Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Parkkiesittely - Kilo DIY (Turku)

01.07.2017 / Toimitus

Turun DIY-parkeista UJP on paremmin tunnettu. Turusta löytyy kumminkin myös toinen helmi nimeltään Kilo DIY.


UJP:hin verrattuna enemmän tilaa ja vähemmän kaaria sisältävä parkki löytyy Kilosport-liikuntakeskuksen päädystä. Pihalla on kuulemma ollut kamoja jo 90-luvulla, omistaja onkin hyvin myötämielinen skeittaukselle. Kaarinan kaupunki on maksanut materiaalikuluja. Rakentajien kannalta tilanne on win-win, koska tontti on yksityinen ilman kaupungin byrokratiaa, mutta kaupunki voi tukea silti rakentamista. Aikanaan paikalla oli kuplahalli ja flätti on hallin tenniskenttien pohja. Samanlainen alue oli ainanaan Siilinjärvellä legendaarisen Ahmon toinen alue. Näissä on aina hyvä ja kestävä asvaltti, joten jos tälläisiä löytyy alueeltasi niin kannattaa iskeä kiinni. Rakentamisesta on vastannut sekalainen crew talkoomeiningillä, lähinnä Nestehukat ovat olleet työmaavastaavia. Rakentaminen on tapahtunut 2012-2014 välillä. 

Paikan tulevaisuudesta ei ole täyttä varmuutta, voi olla että liikuntahalli laajenee paikalle jossain vaiheessa, mutta tuskin ihan lähivuosina. 

Paikalla on paljon pientä neppailtavaa ja kikkailtavaa, sekä pieniä kaaria / ditsejä / muuta vastaavaa. Varsin mukava paikka hakea Turun spottireissulla alkulämmöt. Suosittelemme vierailemaan. 

Hang Up parkkiesittely: Kilo DIY (Turku) from Hangup Magazine on Vimeo.

 

Keskustele Facebooksissa