Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

VHS-klassikko: OUF: Trippi

22.09.2015 / Toimitus

Olari Underground Filmsin Trippi on yksi ensimmäisiä Suomalaisia skeittivideoita. Pulkkisen haastattelussa leffan tekijä Kimmo Jaatinen. Julkaistu alunperin lehdessä 5/13


Viimeksi esitellyn Turku Boys -leffan jälkeen on hyvä muistuttaa, että pääkaupunkiseudullakin osattiin tehdä 90-luvun alussa skeittileffoja. Merkittävä leffatekijä oli olarilainen Kimmo Jaatinen, jonka ehkä vanha polvi muistaa parhaiten vuonna 1990 tehdystä Tripistä.  

”Kimmo oli ihan aikaansa edellä eikä pelkästään lautailurintamalla, mutta jo teknisesti lahjakas verrattuna sen ajan TV-tuotantoihin... Ja kai nykyäänkin kuvannut noita kotikatuja tai jonkun muun vastaavan ison TV-sarjan ulkokuvauksia. Eli aika hyvä ysistä viiteen -pesti kuvaajalle. Ehkä jopa vähän harakoille lahjat jossain mielessä, haha”, toteaa Tripissä itsekin vetävä Riku Pihlanto. 

Kunnianhimoinen Jaatinen teki niin ikään tuohon aikaan jo fiktiivisiä elokuvia, kuten vuonna 1991 tehdyt Tiedostamaton saastaisuus ja Ei mitään oikeutta elää. ”Kimmo laittoi paljon energiaa siihen, että kuvanlaatu, leikkaus ja ’kamera-ajot’ – eli lastenrattaat, joissa on pehmeät pyörät – noudattaa laatustandardeja. Ja Kimmon vanhalla Toyota Corollalla mentiin paikasta toiseen”, muistelee Kim Hellen nuoruuden luovaa intoa.  

Jaatinen teki nimenomaan elokuvaa; ei kuvaillut vain lämpimikseen siinä toivossa, että kasaisi myöhemmin jotain yhteen. ”Jaatinen kuvas ehdottomasti leffaa. Sillä oli alusta saakka ihan pro ote. Eikä se VHS-kamera varmaan ois missään rähmäkäpälissä pysynytkään”, muistelee niinikään Tripissä vetävä, sittemmin valokuvausuraa muun muassa Kingpinissä tehnyt ja Numeroa päätoimittanut Deeli. 

Jaatinen ei ihan ummikkona Trippiä tehnyt. ”Mä tein ekat videoväsäykset 1980-luvun lopussa, kun mä koostin kotona kahdella videonauhurilla meidän skeittikuvauksista leffat SK8, Olari Locals ja Wild In The Streets. Vuonna 1990 mä sain oman VHS-videokameran ja siihen laajakulmalinssin, minkä avulla temppuja pystyi kuvaamaan läheltä ja liikkuvan laudan päältä. Nämä kuvaukset mä editoin ensimmäistä kertaa Itäkeskuksen nuorisotilassa olleessa videopajassa. Videopajassa oli töissä siviilipalvelusmies, joka opetti mua käyttämään editointiyksikköä. Hän kuunteli Undertones-vinyylejä, ja kysyi, että voisinko mä laittaa niistä mun skeittileffaan jonkun biisin. Mä laitoin lopputeksteihin pienen pätkän ’Love Parade’ -kappaleesta, jotta mua auttaneelle kaverille tuli hyvä fiilis. Tämä rauhallisen musiikin ja sitä seuraavan punkmusiikin luoma dramaattinen tunnelmanmuutos saattaa vaikuttaa taitavasti etukäteen suunnitellulta, mutta kyseessä on kuitenkin vain yllättävän hyvin toimiva sattuma”, muistelee Jaatinen editointiprosessia. 

Ajan teknologiset mahdollisuudet toivat myöskin omia haasteitaan. ”Itäkeskuksen videomikserissä oli paljon eri efektimahdollisuuksia, ja onneksi mä en innostunut niistä vielä liikaa. Tulevina vuosina mun uteliaisuuteni ja kokeilunhaluni pilasi näitä efektejä käyttämällä monet hyvät kuvausmateriaalit keinotekoisen ja tekotaiteellisen näköisiksi”, toteaa Jaatinen. 

Tripin kuvasto on jotenkin sympaattista katseltavaa. Kengät näyttävät ulospäin siltä 80-luvun itseltään eli on Robocop-bootsia Airwalkin ja Visionin valmistamana. Punk (mm. Klamydia) soi, no-complyt sinkoilevat. Temppukuvasto vuonna 1990 on streetin jonkinnäköistä murtokautta; siksi varmaan ei tuohon aikaan ole ollut niin ihmeellistä, jos joku tekee nollie 360 shove-it nosegrabin tai tulee rokkarista mutella pois keskellä reiliä. Hänkistäkin otetaan mittaa – varsin moni cavemaneilla jopa siihen tahtiin, että mietityttää, onko kysessä ollut jokin muotivirtaus?  ”No sanotaanko, että ne oli sellainen pakon sanelema muotijuttu kun ei ollie riittäny Suomi-hänkkiin. Työkkärin reilit Kalliossa tais olla ainoita löydettyjä reilejä, mitä pystyi joten kuten ollaamalla vetämään tässä pääkaupunkiseudulla. Reilit oli iso juttu, joita ei oltu aiemmin pystytty hyödyntämään skedeyksessä. Siksi ehkä niitä innostuttiin vähän korostetusti etsimään ja vetämään. Terminä tempusta käytettiin silloin ’Vetää reili Bomb-droppina’. Versioita oli perus rokkari ja 50-50. Malli saatiin jostain sen ajan leffasta, jotka rantautui tietty Suomeen aina aikalailla jälkijunassa ja väärässä videoformaatissa. Suomessa VHS ja jenkeissä NTSC. Kimi aka Hullu-Hellén tais olla ton ajan kovimpia reilien vetäjiä ’Bomb-droppaamalla’”, muistelee Timo Helenius ajan muotivirtauksia. ”Mulla on semmonen fiilis, että siihen aikaan leffoja tuli Jenkeistä joku 1–2 vuodessa, ja ne ehti tänne meille about saman pitusella viiveellä. Ehti siinä muutaman rokkarin vetää odotellessa”, toteaa Deeli aikalaisvaikutuksista. 

Tero Partasen, Tedin, kevyesti yli kymmenen rappusen luolamiehet ja jutut Itiksen kukkaruukuilla ovat esimerkiksi suoraa klassikkomateriaalia. Fs feeble fakieen, aivan järkyttävän iso method kukkaruukusta melkein toiseen ruukkuun ja yhden jalan indy. Mies tekee myös Paloheinän bumpilla fakie 540 bigspinin, jota itse en ainakaan muista nähneeni. Kaikki tämä Conversen Chuck Tayloreilla. Terosta tai hänen liikkeistään ei kukaan valitettavasti tunnu enää tietävän mitään. Oma lukunsa on myös freestylen suomen mestaruuksia kahmineen freestyle-Villen partti. Kiintiöfreestylepartit olivat aikalaisnormien mukaisia ainakin vanhoja Powellin leffoja katseltaessa. Hämmentävänä liikkeenä voi todeta esimerkiksi impossible crossfootin.

Tunnustustakin Trippi keräsi niin skedeejiltä kuin muiltakin tahoilta. ”Mä olin töissä noihin aikoihin Vuorikadun Psycho Skate -kaupassa. Siellä mä näytin omaa elokuvaani Powell & Peralta -suosikkileffojeni seassa paljon, ja oli hauskaa, miten kauppaan tuli istumaan lautojen päälle aina uusia ja uusia skeittareita, jotka halusivat nähdä Tripin. Porin Minun elokuvani -festivaaleilla Trippi oli yksi viidestä voittajaelokuvasta, joiden tekijät palkittiin ilmaisella elokuvafestivaalimatkalla Espanjan Valenciaan. Siellä mä kävelin kadulla Independent-paita päällä sillä seurauksella, että paikalliset skeittarit tulivat heti kysymään huonolla englanninkielellä, että olenko mä skeittari. Mä hain laudan hotellilta ja skeittasin paikallisten kanssa isossa betonisessa skateparkissa, jollaisesta ei Suomessa voinut tuohon aikaan edes uneksia. Matkan jälkeen mä olin monta vuotta kirjeenvaihdossa yhden Jeffin kanssa, jonka luona mä kävin kahtena kesänä kylässä, ja joka kävi myös pikkuveljensä kanssa Suomessa skeittaamassa mun vieraana”, muistelee Jaatinen.

Trippi ja tätä seurannut Tilitys ovat jääneet suomalaiseen skeittihistoriaan varhaisimpina tasollisesti laadukkaina ja siedettävinä teoksina, joiden skeittaus kesti päivänvalon millä tahansa aikakauden standardeilla. ”Skedeys oli sitä mitä se nyt siihen aikaan oli, mutta sairaalta se totta kai sillon näytti. Vieläkin menee saman tien iho kananlihalle, kun ’Pienet mainosvalot’ tai ’Good Good Things’ (leffassa olevat Klamydian ja Descendentsin biisit -toim. huom.) soi jossain. Tedi oli sairain. Ja tietty Kimi. Ja kyllä Jaatisen kuvaus- ja editointijälkeä käytiin kauempaakin Psychon kellarissa ihmettelemässä. Muistan, miten Kukkohovi ja Toiminen hehkutti, että joku ulkomainen kuvaaja oli kattonu Tilitystä kateellisena ja päivitelly, miten ilman minkäänlaisia resursseja on voinu saada jotain tollasta aikaan”, arvottaa Deeli Jaatisen teosten tasoa. Leffa lienee Foghornin ja Usafunin leffojen ohella vaikeammin kerättäviä leffoja suomikokoelmiin. ”Mulla oli aito kasetti kansilla, mutta menin lainaamaan sen Miska Kampille, niin sille teille jäi”, harmittelee Deeli. 

Tripillä oli myös oma vaikutuksensa Jaatisen työuralle. ”Kaikki se positiivinen palaute, mitä Trippi sai, oli mulle nuorena ja kokemattomana videontekijänä todella innostavaa. Se antoi mulle itseluottamusta jatkaa, ja tavallaan sillä tripillä mä olen vielä tänä päivänäkin. Mä tein skate-elokuvien lisäksi monenlaisia lyhytelokuvia: splatteria, musiikkivideoita ja dokumentteja. Mä opiskelin Turussa ja Helsingissä. 2007 mä valmistuin elokuvaajaksi taideteollisesta korkeakoulusta, ja työskentelen nykyään video- ja valokuvaajana. Mun päätyö on ollut viimeiset yhdeksän vuotta Salatut elämät -televisiosarja, jossa mä olen yksi kolmesta pääkuvaajasta”, kertoo Jaatinen. 

Työ- ja perhe-elämä ovat vieneet Tripin vetäjiä Jaatisen ohella vaikka mihin suuntiin, mutta yhteyksissä vetäjät ovat edelleen. ”Työ- ja perhe-elämä ovat vähentäneet meidän Tripissä esiintyneiden skeittareiden aikaa nähdä toisiamme. Tedin mä näin viimeksi kymmenen vuotta sitten yliopiston punttisalilla; hän opiskeli silloin teoreettista fysiikkaa. Olarilaisten kanssa me ollaan muutaman kerran oltu skeittaamassa yhdessä, mutta siitäkin on jo useampi vuosi. Viimeksi mä olin itse skeittaamassa potkulautailevien poikieni kanssa Matinkylän parkissa Espoossa tänä syksynä. Tuli hyvä fiilis onnistua 360 flipissä vielä 40-vuotiaanakin. Täytyy ensi kerralla ottaa kamera mukaan. Ehkä mä alan tekemään Tripille jatko-osaa.”  

OUF - Trippi
Vuosi:  1990
Tekijä: Kimmo Jaatinen
Vetäjät:  Kim Hellen, Timo ”Stinde” Helenius, Tero ”Tedi” Partanen, Tuukka ”Deeli” Kaila, Riku Pihlanto, Teemu Rinttilä, Kimmo Jaatinen, Ville Heikkala + vanhoja Vantaa-lokaaleja

Teksti: Joonas Pulkkinen

Keskustele Facebooksissa