Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Arman Alizad (Julkaistu lehdessä 5/11)

01.06.2016 / Toimitus

Televisiosta tutun Arman Alizadin skeittitausta saattaa tulla joillekin yllätyksenä. Eivätkä yllätykset tähän lopu. Miehen skeittitausta ei nimittäin rajoitu vain satunnaiseen kaduilla kolisteluun. 1980-luvun lopulla Arman oli sponssattu vetäjä, jolla oli oma nimikkolautansa. Seuraavaksi muistelemme Armanin skeittivuosia. Onhan jo korkea aika kertoa tämäkin tarina uusille sukupolville. 


Arman Alizad syntyi 1971 Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Siellä hän kokeili ensimmäisen kerran skeittausta.

”Olin noin viisivuotias. Paikka oli sellainen keskuspuisto, jossa jengi skeittasi. Mulla oli muovilauta. Se oli sellaista potkuttelua ja pujottelua. Muistan, että se tuntui jo silloin ihan sairaan hauskalta. Sitten vuonna 1980 me muutettiin Suomeen ja skeittaus jäi kokonaan.”

Tilalle tulivat muun muassa graffitti, breakdance ja rap. Sivujuonena kerrottakoon, että joitakin vuosia myöhemmin Arman oli mukana hip hop -yhtyeessä nimeltä Definite Four. Se pääsi keikkailemaan mm. Provinssiin ja Ruisrockiin.

Vuonna 1987 Arman innostui uudestaan skeittauksesta. Samana kesänä Alizadin perhe lähti kolmen viikon reissulle Jenkkeihin. Sieltä Arman toi kaksi kappaletta Visionin Psycho Stick -completeja. Toinen oli Armanille itselleen, toinen hänen kaverilleen Tuomas Seppäselle.

”Ostin sieltä myös hirveän läjän Thrashereita ja Skateboardereita. Niistä ihmeteltiin että mikä ihmeen ollie? Eka kesä oli vain ollien treenaamista, paikallaan hyppimistä. Sen oppimisessa kesti tolkuttoman kauan.”

Vaikka ollien opettelussa kesti, ensimmäiset sponssidiilit napsahtivat varsin pian, jo seuraavana vuonna 1988.

”Ihan eka sponssi oli Kari Skates. Sellainen tyyppi nimeltä Kari Laurikainen piti kauppaa kellarissa Munkkivuoressa. Se toi maahan pyöriä ja haistoi, että rullalautailu taitaa olla suosittua. En muista miten siihen tutustuin, mutta skeittasin kuitenkin sen maahantuomilla dekeillä.”

Sitten Arman alkoi tehdä osa-aikahommia Skatesystems-kaupassa. Sen myötä hän päätyi skeittaamaan kaupan tiimiin. Pian tuli kuitenkin välirikko.

”Diili muuttui niin, että tiimiläiset ei enää saaneet ilmaiseksi dekkejä. Alennus ei ollut iso, ja silloin dekki saattoi maksaa 700 markkaa. Se oli vuonna 1989 ihan tolkuton hinta. Olin osa-aikatöissä ja opiskelin, eikä mulla ollut varaa ostaa niitä lautoja. Sanoin asiasta, mutta ne sanoi että jos haluan olla tiimissä, niin mun pitää ostaa niiden dekkejä. Siitä tuli sitten hirveä riita. Sanoin, että otan loparit saman tien. Kävelin suoraan Psycho Skateen ja kerroin että olen lähtenyt Skatesystemsiltä. Mulla oli seuraavaksi päiväksi sovittu Seura-lehden iso haastattelu ja kerroin, että olisi tulossa tällainen haastis. Ne oli saman tien, että ’ota mitä tavaroita haluat’. Se oli ihan vain väliaikainen diili, ei varsinainen sponssi, mutta kun haastattelu sitten tuli ulos, mulla oli kuvissa päällä päästä varpaisiin Visionin kamoja, joita Psycho Skate toi maahan. Skatesystemsin omistaja soitti Psycho Skateen ja huusi, että te varastitte meidän ukon. Ne löi sille luurin korvaan.”

Sitten tuli kiinnostava yhteydenotto. Suomalainen yritys nimeltä Statum tarjosi Armanille ja hänen muutamalle muulle kaverilleen diiliä: heistä haluttiin tehdä Statumin tiimi. Kaikki tiimiläiset saisivat oman nimikkolaudan, joita olisi luvassa jokaiselle niin paljon kuin niitä kuluu. 

”Meillä oli niitä dekkejä testissä, eikä ne olleet hirveän hyviä. Ne hajosi helposti, mutta kyllä se silti kiinnosti. Meitä oli tiivis kaveriporukka, me saataisiin omat nimikkolaudat ja meitä vietäisiin demottamaan ympäri Suomea. Ihan sama jos ne laudat vähän hajoaa, kun hyllystä saa aina uusia.”

Niinpä tiimi oli kasassa. Siihen kuuluivat Armanin lisäksi hänen alkuaikojen skeittikaverinsa Tuomas Seppänen, Jyväskylän skeittilegenda Panu Pihl ja mystinen Bosley.

Kaikki saivat luvatut nimikkolaudat, joihin grafiikat teki myöhemmin taiteilijanakin tunnettu Henri Pulla. Sitten alkoi kiertue-elämä. Viikolla tiimiläiset olivat koulussa, viikonloppuisin demottamassa ympäri Suomea.

”Oli paikkoja tyyliin Pieksämäki, Varkaus, Valkeakoski... Joku juliste oli liimattu urheilutalon ikkunaan, että tällaiset tyypit tulee skeittamaan. Penkki tai lastauslava roudattiin keskelle parkkipaikkaa, ja me sitten skeitattiin sitä. Joskus oli joku minikin mukana. Muutama kymmenen nuorta vanhempineen tuli yleensä katsomaan ja otti valokuvia. Demon jälkeen mentiin hotelliin ja seuraavana päivänä seuraavaan paikkaan.”

Kaveriporukassa Suomea kiertäessä saattoi elää vapaammin kuin kotona vanhempien silmien alla.

”Ne oli kokeiluaikoja. Muistan että silloin poltin esimerkiksi ensimmäisen kerran pilveä. Kuunneltiin Led Zeppeliniä ja poltettiin. Kerran eräälle tiimiläiselle tuli ihan hirveät nälät. Mistään ei enää saanut ruokaa, joten se päätti murtautua hotellin keittiöön. Niin se tekikin, ja palasi sieltä täyden tarjoilukärryn kanssa. Se oli lastannut siihen kaiken mitä keittiöstä löytyi. Oli kakkua, paahtopaistia, ihan kaikkea. Kaikki oli sen vaunun kimpussa. Se oli siistein catering jonka mä olen ikinä saanut. Sen jälkeen ei ole kuitenkaan enää tullut poltettua. Päihteet on ihan syvältä, eikä ollenkaan mun juttu.”

1980-luvun klassikkoleffa Thrashinissa on kaksi kilpailevaa skeittiporukkaa: nössöt Ramp Localsit ja pahikset Daggersit. Ei ole epäselvää kumpaa meininkiä Arman kavereineen edusti.

”Kesäisin oltiin Solnassa Ruotsissa skeittileirillä. Ne pidettiin leirintäalueella, josta ei saanut poistua öisin. No, mehän karattiin sieltä aina. Kerran tehtiin siellä Panu Pihlin kanssa niin, että mä hyppäsin hyppyrampista ja se rullasi alta. Kämmäsin ja etujalka meni yli laudalta, jolloin takajalka jäi teilille ja dekki tuli mua leukaan. Purin kielen ja huulen läpi. Verta oli joka paikassa. Siitä mentiin sitten sairaalaan. On varmaan ollut erikoinen näky kun ruotsalaiset vanhemmat tulee hakemaan lapsiaan, ja mulla on pää paketissa ja muukin sakki on niin räjähtäneen näköistä – joko jurrissa tai darrassa.”

No, opettivathan suomalaiset skeittarit sentään ruotsalaisille suomen kielen alkeita.

”Me oltiin opetettu niille kaikki silleen, että ’how are you’ on suomeksi ’pane mua perseeseen’ ja kaikkea tällaista. Selitettiin niiden vanhemmille, että ’we have been teaching your kids some Finnish’. Ja faija oli iloinen ja ylpeä, kun skidi huutaa ’ime kullia’ siinä vieressä.”

Lopulta Armanilla meni myös Statumin kanssa sukset ristiin. 

Alvalle vetävä jenkkipro Bill Danforth oli käymässä Suomessa ja Statumin tiimi veti hänen kanssaan demon. Arman sai Danforthilta Alvan t-paidan demon päätteeksi.

”Laitoin sen päälleni ja siitä tuli hirveä riita. Ne Statumin omistajat komensi, että ’paita pois ja meidän paita päälle’. Niillä oli sellainen urheiluliittomeininki. Jos on Hakan tarra hihassa, niin sen pitää sitten olla siinä. Mä yritin selittää, että ’toi jätkä tuli jenkeistä ja antoi lahjaksi tämän paidan, että kai sitä voi hetken pitää’. No, siinä meni sitten mun ja Statumin välit. Se oli kunniakysymys.”

Statumin jälkeen Arman siirtyi vielä hetkeksi Ponkesin tiimin. Sitten tuli armeija ja skeittaus alkoi jäädä.

”Silloin ei päässyt kovin usein lomille. Ja kun viimein pääsi yhdeksi päiväksi, piti nähdä perhettä, tyttöystävää ja skeitata. Näistä skeittaus jäi vähimmälle. Perhettä täytyy aina nähdä ja piparia pitää saada. Olin kuitenkin pärjännyt SM-kisoissa ja sain sen ansiosta intistä urheiluvapaita. Mutta ei se ollut sama asia. Se oli aikataulutettua ja semiväkinäistä skeittausta.”

Skeittauksen luonne muuttui muutenkin. Arman edusti koulukuntaa, jonka mielestä kurbi- ja flättineppaus oli lähinnä huvittavaa.

”Yhteen aikaan se meni siihen, että jengi nussi flättiä. Me oltiin, että ’skeitataan streettiä, ei tämä ole mitään freestyleä’. Cruisattiin ja skeitattiin isosti kaikkea mitä tulee vastaan. Mun luonteelle ei sopinut se klik-klak-klok paikallaan skeittaaminen, hermot meni. Kaikkein makeinta oli, kun lähdettiin yöllä skeittaamaan ja kruisattiin kaikki mäet. Jos tuli vastaan spotti, niin skeitattiin sitä hetki ja jatkettiin sitten matkaa. Mutta sitten tuli trendi, että mennään yhteen paikkaan ja skeitataan vain siinä.”

Intin jälkeen Arman alkoi opiskella vaatturiksi. Nyt se oli elämän suurin intohimo, joka vei kaiken huomion. Hän valmistui 1992 ja suoritti 1997 mestarikokeen. 26-vuotiaana Arman oli yksi Suomen kaikkien aikojen nuorimmista vaatturimestareista. Nykyisin hän elättää itsensä räätälintöillä ja tv-hommilla.

Viime vuosina Arman arvio käyneensä skeittamassa noin kerran kesässä. Kotona on kuitenkin edelleen complete.

”En edes tiedä mikä se on. Oiskohan siinä Indyn trukit? Pääkallo siinä laudan pohjassa kuitenkin on ja siinä lukee ’Zero’. Ostin sen Ponkesista vuosia sitten.”

Lopuksi lienee vielä syytä tiedustella vaatturimestarilta hänen mielestään kaikkein aikojen siisteintä skeittilookkia. Vastaus tulee kuin pyssyn suusta.

”Chris Haslam. Se on paras ikinä. Pitkä tukka, parta, pillifarkut ja sen tason kaveri. En tiedä mitään niin siistiä. Se on ruumiillistuma sille vapaudelle mitä skeittaus edustaa mun mielestä. Se on lainsuojaton, jolle ei ole rajoja. Se skeittaa kaikkia spotteja. Muut vetäjät tulee ja menee jonkun toisen asettaman muodin mukaan. Haslam edustaa kapinaa.” 

Teksti Valtteri Väkevä  Kuvat Arkistot

 

 

Keskustele Facebooksissa