika omaperäistä musaa, vaikka lyriikoiden aiheet on kyllä aika lailla sellaista gangsta-höyhötystä.”

Keikkojaan Versace Henrik ei lähde puolustelemaan tai perustelemaan. Hän kertoo, että tykkää aidosti riehua ja oikeuttaa tekniset ratkaisut omien fiiliksensä kautta. ” Mä tykkään soittaa playbackkina. Ei mua kiinnosta vittuakaan räppää keikoilla. Ei jengi tuu mun keikoille kuuntelee mitään vitun räppäystä. Se on miten mun esiintyminen toimii, vähän kuin menisi sitä performanssitaidetta katsomaan.” Hän myöntääkin selkeät vaikutteet ja yhtymäkohdat aikaisemmin mainittuun GG Alliniin. ” Meillä oli punkki-bändikin, jonka nimi oli Jee Jee Allin. Mä oon aina fiilistänyt rajua esiintymistä. Kaikki parhaat keikat, joilla itse oon ollut on sellaisia, että tullaan yleisöön ja iholle. Mä haluan esiintyä myös itse silleen. Tänäänkin katsoin Germsin liveä vuodelta 1979. Niiden laulaja oli niin kuoseissa, että se ei pysynyt edes pystyssä. Se oli vitun loistavaa. Se katsoi yleisöä kunnon tappajailmeellä ja heilui ihan saatanasti. Yritti kiivetä jonkun pa:n päälle. Ton kaltaista raakaa energiaa mä haluan myös itse tuoda. GG:kin teki kaikkea ihan pimeätä, mä en kyllä tarkoituksellisesti aio kuitenkaan hakkaa ketään mun keikoilla tai kuolla.”

Kun katsoo nykyisiä hiphopin valtavirtanimiä, pari trendiä tuntuu korostuvan. Eksentrisyys ja aito outous, sekä 90-luvun övereimmistäkin camo- ja untuvakuoseista pitkälle päästy sportswear-kultti. Välillä tuntuukin, että katsoisi aerobic tai mäkihyppyvideoita youtubesta musiikkivideoiden sijaan. Muoti ja kapitalismin logiikka tuntuvat kiertävän kehää. Nappiverkkarit ja Tommy Hilfigerin kokovalkoiset löytävät aina tietyt uuden sukupolven edustajat siinä, missä löytävät Beatles, Henry Millerin romaanit tai Hitchcock kuluttajansa. Geareissa ei sinänsä ole mitään outoa hip-hop-kulttuurissa, koska nämä korostuivat jo 80-luvulla vaikkapa Run DMC:n, Public Enemyn tai Fila Fresh Crewin kaltaisten possejen esteettisessä kuvastossa. ” Mun mielestä visuaalisuus on tärkeätä ja haluan itsekin panostaa ulkoasuun, mutta loppupeleissä ei sillä ole niin väliä. Brandayksestä, musta se kannattaa erottaa hieman musiikista. On tapauksia, että on brandätty vitun hyvin, mutta musiikki on sitten niin ja näin. Mutta se on kovaa paskaa, jos näytät kiinnostavalle jäbälle ja musakin toimii.” Hän myöntää panostavansa geareihin tiettyyn pisteeseen, mutta valittaa, että jo live-esiintymiset hankaloittavat liikaa mannekiinin leikkiä. ” Mulla tulee ihan vitun kuuma. Tekee mieli ottaa ne pois. En pysty myöskään käyttää mitään kultachainei tai hienoi kledjui, koska nekin menee ihan paskaseksi.”  Musiikkivideoissa tilanne on eri ja näyttävyyteen satsataan. ” Meillä on uusi video tulossa, mistä tulee myös paita-promo. Ollaan pohdittu kavereiden kanssa, että tossa musavideo-geimissä meidän osalta tapahtuu aina yksi asia. Meillä oli toi Marble Winter- video, missä ainoa asia mitä tapahtui oli, että mä tanssin niiden marmoripatsaiden keskellä. Meillä oli Mac-musavideo, ainoa asia mitä tapahtuu, että räppään niiden mac-koneiden kanssa. ” Musiikkivideotkin ja näiden esteettiset arvot ovat niinikään keskeinen osa nykyistä hiphop-kulttuuria, jossa onnistunut video nykyisen internet-ajan ironian värittämänä saattaa olla tärkeämpää, kuin julkaistaanko kappaletta koskaan levyllä, kassulla tai digi-sinkkunakaan. Someaikakauden hiphop-musiikin keskeinen ilmiö on, että kovimmat kappaleet saatetaan oikeasti julkaista vain netissä. ” Musavideolla saa näkyvyyttä. Ei se kuitenkin ole pakko, itsekin laitan koko ajan soundcloudiin tavaraa ja julkaisen ihan vaan mitä tykkään. Periaatteessa ne on sinkkuja, mutta ajattelen niiden lähinnä olevan julkaisemiani biisejä.”

Monet Henrikin ideat toteutuvat spontaanisti ja vahingosta inspiroituen. Henrikin läpistä tuttu Marble Gangkin syntyi vahingosta. ”Fuck Life, Stay Online taisi olla mun kolmas biisi. Siinä on sellainen adlibi, missä huudetaan Marble Gang, joka tuli puhtaasti jostain alitajunnasta. Siitä se lähti ja oon miettinyt, mikä tää case oikein on? Mä oon tajunnut, että se on meidän lifestyle vittu. Liittyen vaihtoehtoisiin päihteisiin tietty, mutta marmoripatsas, se on myös karua kauneutta, kuten meidän livet. Pelottavaa tai vaaran tuntua, mutta vitun siistiä. Kun sä työstät patsasta, sulla on se kivimöhkäle siinä ja siitä tulee joku vitun siisti juttu. Ja kun me tehdään musiikkia, niin mä tykkään runkkaa niitä biisejä ihan vitun paljon. Vaikka se saattaa kuulostaa, että viidessä minuutissa on tehty jotain kämäistä paskaa, niin on ne harkittuja. Kun sä teet marmoripatsaita, jengi hioo niitä joku kuustoista vuotta, eikä ne ole vieläkään täydellisiä. Mutta se mentaliteetti, että tähtää siihen, että on vittu paras.” Hajonnan tuotettujen raitojen tuotannollisissa arvoissa Henrik myöntää kuten vaihtelun flown toimivuudessa. Jälkimmäiseen hän haluaa panostaa ja keskittyä millä tyyleillä läpät heitetään.

Julkaisuista Versace Henrik ei pahemmin stressaa, kuten soundcloud-julkaisemisen innosta saattaa päätellä. ” Ei me olla mietitty yhtään fyysistä muotoa. Meidän HOODKVLT mixtapekin, joka julkaistiin vinskana tuli vähän vahingossa, kun Royal Mintin tyypit ottivat muhun yhteyttä. Samalla tuli yksi seiska. Ne oli fiillistellyt sitä ja halusi julkaista sen vinyylinä. Mä olen avoin, mutta en jaksa itse lähteä säätämään, että tää tulee cd-r:nä ja tämä vinyylinä ja kasettina. Nettiin vaan. Olen kasvanut sillä aikakaudella, että olen netissä koko ajan. Olen ollut siellä koko elämän ja se on se mun kotikenttä. Kasetti ei ole basically mun juttu.” Keskeisempänä julkaisun tapana hän katsookin soundcloudiin tekemänsä mixtapet. ” Kun teen jonkun biisin, mietin sopisko tää johllekin mixtapelle. Ja panttaan sitä ehkä hetken. Mä uhkasin Rumballe, että teen viis mixtapea tänä vuonna. Nyt on kolme julkaistu. Tyylit muuttuu koko ajan, niin on kiva julkaista ne aikakaudelle mille ne sijoittuu.  En mieti mitään levykokonaisuuksia, koska se vie vähän pois siitä aitoudesta. Sellainen raakaemootio kuuluu niissä biiseissä. Ei haluta hioa liikaa, mutta ei haluta paskaakaan. Eikä mietitä, että tässä on joku vitunmoinen konsepti. Lyriikatkin on, että räpätään jotain.” Hän ei kuitenkaan sulje mahdollisuutta, että tulevaisuudessa kokeilisi erilaisiakin tapoja suhtautua tuotannon julkaisemiseen. Taustoja hän tuottaa itse, mutta ostaa myös muiltakin.

Aikalaisuus z-sukupolven jäsenenä selittää paljonkin Versace Henrikin olemassa oloa ja taiteellisia ratkaisuja. Jos 90-luvun hiphop-sukupolvella, RZA:lla, Madlibillä, DJ Premierillä ja kumppaneilla olisi ollut käytössään kotitietokoneet ja internet nauhureiden ja samplereiden sijaan, tuntuu järjettömälle etteikö niitä olisi käytetty. Internet sen sijaan altistaa kenet tahansa nuoren ja herkän äärettömälle määrälle vaikutteita, jolloin korostuu juuri ajan nopeus ja läppien suhteellisesti pienempi kestävyys ajassa. On kenties vaikeampaa myös tuottaa usean sukupolven kestävä hiphop-saaga. Hiphop musiikki kohtaa saman ongelman, jonka postmoderni filosofia arvioi historiasta 70-luvun lopussa. Suurten tarinoiden päättymisen. Sitä ei kuitenkaan tarvitse jäädä surkuttelemaan, vaan nopeudelle ja sen ilmiöille voi olla myös avoin ja reaktiokykyinen. ” Meitsinkin nousu tapahtui jossain kuukaudessa. Ensimmäinen Versace Henrikin keikka oli ainoastaan kavereille hylätyssä K-marketissa. Mun ystävän Likaisen Leppäsen kanssa puolen tunnin splittikeikka. Siellä oli joku 100 ihmistä, mutta ekalla varsinaisella keikalla Tampereen Vikkula-baarissa oli yhdeksän tyyppiä. Ehkä vähän vähemmän. Muutama tyyppi, jotka oli jostain syystä kuunnellut mun cloudia, oli tullut vittu Valkeakoskelta asti! Siellä oli kanssa yksi tyyppi, joka oli käyttänyt ekan kerran Versace Henrik tai Marble Gang hashtagia. Mä aloin seuraa sitä instagramissa ja se tuli sinne, Joonas Rundelin. Se oli mun eka fani. Seuraava keikka soitettiin Siltasessa, siellä oli jo sitten jo muutenkin 100 tyyppiä. ” Hän korostaa kuitenkin, että nopeudesta huolimatta ajan käsitys ja julkaisutahti vaativat harkintakykyäkin. ” Joka viikko ei pysty laittaa mixtapea ulos. Liika on liikaa, jengi ei jaksa kuunnella. Mä ite tykkään tehdä musaa, teen sitä päivittäin ja myös kirjoitan, niin sitä kuitenkin tulee.”

Mikä sitten hiphopin suunta on? Kymmenen vuotta sitten elettiin clubirapin kulta-aikaa, josta on niin tuotannollisesti kuin tyylillisesti kuljettu pitkä matka tähän päivään. Henrik kuvaa tilannetta kuitenkin hyväksi. ” Rappihan on voittanut edm:n klubeilla, mikä on ihan vitun jees. Yks päivä tajuttiin just, kun oltiin tekee musaa ystäväni Trevorin asunnossa, että nykypäivän mainstream-musa on ihan vitun hyvää. Me tykätään trapista, normirapista niin se on siitä, että voi mennä baariin, missä kuuluu vitun hyvää musaa. Vähän kuin olisi himassa kuuntelemassa.”

Teksti ja kuvat: Joonas Pulkkinen

 

 

Keskustele Facebooksissa