Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Keiska - Vihdin lahja bassomusiikin maailmalle

12.07.2016 / Toimitus

Mystinen Keiska on on herättänyt huomiota kuluneen vuoden aikana kansainvälistä mediaa myöten.


Muun muassa FACT Magazine on nostanut miehen news feediinsä, ja nuori jedi on vieraillut Flying Lotuksen Brainfeeder-levypuljulla julkaistulla Dj Paypalin Sold Out -pitkäsoitolla. DJ-setit muun muassa Suvilahden Lämmön Trax Casino -klubilla ovat ihastuttaneet niin mustaan pukeutuvaa teknonihilistiä kuin Beeffissä daggeröivää pieruverkkariladyä ja -jäbääkin. 

Vihdissä kasvanut Keiska ajautui modernin rytmimusiikin pariin Kutosen legendaaristen Alas- ja Slam It -bileiden kautta. Dubstepin kulta-aika viime vuosikymmenen lopussa olikin monelle nykytuottajalle hyvinkin inspiroivaa aikaa. ”Hesan dubstep-bileet oli porttihuume klubimusahommiin; aloin 16-vuotiaana isoveljeni passin lainattuani ravaamaan ex-kotipaikkakunnaltani Vihdistä juurikin slämäreissä ja alas-bileissä Kutosella. Tuli sitä jotain muitakin mielenkiintoisia juttuja nähtyä noihin aikoihin; herkässä 17 vuoden iässä DJ Assault vanhassa Playgroundissa Roballa ainakin. James Blaken ja Jokerin DJ-keikat lämmittää myös mieltä noilta ajoilta. Aika intohimoisesti tuli dubsteppia ja sen lieveilmiöitä seurattua, footwork tuli myös tutuksi ekojen Planet Mu -julkasuiden kautta (DJ Nate oli ja on iso juttu) ja samoihin aikoihin alkoi myös oma musiikin tekeminen. Ai niin, ja yläasteella tuli jo törmättyä Top Billinin miksauksiin. Ne oli kuumaa kamaa”, kertaa Keiska yökerhohistoriaansa. Itse musiikillinen tausta ja itse musiikkiin tutustuminen on hyvinkin tyypillinen internet tai z-sukupolven sukupolvikaava. ”Eiks tämmösiin kuulu aina valehdella jotain? Mutta siis emmä oikeen tiedä; ala-asteella kova juttu oli ainakin Bomfunk MCs:n Freestyler, Apulanta ja ”Isältä pojalle”, suomipunkin kokoelma-CD. Myöhemmin tuli sitten kuunneltua jotain suomalaista lamaräppiä. Mutta en mä kyllä ollut hirveen kiinnostunut musiikista ennen kuin aloin ite puuhastelemaan omia biisejä ja leikkimään levareilla deejiitä teininä”, avaa Keiska nuoruuden musiikillisia muistojaan. 

Teknon ja deep housen edustaessa jo usean vuoden ajan Helsingin yöelämän valtalinjaa on moderni rytmimusiikki klubirap- ja RnB-maustein tarjonnut lähiaikoina hyvää vaihtelua pimeässä tanssimiseen. Vielä vuosikymmenen alussa vanhemman sukupolven pioneerit Desto ja RPK soittivat Club Basementissa salissa, jossa oli kourallinen hikisiä äijiä fiilistelemässä. Juke, footwork ja muu bassomusiikki kiinnostavat jo siinä määrin, että oikeitakin bileitä saa aikaiseksi. ”Liittynee jotenkin siihen, että genrerajat on vähän niinku kaatunut ja jengi pystyy ainakin jotenkuten suhtautumaan siihen, jos soittaa vaikka sekaisin eurotrancea ja muodikasta klubimusaa ja uutta jenkkiräppiä tai jotain. Tai siis, en mä jotenkin oo yleensä kovin innostunut, jos joku soittaa jonkun supereheän setin jotain tiettyä marginaalikamaa, että kyl se rikkonaisempi kollaasi- ja törmäilymeininki kiinnostaa enemmän”, arvioi Keiska. Entä mistä kumpuaa innostus crossoveriin ja genrerajat ylittävään kokeiluun, jota Keiskan omassakin tuotannossa on kuultavissa esimerkiksi trance-klassikoiden sampleissa? ”Ei siihen mitään erityistä syytä oo; kuuntelen ja teen juttuja, jotka kiinnostaa. Plussaa tietysti, jos joku suuttuu tai kokee jotenkin mauttomiksi jutut, mitä tulee tehtyä. Itsetarkoituksellisesti en tosin koeta järkyttää; tunteet aina 100% pelissä. On se toisaalta ehkä osittain tietoista taistelua sellaista yleistä synkistelymeininkiä vastaan; se on aika yleistä suomalaisissa musameiningeissä. Muistettakoot: synkkä ei ole yhtä kuin syvällinen”, selittää Keiska musiikkiin liittyvää ideologiaansa. 

Viime vuosikymmenen loppu oli musiikillisesti varsin rikasta ”jokaiselle jotakin” -aikaa. Dubstep eli kulta-aikaansa niin kansainvälisesti kuin suomalaisessa yökerhoelämässäkin edellämainittujen klubien myötä. Kotikutoinen skweee ihastutti, Erottajalla ja Nollassa nosteltiin perinteistä house-sormea, Redrumissa Top Billin ja Misfits-klubit vetivät täydet salit humalaisia nuoria kreisibailaamaan keskelläkin viikkoa. Ei ole syytä unohtaa myöskään Kutosen sekä Playgroundin yleistä tarjontaa. Onkin ilo, jos sillisalaatti kelpaa taas massoille. ”Jotkut tykkää, jotkut ei. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että koko DJ-homma on aika skeidaa ja onttoa, mutta viime vuoden aikana oon oppinut rakastamaan lajia, ja varsinkin mitä sekavammaksi meininki menee, niin sitä parempi ehkä, että joku, jolla on vahva näkemys, johtaa tanssilattiaa”, pohtii Keiska. Kuinka läheinen suhde miehellä on tässä mielessä vaikkapa RnB:hen? ”Suhde siihen on läheinen, lämmin, tasapainoinen. Mut voi buukata soittamaan Cassieta, Jeremihiä ja muuta tärkeetä bailuihinsa osoitteesta keiska.ojala@gmail.com tai numerosta 044-2911966”, vastaa Keiska. 

Internet-sukupolvelle tyypilliseen tapaan on myös Keiskan maine ja mammona tullut luonnollisesti internettiä käyttämällä. Teknologisen sammon ansaintalogiikkaa ei siis tule väheksyä, kun pohtii vaikka DJ Paypalin levylle päätymistä. ”Kaikki vähäiset kontaktit on syntynyt yksinkertaisesti siten, että olen ollut kiinnostunut jonkun muun musiikista tai joku muu on ollut kiinnostunut mun musiikista. Useimmiten sekä että. DJ Paypalin kanssa ollaan oltu ystäviä jo vuosia”, myöntää Keiska. Mitä nuoren herran lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan? ”Neljän biisin EP on tulossa tänä vuonna Berliinin Creamcakelta, joka järkkää bileitä ja on viime aikoina alkanut julkaista myös musiikkia. Oon myös menossa jälleen syksyllä soittamaan niiden bileisiin Berliiniin; kävin siellä myös viime lokakuussa, ja meno oli kova. Hauskimpia keikkoja, mitä on tullut soitettua. Trax Casino -porukan kanssa koetetaan rikastuttaa paikalliskulttuuria järjestämällä bailuja, ja meidän (mun ja baila been) maaliskuussa räjähdysmäisen startin saaneille Kolari-bileille on myös tulossa jatkoa. Mun KONSTAEINO -vokaali-RnB-projektin levy pitäisi myös saada valmiiksi”, kertaa Keiska kiireistä ohjelmaansa. Kenelle lähtee kiittävä käsi? ”Shout outit BAILA BEELLE, MATHEUWLLE, DESTOLLE, RPK:LLE, TDHG-JENGILLE ja mun pikkuveljelle EEROLLE.” 

www.soundcloud.com/keiska

Teksti ja kuva JOONAS PULKKINEN

Keskustele Facebooksissa