Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Roope Tonteri

05.09.2016 / Toimitus

Roope on pitkän skeittihistorian omaava kaveri, josta vaan sattui tulemaan lumilautailuammattilainen. Se ei kuitenkaan ole koskaan sulkenut pois Roopen ykkösharrastusta, skeittausta, ja suhtautumista siihen. Roope on aina ollut niin aktiivinen kisoissa kävijä kuin omien skeittiprojektiensa edistäjäkin. Koti- ja mökkipihat on varustettu mineillä ja erinäisillä erikoisviritelmillä, jotta skeitata ehtisi mahdollisimman paljon. Ei se vasarakaan ihan huonosti kaverin kädessä pysy. Päätimme viettää kesäpäivän Roopen kanssa kotiseudulla ja kysellä hieman kuulumisia. 


Miten olet aikoinaan alkanut skeittaamaan? Kerro vähän skeittaustaustastasi.

No meikällähän on aika pitkä skeittitausta. Joskus ekalla luokalla näin, kun kaverin isoveljellä oli lauta. Olisko se ollut vielä kaiken lisäksi poikkinainen, mutta me silti jotain pelleiltiin sen kanssa.

Sitten seuraavana keväänä, kun pääsin ekalta luokalta, sain koulunpäätöslahjaksi sitten ekan oman skeittilaudan. Ihan kotipihan laatoitukselta se alkoi, ja sitten uskalsi jossain vaiheessa Valkealan parkillekkin. Sielä sitten sai uusia tuttuja, ja siitä tuli oikeastaan sellainen toinen kesäkoti

Mulla on kans tosi aikaiset muistikuvat susta, vaikka asuttiin ihan eri puolella Suomea. Sulla oli joku himmee kotiparkkikin joskus?

Heh, joo se oli varmaan joskus 2000-luvun alkupuolella. Olisko 2003. Meiltä oli kuitenkin aika pitkästi jopa sinne Valkealan parkille. Eka oli sellainen vähän pienempi vaneriparkki, jossa oli kaari, ditsi ja spine. Ledget sivuissa ja sen sellaista. Sitten me jossain vaiheessa tehtiin siitä vielä isompi ja tehtiin sellainen spinellinen miniramppi, joka oli viisi levyä leveä. Sen jälkeen käytännössä meidän koko etupiha oli vain yhtä skeittiparkkia.

Crooks to fakie. Photo: Sami Välikangas 

Se on kyllä tosi siistiä, että faijasi on kai ilmeisemmin ollut aina tosi messissä lautailuharrastuksissasi ja raksannut sulle tuollaisia.

On joo todella siistiä. Ennen sitä streettiparkkia faija rakensi ihan ekana kakkosnelosesta kirveellä veistäen kaarimuotin. Siinä oli jopa verttiä kymmenen senttiä, vaikka se oli kokonaisuudessaan vain 1,5 m korkea. Oppi ainaki rokkarin heti niin, että ei jää hangupiin. Tuli vähän tiukka ja raju kaari heti alkuun, haha.

Tehän teette nykyisinkin yhdessä kaikkia parkkiprojekteja.

Kyllä se vähän on parantunut vuosien saatossa totta kai. Ehkä iskästä on vaan tullut enempi apupoika ja meikästä se projektin johtaja ja suunnittelija. Aina on hyvä, että on toinen käsipari mukana, kun tekee. Se toinen helpottaa kummasti. 

Miten sulla sitten joskus junnuvuosina kävi skeittaamisen kanssa? Et tietenkään ole missään välissä lopettanutkaan, mutta skeittaus taisi olla pitkään ykkönen, ja sitten yhtäkkiä lumilautailu tuli ja vei mukanaan ihan ammattilaisuuteen saakka, ja se on status sinulla tänä päivänäkin.

-Se oli varmaan joskus 2004, kun olin ekoissa SM-kisoissa. Karsinnat meni ihan päin persettä ja ländäsin tyyliin kaksi axlestallia vaan päätykaariin. Pääsin viimeisenä jatkoon, mutta sieltä tulikin sitten voitto. Siitä tuli ihan kauhea kipinä ja siitä sai uutta energiaa. Sitten tulikin kierrettyä aika paljon kaikkia skeittikisoja. Sitten ehkä 2005 sain diilin Boardstockiin ja sitä kautta Controlille. Sitten Funsterin kautta tuli Globe. Edelleen kyllä Aarni heittää kenkiä eli kiitos Markukselle.

Tuosta pari vuotta myöhemmin satuin käymään Volcomin Wild In The Park -karsinnoissa kaivarissa ja sieltä lennätettiin kolme parasta jatkoon Euroopan karsintoihin Amsterdamiin, ja ne tuli voitettua. Sieltä pääsin sitten ekan kerran jenkkeihin ja Phoenixiin, missä oli sen kiertueen pääfinaali. Se on kyllä varmaan kovin ja siistein muisto oman skeittauksen ja kisojen osalta.

Roope on käynyt kesällä Henna Ikolan kanssa tutustumassa muutamiin Veikkausvoittovaroilla tuettuihin skeittiparkkeihin. Porvoon ja Järvenpään videoklipit löydät mm. Roopen Youtube-kanavalta.  Tässä fs air Olarissa. Kuva: Mikko Kempas

Tuliko laskeminen sitten vasta sen jälkeen?

Aika samaan aikaan niitä olen aina tehnyt. Kesät skeittasi ja talvet laski. Aika perus suomikaava, jos ei ole skeittihallia. Noiden SM-kisojen jälkeen olin laskematta yhden talven, koska Kouvolaan tuli skeittihalli. 

Mites siinä sitten loppujen lopuksi kävi. Lumilautailusta tuli ammatti, ja skeittaus on pysynyt tärkeimpänä harrastuksena siinä vieressä?

Oikeastaan silloin, kun tuli mahdollisuus muuttaa Vuokattiin kouluun, siinä se laskeminen sitten tuli enempi esiin. Alkoi käydä kisoissa ja pärjäämään. Aika itsestään se tapahtui. Skeittausta en ole kuitenkaan koskaan hylänny tai vähentänyt. Lumilautailu kuitenkin tänä päivänä menee aikalailla työnteoksi, ja meno on aika sairasta. Skeittaus on sitten pysynyt aina ihan samana ja suhde siihen. Se on se mun oma juttu, niin kuin se on varmasti kaikille, jotka eivät ole ammattilaisia. Se on se ykkösharrastus. Eli paljon rennompi, että se on pysynyt vain harrastuksena, joten se kipinä on ihan erilainen.

Mites muuten Olympialaiset kokeneena näet tuon, että nyt ne yrittävät saada ihan tosissaan skeittausta mukaan. Minkälaisia ajatuksia se herättää ja miten näet sen?

No siis totta kai se tietäis lajille paljon media huomiota mutta omasta mielestä skeittaus ei Olympialaisiin kuulu. Onneksi Olympialaiset on vaan kerran neljässä vuodessa.

Tailgrab to fakie kotiminillä. Photo: Sami Välikangas

Minulla on tänne laitettu kysymys, että miksi Kouvola?

Hah, en kyllä tiiä. Kyllähän sitä joskus 14-vuotiaana, kun kävi Helsingissä skeittailemassa, haaveili ja piti selvyytenä, että sinne sitä sitten muuttaa. Silloin ajatteli vain skeittausta ja uhosin, että 16-vuotiaana muutan Barcelonaan ja skeittaan vain siellä. Se sitten vähän jäi, ja nyt oon jäänyt tänne kotimaisemiin. Talvisin, kun kotiin harvoin ehtii, menen vanhemmille Valkealaan, ja kesät oon sitten mökilläni Taavetissa.

Onko se Valkeala sielä Kouvolassa jossain ihan pöpelikössä?

Skeittiparkkiin oli kotoa 10 kilsaa ja lähimpään kauppaan 10 kilsaa, että kyllä se vaan aika pöpelikössä on. Vanhemmat toki asuvat vieläkin siellä Valkealassa ja mulla on kämppä ja mökki Kouvolassa.

No mutta reissaat vuodessa niin paljon, että varmaan vähän rauhallisempi paikka palkitsee sitten, kun ehtii olla hetken paikoillaan. Olet tosiaan raksannut isäsi kanssa nyt omaa mökkiäkin kaikkien ramppiraksojen ohella. Piileekö sinussa tulevaisuuden raksamies, tai kiinnostaisko tuo parkkien ja muiden teko ihan ammattina sitten joskus, kun aktiiviura jää taakse?

Kieltämättä siihen on vetoa. Siinä näkee aina oman käden jäljen, ja onhan se nyt siistiä. Nyt oon vaan tehnyt noita kaikkia juttuja aika pro bonona enkä niinkään rahan takia. Ehkä myös siihen betoniin pitäisi tutustua. Olisi kova, jos joskus pääsisi vaikka harjoitteluun jollekin noista, jotka betoniparkkeja tekevät. Sehän se on se tulevaisuuden matsku, josta tehdään parkit jo ihan kestävyyden puolesta. Eli mikseipä joskus vaikka valaisi betonia, jos innostuu ja jos joku ottaa vaikka työharjoitteluun sitten, kun on sen aika.

Backside grab Photo: Sami Välikangas

Sinulla on myös aina kaikkia omia projekteja. On miniramppia laiturilla jne. Nytkin sinulla on eräs projekti, joka tulee ihan samoihin aikoihin ulos tämän lehden kanssa. Kerros vähän.

Onhan sitä tehty Red Bullillekin isoa saunalauttaa spineminillä ja kaikkea mahdollista. Nyt Dean Blotto Gray (Burtonin hovikuvaaja) lentää ihan omasta tahdostaan tänne Suomeen kuvaamaan, kun kerroin, että rakennan minirampin puuhun yli kolmen metrin korkeuteen. Haha. Aika kuumottava skeitata, mutta aina pitää vähän jotain erikoista keksiä. Siitä tulee sitten kuvia ja Heljon Teemun kuvaama video.

Tuosta betonista vielä. Miten näet sen palvelevan nykyistä skeittikansaa?

Siis ihan helkkarin hyvä juttu, että Suomessa on viimein herätty siihen. Se varmasti tuo lisää harrastajia. Ihan eri oli itsellä nuorena. Kaupunkien parkit palvelivat aina kesän tai kaksi, koska niitä ei ylläpidetty kuitenkaan sen enempää. Ne oli jo kolmantena kesänä ihan kelvottomia, ja sitten piti itse nuorena rakentaa joitain vaarallisia naulahärveleitä tilalle. Tuollainen betoniparkki kuitenkin kestää vuosikausia ihan pienellä ylläpidolla ja huollolla. Lisäksi se on se juttu. Lisää vaan. Toivottavasti me joskus saadaan tänne Kouvolaankin sellainen.

Miltäs muuten sun tuleva kausi näyttää – kauheesti matkustamista?

Onhan se taas sitä. Paljon kisoja ja matkoja. Nyt lähden Australiaan ekalle reissulle, ja siitä sitten painetaan taas kevääseen saakka.

Mites muuten sun sponsorit suhtautuvat skeittaamiseesi? Pari vuotta sittenhän aloitit kauden ja menit skeittaamaan itsesi pakettiin.

Haha, joo se ei mennyt ihan putkeen. Menin Zürichissä laskupäivän jälkeen illalla betoniparkille skeittaamaan. Innostuin vähän liikaa ja aloin hyppiä isoista rappuista nollie bigspiniä. Siinä sitten meni solisluu poikki, joten eiväthän ne nyt ihan kiitelleetkään, mutta eivät ole kieltäneetkään. Kyllä Burtonin tiimimanageri Hasi vähän pyöritteli päätä, kun olin käynyt skeittaamassa sen jälkeen ennen laskemista sillä ilmeellä, että ”Ei helkkari poika, olis sulla täs vielä vähä näitä oikeitaki töitä!”, mutta siis tosi hyvin ne sen silti otti.

Tekevälle sattuu, ja pitäähän pojalla harrastuksia olla. Kerros vielä loppuun terveisesi ja kiitoksesi. Ja oikein hyvää alkavaa kautta. Koetapa voittaa ne keihäänheittäjät siinä vuoden urheilija -äänestyksessä. Kolmas kerta toden sanoo.

Iskälle ja äidille; sponsoreille ja tietenkin entisille sponsseille, jotka tukivat todella hyvin, kun olin junnu; managereille ja kaikille skede- ja laskukavereille.  

Teksti SAMI VÄLIKANGAS  Kuvat SAMI VÄLIKANGAS & MIKKO KEMPAS

 

 

 

 

 

Keskustele Facebooksissa