Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Vapauta mielesi ja aloita lento…

08.06.2017 / Toimitus

Ceebrolisticsin ainutlaatuinen paluukeikka lauantaina Sidewayssissä. 


Olen tuntenut Ceebrolisticsin kolmikon yli 20 vuoden ajan, yhdessä ja erikseen ja hyvin erilaisissa yhteyksissä. Olen tehnyt Matin kanssa runokirjan ja Jannen kanssa levyn kannet, joita työstettiin muistaakseni muutaman vuoden ajan. Olen nähnyt heidät livenä kymmeniä kertoja ja päälle vielä toisen muutama kymmentä kertaa DJ-keikoilla, soolo-keikoilla ja Kiasman taideprojekteissa. Olen ollut läsnä klubeilla, kun he ovat lähestulkoon tuoneet useita musiikkigenrejä Suomeen. Ei yksin, mutta ainakin osana ensimmäisiä tilanteita, joissa minä ja moni muu ovat kuulleet ensimmäistä kertaa dubsteppiä, grimeä, ghettotechiä ja tuhatta muuta kokeellista bassomusiikin alalajia klubilla. He ovat istuneet Soukassa perheemme olkkarissa, kun teimme nettisivuja ensimmäisellä tietokoneellani Murmureille aikana, jolloin bändeillä ei oikeastaan ollut nettisivuja. Olen haastattellut heitä yhdessä ja erikseen muutamia kertoja, ensimmäisen kerran Numero #2:een 2000-luvun vaihteessa, silloin koko Murmur-possen kanssa. Viimeksi haastattelin Roopea vuoden 2016 viimeiseen Hang Uppiin. Ceebrot ja Murmurit ovat kulkeneet osina tai yhdessä läpi koko mun nuoruuden näihin päiviin saakka – välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta voisin sanoa, että Ceebrot ovat kokonaisuutena mun elämään eniten vaikuttanut yhtye.

Ensimmäisiä kertoja, kun näin heidät livenä, keikka taisi olla Espan lavalla, silloin vielä True Brothas Gospel –nimellä. Kävimme myös kavereiden kanssa Pasilassa Holy Smoke –bileissä, koska alaikäisille rap-klubeja tai mitään vastaavaa ei virallisesti siihen aikaan muutoin ollut olemassa. Jotain tilanteesta kertoo, että kävimme myös porukalla Asemantunnelin limudiskossa, missä tuli noin viisi biisiä räppiä illan aikana. Vaihtoehdot olivat vähissä. Samanhenkiset ihmiset vetivät toisia puoleensa, vaikka bileissä ei kaljapullot kiertäneet vaan jengi tanssi jossain Pasilan Rauhanasemalla räpin tahdissa tuntitolkulla pelkän limsan voimalla. Se oli kokematonta ja outoa, mutta samalla tuntui siltä, että ollaan todella jossain uuden äärellä.

"Hämärässä hiljaisuus häkellyttää, elämässä pitää aina säilyttää nämä hetket, jolloin voi nauttia menneestä ja keskittyä kuulemaan kunnolla mitä luonnolla on tunnolla"

Lähiön maailmankuva oli 90-luvulla aika yksioikoinen. Mopojen ja maahansyljeskelyn valtakunnassa ei ollut mallia siitä, että myös sai tuntea ja puhua ”syvällisiä”. Tunne siitä, että ”en kuulu tänne” oli vahvasti läsnä ja kaipasin erilaisia ympyröitä kuin joita ostarilla maleksimisella oli tarjota. Muun muassa Ceebrojen kautta tunsin ensimmäisiä kertoja yhteenkuuluvuuden tunnetta siitä, että myös kiltteydellä, syvällisyydellä ja pehmeydellä on paikka siinä alakulttuurien maailmassa, jossa halusin elää. Kuulostaa näin jälkikäteen sanottuna naivilta, mutta niin se oli. Ceebrojen kautta kuulin ensimmäistä kertaa räpissä sellaista, missä oli läsnä sellaista tummuutta ja melankoliaa, mitä musiikista perimmiltään aina etsin. Rap koettiin siihen aikaan helposti bilemusiikiksi, mutta Ceebrojen kautta tajusin, että se voi olla paljon muutakin.

”Kun kuu luo seinälleni varjoja, musiikkiin voin selälläni vajota. Syvälleni sisälleni kadota. Mielessäni niin mielissäni et pitää henkeäni haukkoa.”

Ceebrot vaikuttivat todella paljon omaan käsitykseeni siitä, että luovuudessa ei saisi jäädä paikalleen. On etsittävä uutta, yhdisteltävä asioita, eikä saa jäädä yhden genren kaavoihin makaamaan ja kopioimaan jo tehtyä. Käsitykseni muun muassa rapin mahdollisuuksista olisi huomattavasti kapeampi, jos en olisi koskaan tutustunut Ceebrolisticsin musiikkiin. Tämä ajatus laajeni koskemaan kaikkea luovaa tekemistä. Saman kaavan kopioinnilla ei ole merkitystä, pitää katsoa eteenpäin.  

”En halua muiden kintereillä perässä juosta, vaan seurata, tarkkailla, oppia, kuunnella, yhdistää, luoda.”

Nollapiste oli lopulta se levy, joka mullisti maailmani. Se venytti tuolloisen ajan mittapuulla uskomattoman paljon rap-musiikin ilmaisun rajoja ja sai unohtamaan sen, ettei genreä tarvitse rajoittaa kulttuurin konventioiden sisään. 0. oli vain taidetta, itseilmaisua ja luovuutta kanavoituna rap-musiikkiin, visuaalisesti ja musiikkillisesti. 0. on luultavasti tärkein levy mun elämässä. Esimerkiksi viimeisen Nollapiste-biisin scifi-leffamainen tausta, rakenne ilman kertsejä, vuorottelevat tyylit ja lyriikkojen sisältö oli jotakin muuta kuin mitä olin ikinä kuullut genren parissa.

”Minun onneni ei ole aineellinen. En ole lokeroitu, joten valitettavasti elämäntyylilleni ei löydy nimeä” 

On enemmän kuin oikein sanoa, että Ceebrot olivat aikaansa edellä. Taidekahvila MC:t eivät olleet kaikkien keskuudessa kovin suuressa huudossa 2000-luvun vaihteessa. Paljon oli myös ”Ihan kiva, mut ei pysty uskiksia kuunteleen” –tyylistä suhtautumista. Vasta Serkkupoikien myötä huomasi että nekin, jotka eivät olleet aikaisemmin fiilistelleet musiikkia alkoivat laittaa levyä soittimeen ja Ceebrot saivat ”yleisen hyväksynnän”. Ceebrojen merkitys suomiräpille on enemmän kuin merkittävä. Muistan yhden ensimmäisiä radiohaastatteluista, jossa he puhuivat halustaan tehdä suomenkielistä rap-musiikkia niin, että se kuulostaisi hyvältä. Silloin suomeksi oli tehty lähinnä Raptoria ja vastaavia hassutteluja, eikä juuri kukaan pitänyt ajatusta uskottavasta suomirapista mahdollisena. Ceebrot puhuivat halustaan tehdä musiikkia myös suomeksi ja kutsuivat tyyliään nimellä ”Finglish”. He unohtivat genre-rajat ja rajoitteet ja hyppivät rohkeasti aidan yli alueille. Tämän kautta tutustui paljon musiikkiin, johon tuskin muuten olisi tutustunut. Monet asiat, jotka on tehty Ceebrojen toimesta jo vuonna 1999, kuulee vasta nyt muussa suomiräpissä. 

Ceebrojen jäsenet ovat olleet siitä mukavaa seurattavaa, että vaikka olen nähnyt heidät livenä useammin kuin muistan, eivät keikat ole koskaan olleet samanlaisia. Uudet versiot ja uudet soundit ovat aina olleet läsnä. Koskaan ei tiennyt mitä odottaa, kuten esimerkiksi Ö levyn tullessa ulos. Odotettu levy johdatti jälleen uuden äärelle, kun Berliinin teknot, suhinat ja kai’ut tulivat tutuiksi muun elektronisen musiikin vallatessa levylautaset muutamaksi vuodeksi. Tätä kautta aukesi Monolaket, Polet, Basic Channelit ja koko muu kokeellisemman elektronisen musiikin kenttä, joka aikasemmin oli ollut monelle yhdentekevää tai tuntematonta aluetta.

Jos jostain voin olla ylpenä niin siitä, että joskus vuonna 1993 soitin koulussa Janne Hyttinen (sittemmin Pijall) nimellä tunnetulle kaverille Souls of Mischiefin levyä, jonka sittemmin hyvin tunnetun 93 til infinity –biisin olin kuullut 411 Video Magazinessä. Tästä innostuneena Janne soitti biisiä Roopelle ja tätä kautta löytyi polku 90-luvun alun länsirannikon uuden undegroundimman räpin suuntaan. Jos kyseinen levy olisi jäänyt ostamatta, niin olisi voinut jäädä jotain merkittävää väliin. No ei tosissaan, varmasti Hieroglyphicsit ja vastaavat olisi muutakin kautta lopulta löytynyt, mutta voin silti pilke silmässä vaalia omaa osaani tämän bändin historiassa.

Kiitos Matti, Roope ja Janne. On ollut hienoa seurata matkaanne.

-Mikko Kempas

”On kyllä hyvä jos multa voi saada suuntaa, Siksi meikäkin nyt sanoja mikrofoniin bustaa, huutaa, jos vaikka voisin jonkun mielen saavuttaa, edes pienen verran vaikuttaa. Aluks yks yhdelle, sitä kautta koko yhteiskuntaan voimme alkaa yhdessä vaikuttaa”

LISÄINFOA SIDEWAYS-KEIKASTA: http://sidewayshelsinki.fi/

Osa flyereista varastettu http://dope-at-the-time.blogspot.fi/ blogista 

Keskustele Facebooksissa