Hangup – Skeittaus, elämä, viihde ja kulttuuri

Gasellit

22.11.2013 / Hangup

Hangup 4/13 numerosta tuttu Gasellien haastattelu


Joskus harvoin toimitukseen pääsee joku työharjoitteluun kun tarpeeksi inttää. Näistä harvoista inttäjistä paras tuttavuus lienee Hätä-Miikka aka Hätis. Tähän samaan aikaan kun työharjoittelija Miikka sitten piinasi toimitusta kolmen kuukauden ajan jatkuvalla pälpätyksellä aloitteli myös Gaselleiksi itseään kutsuva rap-ryhmä, jonka jäsen Miikka oli. Asiat johti toiseen ja nyt vain pari vuotta myöhemmin Gasellien vakuuttavalle esikoislevylle on tulossa seuraaja, joten alkaa olla hyvä aika kysyä mitä Gaselleille kuuluu.

 

 

Pidemmittä puheitta, mistä Gasellit lähti liikkeelle? 

Hätä-Miikka: Gasellit alkoi 2008 loppuvuodesta. Alun perin oli tarkoitus tehdä huumorimusaa, mutta siihenhän me ei sitten lähdetty. Kun tehtiin eka biisi, Mankka, lekoi & dekki, niin tultiin siihen tulokseen, että onhan tällainen ”oikeankin musan” tekeminen ihan jees juttu. Sitä ennen freestailattiin jurrissa ja soitettiin kitaraa. 

Päkä: Hätikseltä piti tulla EP 2005, 2006, 2007 ja alkuvuodesta 2008. Mutta kun siitä ei näyttänyt tulevan mitään, meidän muiden piti hypätä apujoukkoihin. Musa-Jusa oli aluksi vähän ihmeissään, kun pamahdettiin niille ja oltiin, että nyt ruvetaan äänittämään räppiä. 

Mikä on musiikillinen pohjanne? Oletteko harrastaneet jotain bänditoimintaa ennen Gaselleja?  

H: 2004 menin lukioon ja tutustuin siellä vanhempiin rap-kolleihin, joilla oli vaikutus siihen, että rupesin tekemään räppiä. Sitä ennen olin kyllä jo diggaillut räpistä ja ylipäätään musasta, laulanut rokkibändeissä ja soittanut kitaraa. Oikeastaan siinä vaiheessa tuntui, että rap voisi olla oma juttu, kun puhua pälpätän kumminkin niin paljon. 

Thube: Hätis freestailas, niin itsekin sitten innostuin, että tämä on siisti juttu. Itse olen soitellut skebaa ja vähän levyjen soittoa ja sellaista. 

P: Meidän koulussa taas oli hyvä studio, jossa pelleiltiin paljon. 

T: Jussihan (Gasellien neljäs jäsen, Musa-Jusa) on tehnyt kassujulkaisuja jo 2000-luvun alusta saakka; se on musiikin ammattilainen. 

H: Mutta oltiinhan mekin ennen vuotta 2008 jo tunnettu pitkään. Ensin pidettiin muuten hauskaa, ja kun todettiin, että hauskanpito alkaa ehtymään, niin piti keksiä uutta hauskaa eli musantekoa. 

 

Jos ajatellaan tätä nuoruuden viikonloppufreestyleä ja lähiöelämää, niin oliko se oikeasti siistiä meininkiä näin jälkikäteen katsottuna? 

H: Kyllä se on siistiä ja haluan pitää sen jotenkin meidän jutussa mukana. Vaikkakin ollaan siirrytty isoillakin harppauksilla pois tuollaisesta räkä poskella -rappioromantiikasta. En halua enää nostaa negatiivisia asioita musiikissa esille tai olla rasittava. Lähinnä sellainen lähiövilpittömyys me halutaan pitää mukana. 

P: Aika on kullannut muistot. Uudella levyllä on biisi, jossa lauletaan ”Viimeksi oli hauskaa vuonna 2006”, mikä just vahvasti liittyy siihen, kun istuttiin lähiössä ja oltiin, että tämä on se juttu. Sitä kun istuttiin samassa puistossa kaikki illat mankan kanssa. Kylälhän se oli helvetin hauskaa, vapaata elämää. 

T: Jos näkee jossain bussin perällä skidejä freestailaamassa, niin kelaa, että ei kai mekin oltu tuollaisia. Mutta oltiinhan me; se kuuluu vaan siihen juttuun. 

 

Nämä freestylet mainitaan usein Gasellien yhteydessä, joten oliko teillä oikeasti joku kova rinki siellä menossa, vai oliko ne samat läpät joka ilta? 

H: No, eivät ne nyt kummoisia aina olleet, mutta kyllä ne loppuvaiheessa olivat välillä hyviäkin. Mutta sitten se melkein loppui, kun alkoi tämä räppitouhu. Kyllä sitä välillä edelleen tulee freestailattua. Just Blockfesteilläkin freestailasin nuoren ja nälkäisen räppärin, Kevin Tandun, kanssa. Ja hauskaa oli!

P: Siellä oli hip hop talossa. 

Olette vetäneet paljon keikkoja viime vuosina; missä on ollut kovinta meininkiä? 

T: Blockfest oli kyllä kovimpia tänä kesänä: siellä ei ollut paljoa kenkiin tuijottelua, vaan jengi oli mukana alusta saakka. 

H: Turussa oli kanssa kova meno. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei pidä turkulaisista, mutta me kyllä pidetään. Tuntuu, että siellä on jengi aika samalla aaltopituudella, Haamut ja muut kumppanit. 

 

Siitä ensimmäisestä EP:stä on loppujen lopuksi melko lyhyt aika, vain muutama vuosi, joten tuntuuko, että tämä pyöritys on muuttanut teitä ihmisinä tai miten soundi ja tyyli ovat muuttuneet niin paljon nopealla tahdilla? 

P: En tiedä, ollaanko me nyt muututtu ihmisinä, mutta tuntuu siltä, että EP:llä meillä ei ollut vielä omaa soundia vaan lainailtiin aika paljon muualta. Nyt, kun se sitten alkaa olla löytynyt, niin tällä tiellä on helppo jatkaa. 

H: Musta tuntuu, että tällä uudella levyllä yhdistyy ekan levyn veikeämpi meininki ja Kiittämättömän synkeämpi soundi. Nykyisin voi jo puhua Gaselli-soundista, tai ainakin itsestä tuntuu siltä. 

 

Antavatko nämä kaksi julkaistua sinkkubiisiä hyvän kuvan uuden levyn soundista, ja onko featteja mukana? 

P: En usko. Se on aika vaihteleva levy, jolla kuuluu vaikutteita kaikkien neljän mieltymyksistä. Uusi levy on tehty kokonaan itse, eikä mukana ole yhtään vierailevaa tuottajaa. Featteja on kolme eli aika maltillisesti. 

T: Jossain vaiheessa tuli se visio, että tämä levy ei nyt tarvitse montaa feattia, että paras on, jos pärjätään pitkälti omillamme. 

 

Kiittämättömällä oli jo aika paljon ”kritiikkiä” yöelämän pinnallista sosiaalisuutta kohtaan, ja nyt uudella sinkulla olitte jo muuttamassa mökille pakoon. Onko tällainen sosiaalinen pako ihan todellista vai hetkellistä? 

T: On ne vähän hetkellisiä, ja kyllä ne biisit on vähän kieli poskessa tehtyjä. 

P: Ei kyllä pysty siitä skeneilystä pesemään itsekään käsiään: kyllä siellä tulee femmoja läpsittyä suuntaan ja toiseen. Ja se on oikeasti hauskaa, ja kyllä diggaan tavata uusia ihmisiä. 

H: Sieltä on tullut oikeasti uusia frendejäkin. Mutta se on vähän se meidän juttu, että biiseissä on kivempi kärjistää kuin puhua sellaisia puolittaisuuksia, että ”Vois nyt lähteä Tallinnaan viikonlopuks kun duuni vähän vituttaa”. Parempi lyödä kerralla överiksi. Me ollaan sen verran tosikkoja kaikki, että pahoitetaan mielemme helposti, mutta ei olla silti pitkävihaisia. Me voidaan ottaa itseemme jostain asiasta, josta  saadaan biisin aihe, mutta itse ongelma on jo unohtunut seuraavana päivänä. Biisi tehdään silti. 

P: Kiittämättömällä oli vähän sellainen teema muutenkin, että kaikkia aiheita piti lähestyä väkisin nihkeän ja negatiivisen kautta. Nyt uudella on löydetty vähän positiivisempia sävyjä elämästä. 

 

Millainen työskentelytapa teillä on? 

P: Meillä on sellainen todella työläs tekotapa, että ensin mietitään yhdessä sitä teemaa, sanaa tai lausetta ja katsotaan mitä saadaan siitä yhdessä irti, että kaikki tietää mistä puhutaan. Sitten mennään kaikki koteihin ja kirjoitetaan. Sen jälkeen nähdään studiolla ja katsotaan mitä on kasassa ja sen mukaan sitten joko nauhoitetaan tai mietitään lisää. Joka biisillä on yleensä aihe tai teema. 

T: Meillä on ollut tuollainen työstämistapa aina, eikä olla oikeastaan mitään sessiobiisejä tehty. Paitsi nyt kesällä tämä Finstan kanssa tehty ”Älä sammu aurinkoon”. Se tehtiin sessiopohjalta ja oli kyllä tosi kivaa.  

H: Me tehdään välillä aika kokeellisestikin musiikkia. Uudella levyllä oli sellainen juttu, että kelattiin, että yhteen biisin pitäisi saada naisääntä. Siinä tuli eräs frendin ex-tyttöystävä mieleen, jonka kelattiin sopivan tähän kohtaan. Soitettiin sille samalta istumalta, että voitko tulla studiolle, mutta se oli just Kantsussa bailaamassa. No otettiin sitten siltä läpät puhelimen välityksellä. Nyt se on levyllä, ja hyvä tuli! 

T: Siitä tuli puhelimen välityksellä niin ehdan kuuloinen, että päätettiin, että tähän ei nyt enää kosketa. 

 

Mitä kautta tämä Finsta-yhteistyö tuli? Teitte biisin, ja nyt Finsta on tehnyt levynne kannet? 

P: Se on itse asiassa aika pitkä stoori, joka juontaa niinkin pitkälle, kun tehtiin EP:tä. Finsta on pieni idoli kyllä, ja oli jo silloin. Se on sellainen jäbä, jolla on tyylit hallussa, ja kaikki mitä se tekee ilahduttaa jollain tasolla. 

H: Se alkoi niin että… Myspace, muistatteko vielä? Lisättin siellä Finsta frendiksi ja Finsta laittoi, että ”Thanks for the add” ja kehui Mankka, lekoi & dekki -biisiä. Jo sillon sitten kyseltiin, että haluaisiko se tehdä kannet, mutta se oli juuri lähdössä Intiaan etsimään itseään, ja homma jäi siihen. Nyt sitten kolme vuotta myöhemmin katsottiin vaan, että mailiin oli tullut siltä viesti, että ”Mitä äijät?” Se kertoi, että on käymässä Suomessa ja tekee nykyään myös musaa. Finsta kysyi, että voidaanko nähdä, mennään studiolle ja tehdään biisi. Sillä oli sen frendi Leolyxxx messissä; lahjakas ruotsalainen jantteri myöskin. Mentiin sitten minun kämpille duunaamaan biisi, hengattiin pari päivää, syötiin, valvottiin ja niin edelleen. Siitä yhteistyö alkoi kansia varten. 

T: Se oli siistiä, että niillä oli niin mutkaton asenne – kolme vuotta myöhemmin ottaa vaan yhteyttä randomiin Myspace-tuttavuuteen. 

 

EP:n ja varsinkin Kiittämättömän aikaan tuli aika paljon negatiivista palautetta netissä. Miltä se tuntui? 

T: Ainahan sitä on silleen, joten ei se kiinnosta. Mutta kyllä se täytyy myöntää, että kun niitä erehtyy lukemaan, niin aina se vähän tuntuu. Aina on joku uusi puukko keksitty, minkä voi tökkästä johonkin.

P: Aina sieltä joku pääsee ihon alle. Kun Ime huilua -aikaan sitä palautetta rupesi tulemaan huolella, niin oli kyllä vähän huonona, että mitäs tässä nyt tapahtuu. EP otettiin kuitenkin niin hyvin vastaan. Mutta näin jälkikäteen kun miettii, niin olihan siinä videolla vähän sellainen asenne, että tullaan kyselemättä kylään ja tyylit on vähän hapuilevia, niin en ihmettele, että sanomista tulee. 

T: On se kritiikki ollut tosiaan ihan aiheellistakin. Siitä oppii. 

H: Ennen Ime huilua -biisiä meni vielä herkemmin tunteisiin. Muistan, että yhden – ja tuolloin lähes ainoan – ahkeran dissaajan päänmenoksi melkeinpä suunniteltiin sitä, kuinka monta dissausbiisiä tehdään seuraavalle levylle. Siitä, kun jengi käy täysin henkilökohtaisiin asioihin käsiksi, ei pidä ottaa itseensä. 

P: Joo, eräskin kommentti oli, että ”Teillä ei ole oikeutta elää; kohta alkaa puhdistus”. 

H: Niistäkin jätkistä, ketkä ovat vittuilleet kunnolla, on käynyt ilmi sellaisia asioita, että nekin ovat saattaneet ostaa Gasellit-paidan netin välityksellä.

P: Ollaanhan me tietoisesti myös pyritty vähän provosoimaan. Saadaan mieluummin sellaista palautetta, että ihan paskaa tai tosi hyvää, kuin että kaikki olisi ”ihan kivaa”. 

H: Ei se ihan sattuma ole, että ollaan pompittu aika laidasta laitaan kappaleissakin.  Kun ensin ollaan muijan riveleissä kiinni ja seuraavaksi mennään naimisiin, se voi vaikuttaa vähän jakomielitautiselta. Mutta se on kuitenkin sellainen juttu, joka me kaikki jaetaan. Se rupeaa ahdistamaan, jos juttu ei uusiudu ja jäädään pyörimään paikalleen. Me halutaan mennä eteenpäin. 

 

Minkälainen musamaku teillä muuten on? Suomiräppiä vaan 24/7? 

P: Ei kyllä; se olisi aika masentavaa, niin kuin ihan minkä tahansa yhden tietyn genren kuuntelu pelkästään. Sitä ihan tietoisesti yrittää kanssa etsiä fiiliksiä vähän muualta eikä vaan siitä perinteisestä soul-sample-osastosta. 

H: Sekin on vähän tekopyhää väittää, ettei kuuntelisi räppiä, kun totta kai kuunnellaan. Kuunnellaan kuitenkin paljon kaikkea muutakin.

P: Joo, totta kai. Ollaan etsitty studiolla ihan tietoisesti musaa, josta voisi saada vähän erilaisia ideoita omaan musiikkiin. 

H: Se skaala, mitä vaikka keikkamatkoilla kuunnellaan, on oikeasti aika laaja. 

 

Otatteko yhteen, jos joku teistä ehdottelee joitain tosi poikkitaiteellista studiolla? 

P: Kyllä me itse asiassa aika paljon ”tapellaan” siitä. Meitä on kumminkin neljä tyyppiä, joilla on aika vahvat mielipiteet, ja välillä kaikki eivät ole samaa mieltä. Aina on löydetty kumminkin jonkinlainen kultainen keskitie. 

H: Kyllä muistan, että Kiittämättömällä halusin yhden biisin kertsin väärinpäin Twin Peaks -tyyliin, mutta se ei mennyt läpi. Paljon on kokeiltu ja paljon on jäänyt pöytälaatikkoon. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa oli vahva mieltymys okkultistiseen meininkiin ja haluttiin tehdä biisi noidista, mutta se jäi. 

P: ”Mä meen naimisiin” oli myös meille haaste: pystytäänkö me tekemään bändinä biisi maailman yleisimmästä aiheesta. Se ei ollut ihan itsestään selvää, mutta otettiin se haasteena. 

 

Mitä mieltä olette Suomi-räpin tilasta? 

P: Vähän on sellaista 2000-luvun alun ylikuumenemista, että jengi tulee haistelemaan vähän nopeasti duunatuilla hittibiiseillä ja videoilla. Taso on yleisesti kyllä hyvä, mutta välillä liian hätäistä meininkiä. 

T: Se on hyvä, että kenttä on tosi laaja ja kamaa tulee ihan laidasta laitaan. En usko, että suomiräp tulee sukeltamaan enää samalla lailla. 

 

Nyt saa kiittää tai lähettää terkkuja.

Me ei olla juuri näitä kiitoslistoja harrastettu, mutta nyt kokeillaan! Kiitos Kepe ja Pyhimys-Mikko! Tsau ja kiitos: Guosma, Jules J, Vaasi & Märkä, Kemppu, Chebalebander, Monsp-posse, JVG-mafia, KCMD-mafia, Tyrannosaurus Rex, Teflon-lahko, Jodarok, FC PaTu, Ruger-family, Hopeajärvi -Teemu, DJ Nada, Ratface-saunakillers, Saasta, Dänkki Dogi, Höyry-Häyrinen, J-Laini, Raflamoguli-Sacha, Keesi-Ana, young guns, graffiti writers, rappaajat, breikkaajat, skede-äijät ja kaikki skene-äijät! Hälsningar till Finsta och Leolyxxx! Kaikki hyvät tyypit ja frendit, jotka ei mahtunu tietää, että ne on hyvien puolella - rrrespect!

 

Teksti MIKKO KEMPAS   Kuvat: MONSP

 

Lisää Gasellien elämää facebookissa: https://www.facebook.com/Gasellit






 

 

Keskustele Facebooksissa