Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Henna Ikola

27.09.2016 / Toimitus

Henna voitti viime vuonna skeittauksen SM-kisoissa tyttöjen sarjan. Kävimme Hennan kotikaupungissa Hyvinkäällä jututtamassa häntä skeittauksesta ja vähän muustakin. 


Koska sä oot aloittanut skeittaamaan? Ja kumpi tuli ensin, skeittaus vai lumilautailu? 

Mä aloitin skeittaamaan vuonna 2011. Lumilautailin ennen skeittausta. Iskä osti skeittilaudan, koska kun kesällä ei päässy mäkeen niin jotain piti päästä tekemään. Sitä kautta sitten pikkuveljen kanssa aloitin. 

Lumilautaileeko sun veli siis myös? 

Joo, meillä lumilautailee oikeastaan koko perhe. Iskä aloitti eka, mä aloitin vuoden myöhemmin. En meinannu eka suostua lumilautailemaan kun laskin suksilla, mut sit lopulta kokeilin kumminkin ja jäin koukkuun. 

Kumpi on kivempaa, skeittaus vai lumilautailu? 

Paha kysymys, ne on niin erilaisia lajeja sitten kumminkin. Jos ois pakko valita niin kyllä se sit lumilautailu lopulta ois. 

Tuntuuko että niistä lajeista on kumminkin apua toisilleen? 

Onhan niistä aika paljon. Kummassakin ollaan laudan päällä samoin päin niin kyllä se auttaa. 

Tunsitko muita tyttöskeittaajia aloittessasi? 

Sillon kun aloitin, en tuntenut. Sillon oli tosi paljon vähemmän tyttöskeittaajia. Nykyään, ei välttämättä täällä Hyvinkäällä, mut esimerkiksi Helsinkiin mennessä näkee joka parkilla tyttöskeittaajia. Tyttörullalautailijoiden toiminta on kumminkin auttanut siinä tosi paljon. 

Ootko sä ollut siinä toiminnanssa mukana? 

Oon käynyt tapahtumissa yleensä, mutta tänä kesänä en oo vaan ehtinyt. Ne kaikki sessarit ja muut on kyllä hyviä juttuja. 

Oliks aluksi mitään ongelmia olla ainoa tyttö parkilla? 

Ei, pojat otti kyllä hyvin mukaan. Ainoastaan noi pienet skuuttipojat saatto ihmetellä skeittaavaa tyttöä, mutta ei mitään negatiivistä. 

Seuraatko muuten skeittimediaa, videoita sun muuta? 

Kyl mä katon aika paljon. Tykkään melkein kattoa enemmän skeittausta kun lumilautailua, mun mielestä siinä tapahtuu enemmän, niin se on sitä kautta mielenkiintoisempaa. 

Blunt nosegrab to fakie. 

Osaatko sanoa jotain skeittiesikuvia? Koti- tai ulkomaisia? 

Ei suomalaisista oikein ketään, ulkomaalaisista pitää sanoa kyl Leticia Buffoni. Se on aika kova kyllä. 

No siitä on pakko kysyä, että mitä mieltä oot Letician vähäpukeisista kuvauksista? Hän on kumminkin kunnostautunut sillä saralla aika paljon ja käyttää tätä itsensä markkinoimisessa. 

Hah! Noi Letician vähäpukeiset kuvat nyt on vähän semmosia, että en ite lähtis tekemään tollasta ja on se vähän surullista. Tuntuu et toi homma on menny tohon, että se tyttö ei enää skeittaa nii paljon kun on nii paljon tollasia "'modelhommia”. Mutta se on sen oma asia, niin tehköön mitä tykkää. 

Katotko sä yleensä kisoja paljon? 

Joo, kyllä katon kaikki X-gamesit ja Street Leaguet sun muut vastaavat. 

Sä olit viime SM:ssä Seinäjoella ja voitit. Ootko käyny jäähallikisoissa? Jos vertaat niitä Seinäjoen kisoihin niin kummat oli paremmat? 

Kyl mä tykkäsin jäähallista enemmän. On se siisti että on kunnolla yleisöä ja kaikkea. Seinäjoki oli enemmän skeittaajien sisäpiirihomma. Olis se hyvä jos sais jotenkin järjestettyä vielä niitä jäähallikisoja. 

Käytkö sä kadulla ollenkaan skeittaamassa? 

Enimmäkseen parkilla, mut välillä kadulla. Kadulla lähinnä kurbia ja muuta pientä. 

Miten käsittelet sitä jos jännittää yrittää jotain temppua? Tämä tunne on varmaan ainakin lumilautailusta tuttu. 

Mulle se on aina ollu tahdosta kiinni. Vaikka jännittää niin se tahto voittaa jännityksen. Jos haluaa eteenpäin on vaan pakko unohtaa se jännitys. 

Skeittaus on menossa Olympialaisiin, mitä oot mieltä tästä? 

Siitä voi olla montaa mieltä, on se mun mielestä vähän hassu juttu. Mutta miksei toisaalta, kyl siinä kumminkin kisataan. Oon sitä mieltä kumminkin, että lumilautailu sopii sinne paremmin. Sitä on ehkä vähän helpompi arvostella kun ei se temppuvalikoima niin iso kisoissa kumminkaan ole. Skeittauksessa on niin paljon enemmän vaihtoehtoja. 

Onko sulla lumilautailussa mitään tavoitetta? 

Ihan kiva ois lautailla ammatikseen, ettei tarttis tehdä mitään muuta. Se ois sellanen elämän haave. 

Pitääkö nyt tehdä lautailun ohella töitä? 

Nyt on vielä vanhemmat elättänyt ja jeesannut, niin ei ole vielä tarvinnut. Mutta tulevaisuudessa sitten kyllä tarttis jostain rahaa saada. Toivottavasti se on lautailu. 

Sut nostettiin juuri lumilautamaajoukkueen A-ryhmään. Saatko sä maajoukkuestatuksella mitään tukia laskemiseen?  

Maajoukkueen kautta saa jonkin verran matkustustukea kisamatkoihin. Ja maajoukkueleirit on tietty nättejä juttuja kun pääsee hyvien tyyppien kanssa reissaamaan!

Mitä mieltä Hyvinkään parkista? 

Hyvä ja monipuolinen. Tykkään kun tulee skeitattua monipuolisesti vähän kaikkea niin täällä se on mahdollista. On kaarta, kurbia ja kaidetta. 

Ootko huomannu että nuorisoa on tullu lisää lajin pariin? 

Todellakin on tullut. Paljon nuoria on aloittanut skeittaamaan tämän takia. Ennen oli jotain muuta tekemistä, mutta se on vaihtunut tämän myötä monella skeittaukseen. 

Missä täällä skeitattiin ennen tätä? 

Sveitsin vieressä Paavolassa oli se vaneriparkki, mut sit joku keksi kaataa sinne öljyä kaikki kaaret täyteen. Sitten oltiin hetken aikaa ilman parkkia, kunnes tuli tämä. 

Loppuun vielä kiitoksia ja terveisiä. 

Kiitokset perheelle, mummille, Satulle ja Nooralle (Bueno), Markukselle (Burton), Paulukselle, Hyttiselle, Inkalle sekä kaikille valmentajille ja kavereille!

www.instagram.com/hennaikola

Suomen Lumilautaliiton Facebookissa on käynnissä kisa, jossa voit voittaa kausikortin haluamaasi hiihtokeskukseen. 

Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

 

Keskustele Facebooksissa