Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Skeittaus Singaporessa (Hang Up 2/16)

23.09.2016 / Toimitus

Singapore on pieni, Malakan niemimaan eteläkärjessä sijaitseva saarivaltio, joka tunnetaan futuristisistä ja moderneistä kaupunkinäkymistään. Singapore on erittäin tiheään asuttu kaupunki, joten ei ole ihme että moderni arkkitehtuuri tarjoaa paljon skeitattavaa, mutta Singapore tunnetaan myös tiukasta järjestyksestä. 

 


Avustajamme Matti Leppänen asui muutaman vuoden Singaporessa, joten kokemusta kaduilla ja parkeilla koluamisesta löytyy. Annetaan Matin kertoa minkälainen on paikallinen skene ja kannattaako Singaporeen suunnata spottien toivossa.  

Vuonna 1993 cyberpunk-käsitteen isänä tunnettu sci-fi kirjailija William Gibson vieraili ripeästi vaurastuvassa Singaporessa ja kirjoitti näkemänsä perusteella ensimmäisen merkittävän ei-fiktiivisen tuotoksensa “Disneyland with the Death Penalty”. Singaporen keskusjohtoista teknokratiaa kovin sanankääntein kritisoiva artikkeli johti tämän julkaisseen Wired-lehden pitkään pannaan valtiossa, jossa lehdistönvapautta pidetään koko kehittyneen maailman alhaisimpana ja joka taiteilee näennäisen demokratian ja tiukan autoritäärisen vallan välimaastossa nauttien samalla Kaakkois-Aasian ja lähes koko maailman parhaasta elintasosta, koulutuksesta ja taloudellisesta vauraudesta.

Itse muutin Singaporeen vuoden 2014 alussa töiden mukana, ja yksi ensimmäisistä muistikuvistani – jyrkkänä kontrastina paratiisimaiselle ilmastolle ja lähes sairaalamaisen steriilille siisteydelle – oli bussipysäkillä seissyt jättimäinen mainoskyltti, jossa luki hyytävä teksti: “Rioting will get you nothing ... But caned.” Ja ennen laskeutumista olin totta kai täyttänyt maahansaapumiskortin, jossa muistutettiin siitä, että jos minulla sattuisi olemaan huumausaineita mukanani, minut tuomittaisiin kuolemaan. Tämä tosiaankin on maa, jossa säännöt ovat tiukat ja missä kansa pidetään tottelevaisena äärimmäisen kovilla ja ehdottomilla rangaistuksilla. Eräs hyvä viimeaikainen esimerkki on kahden parikymppisen saksalaisen graffititaiteilijan saama kepitys ja lähes vuoden mittainen vankeusrangaistus (he erehtyivät poseeraamaan valokuvassa Singaporessa tekemänsä piissin vieressä). Parivaljakko oli jo ehtinyt lähteä maasta Malesian puolelle, mutta heidät etsittiin yhdessä paikallisen poliisin kanssa ja palautettiin maahan kärsimään tätä kohtuuttoman kovaa ja fyysisesti nöyryyttävää rangaistustaan.

National Stadiumin park.

Skeittarin näkökulmasta tämä äärimmäistä tottelevaisuutta, siisteyttä ja valtaa kyseenalaistamaton kulttuuri on melko täydellisessä ristiriidassa vanhan kunnon “Skate or Die” -asenteen kanssa. Varsinkin katuskeittaus on Singaporessa ongelmallista: jos jopa purukumi on koko valtiossa kiellettyä sen takia, että se saattaa jättää maahan heitettynä epämiellyttävän näköisiä länttejä, tuskinpa uutuuttaan kiiltävien marmoriledgejen tärvelemistä kauhean hyvällä katsotaan. Työkaverini sai 300 Singaporen dollarin (noin €200) sakon ihan vaan rullailemalla puistoalueella monumentin läheisyydessä.

Kaikesta tästä huolimatta uskaltauduin muutaman kerran katuspoteille onneani koettamaan. Jos ledget, kurbit, pienet hänkät ja matalat portaat kiinnostavat, Singaporen Central Business District ja alue Marina Bay Sandsin edustalla (lienette nähneet kuvia: se jättimäinen hotelli, jonka katolla on maailman suurin surffilauta) ovat täynnä erinomaisia paikkoja. Flätti on suurimmilta osin erinomaista, ja futuristiset kaupunkimaisemat luovat jännää unenomaista tunnelmaa – varsinkin pimeällä neonvalojen hehkussa. Ongelmana on luonnollisesti se, että kyseessä on kaupungin arvokkainta aluetta ja käyttäytymisen odotetaan olevan sen mukaista. Näiden alueiden vieressä oleva, hieman vanhempi Raffles Place tuntuu olevan oikeastaan ainoa paikka, missä katuskeittausta näkee useammin, mutta sen lukuisat ledget on jo melko tiiviisti tapitettu. Hyviä linjoja löytyy silti, koska tapittajat eivät selkeästi ole kauhean hyvin tienneet, mitä tekevät. Singapore Flyerin (suuri maailmanpyörä) vieressä Kallang Riverin laidalla on erinomainen jyrkähkö ditsi, johon saa hyvin vauhtia, koska sen viertä kulkeva jalkakäytävä laskeutuu alaspäin juuri sopivasti sen kohdalla. Tämä on maisemiensa puolesta myös erittäin kuvauksellinen spotti.

Kovien rangaistusten pelko ajaa suurimman osan skeittareista parkkitouhuihin. Vain noin 50 km x 30 km kokoiselta saarelta onneksi löytyy riittävästi skeittipuistoja, jotta skeittaus pysyy mielekkäänä. Tärkeimpänä näistä saaren itäpuolelta, meren rannalta löytyvä Xtreme Skate Park @ East Coast (täydet pinnat nimestä), joka on jättimäinen ja erittäin hyvin suunniteltu betoniparkki. Täältä löytyy todella isoa bowlia, hieman pienempää bowlia ja poikkeuksellisen iso ja hyvin toimiva striittialue. Itse parkin lisäksi alueesta tekee hauskan se, että meri on vain noin sadan metrin päässä, ja parin minuutin potkuttelun päässä on aivan erinomainen ns. ‘hawker center’ (tarkoittaa paikallista ulkoilmaruokakojukeskittymää). Täältä löytyy myös kaupungin paras ja alkuperäinen Singapore Laksa: kookoskermainen merenelävillä höystetty nuudelikeitto.

Toinen mainitsemisen arvoinen parkki löytyy aivan Singaporen pääostoskadun, Orchard Roadin, vierestä Somerset-metroaseman takaa. Erittäin keskeisen sijantinsa ansiosta tämä on loistava paikka tulla viettämään rentoa viikonloppuiltapäivää. Somersetin parkki on mukava, mutta ei millään tavalla mullistava; löytyy kurbeja, funboxia, ditsiä, quarteria, ja musta metallipintainen mini, johon kaatuminen ilman paitaa keskipäivän helteellä ei ole missään määrin suositeltavaa. Parkista on muodostunut jonkinlainen paikallisen skedeyhteisön kokoontumispaikka. Varsinkin sunnuntai-alkuillasta parkki on täynnä, ja siellä näkee ajoittain erittäin hyvääkin skeittausta. Keskimääräisen skedeejän taso ei ole täällä muuten lähellekään Suomen vastaavaa.

Pari muuta poikkeamisen arvoista parkkia ovat Bedokin miniramppi, joka kärsineestä ulkonäöstään huolimatta on erittäin kiva skeitattava, sekä Bishan Harmony Parkista löytyvä hieman kummallinen kokonaisuus, joka koostuu yllättävän hyvin toimivasta elementtistriittipuolesta sekä maailman ehkä huvittavimmasta betonibowlista. Paikalliset suunnittelijat olivat tätä tuumiessaan jostain syystä päätyneet täysin pyöreään kulho-designiin, missä vauhdin pumppaaminen on käytännössä mahdotonta. Copingille asti pääsee vain lisävauhteja potkimalla, mikä pidemmän päälle käy aika rasittavaksi. Viimeinen mainittava skedepuisto löytyy uuden kansallisstadionin vierestä, mihin koriskenttien reunalle on laitettu pystyyn melko tavanomainen Rhino-parkki muutamine lisäflättireilineen. Kiinnostavaksi tämän parkin lähinnä tekee sen hienot maisemat ja hauska sijainti.

Yksi selkeä havainto paikallisesta skeittikulttuurista on, että vanhempia skeittareita näkee erittäin vähän. Ja jos näkyy, he ovat lähes poikkeuksetta valkoihoisia, eurooppalaisia tai australialaisia työn perässä muuttaneita. Yritin vähän kaivella enemmän tämän perään, ja osasyynä on se, että skeittaus on Singaporessa aika uusi juttu: täällä ei yksinkertaisesti vielä ollut 80-luvun lopulla tai 90-luvun puolivälissä sitä samaa kriittistä massaa harrastajia, jotka olisivat luoneet kulttuuria ja jatkaneet sitä myöhemmille vuosilleen. Toisena syynä tuntuu olevan se, että singaporelaiseen vauraus- ja menestymiskeskeiseen kulttuuriin ei vain sovi lapsellinen skeittirenttuilu – varsinkaan yli kolmekymppisillä. Tässä vaiheessa elämää pitää olla katse kohdistettuna seuraavaa ylennystä kohden ja keskittyä siihen, kuinka saa omat lapsensa mahdollisimman hyvään esikouluun, jotta he pääsevät mahdollisimman hyvään peruskouluun. Ja yliopistoon. Mikä taas takaa heille parhaat mahdolliset eväät tulevaan taloudelliseen menestykseen. Sosiaalisen statuksen ylläpitäminen on huomattavasti tärkeämpää kuin omat naurettavan lapselliset harrastukset.

Toinen havainto skeittidemografioihin liittyen on se, että nuoremmat skeittarit ovat lähes aina malesialais- tai indonesialaistaustaisia, vaikka Singaporen kansa on etnisyydeltään noin 75-prosenttisesti kiinalaista alkuperää. Kun tiedustelin paikallisilta syitä siihen, miksi kiinalaisia ei parkeilla pahemmin näy, vastaukset liittyivät yleensä siihen, että nuoria kiinalaistaustaisia singaporelaisia ei yksinkertaisesti kiinnosta skeittaukseen liittyvä kapinahenkisyys tai individualismin havittelu. Heitä kiinnostaa enemmän koulumenestys tai panostaminen johonkin perinteisempään harrastukseen – kuten sulkapalloon tai viulunsoittoon. Tuskin tämä koko totuus on, enkä lähde nyt spekuloimaan tästä sen enempää, mutta eiköhän siinä jotain perää ole. Gibson oli tehnyt hieman samantyyppisen havainnon yli 20 vuotta sitten: “There is less in the way of alternative, let alone dissident style in Singapore than in any city I have ever visited. I did once see two young Malayan men clad in basic, global, heavy metal black – jeans and T-shirts and waist-length hair. One’s T-shirt was embroidered with the Rastafarian colors, causing me to think its owner must have balls the size of durian fruit, or else be flat-out suicidal, or possibly both.” 

Hevipaitoja ja pitkiä hiuksia näkee nykyään sentään vähän useammin – 70-luvulla vielä pitkätukkaisilta miehiltä leikattiin lentokentällä hiukset tai muuten ei päässyt maahan – mutta kyllä sitä vähemmistössä saa olla ja metrossa tottua kummastuneisiin katseisiin, jos pentagrammeja paljonkin vilahtelee t-paidassa.

Somerset.

Muodista kiinnostuneempaa skeittaria saattaa kiinnostaa se, että singaporelaiset rakastavat kaikkea nykiläistä tai japanilaista streetwearia, mistä johtuen täällä on erinomaiset kaupat esimerkiksi harvinaisempia tossuja himoitseville. Toisaalta taas perinteisempiä skeittikauppoja on aika huonosti, ja valikoima on rajallista. Somersetin skeittiparkilta parin sadan metrin päästä olevalla *SCAPE-ostarilla on yksi kauppa (Go Sports Skate Shop), toinen löytyy historiallisen keskustan Peninsula Plaza -ostarilta (Interstate Board Shop) ja kolmas (418 Skate Shop) löytyy kauempana idästä Bedokin minirampin läheisyydestä. Joka tapauksessa jos satut olemaan reissua suunnittelemassa Singaporeen ja mieli tekee skeitata, parempi tuoda omat kamat mukana kuin luottaa paikalliseen valikoimaan.

Kaikista rajoituksistaan huolematta Singapore voi olla skeittaajalle erittäinkin hauska kohde. Trooppinen ilmasto mahdollistaa skeittauksen 365 päivää vuodesta, paikalliset spoteilla ovat erittäin ystävällisiä, ja varsinkin muiden vanhempien skeittareiden kanssa on äärimmäisen helppo kaveerata. Ilmapiiri on rennon ystävällinen, ja parhaimmillaan täällä tuntee todellista yhteyttä muuhun skeittaavaan yhteisöön, koska ollaan selkeässä vähemmistössä ja ollaan ainakin jotenkin sitä samaa porukkaa. Jos näen jonkun lauta kädessä, varmasti moikkaan. Vähän kuten Suomessakin joskus aikoinaan. 

Toisaalta, jos urbaanin arkkitehtuurin luova käyttö on omalle skeittaukselle äärimmäisen tärkeää, jos King of the Road -tyyppinen sekoilu edustaa sitä ainoata oikeata skedekulttuuria ja jos liialliset rajoitukset ahdistavat – kuten William Gibsonia, joka artikkelinsa lopussa pakeni paniikinomaisesti maasta ensimmäisella mahdollisella lennolla – on olemassa paljon sopivampia kohteita. 

Xtreme Skate Park @ East Coast

Teksti MATTI LEPPÄNEN  Kuvat ANTTI SAARELA & MICHELLE GOH

 

Keskustele Facebooksissa